maanantai 6. huhtikuuta 2009

Päiväkirja 16.11.1965

Hyvä päiväkirja!
Suunnittelin muuttoa Tampereelle, mutta muutinkin tänne Inhaan. Minulla on nyt nauhuri, jota yritän maksaa kitkutella kaikessa hiljaisuudessa. Lainasin kirjan, jonka nimi on "Mikael Karvajalka," ja olen lukenut siitä nyt 40 sivua.
Pyhäinpäivän aikaan juopottelin, ja kävin Alajärvellä naisissa.
.
Olen kirjoittanut runoja, ja saanut erään kohtalotoverin, hän on eräs helsinkiläinen tyttö. Olemme nyt kirjeenvaihdossa, ja hänkin kirjoittaa runoja.
.
Töitä täällä pitäisi riittää nyt kuun loppuun, ja ehkä yli talvenkin.
Saa nähdä mitä sotaherrat päättää, mutta samantekevää, sillä eletään tässä armeijapalvelukseen asti vaikka käpyjä keräämällä.
Lauantaina olin Urheilutalolla ja tutustuin erääseen tyttöön, jonka nimi oli Sirkka-Liisa. Sunnuntaina olin Töyssyllä, ja kävin pikavisiitillä myös kotona.
Nyt olen ollut töissä lähipäivät lämpimässä huoltolassa itäisellä. Pakkasta on ollut monena päivänä -20 astetta. Syönyt olen sotilasruokalassa, siellä on halpa ja hyvä ruoka.
ooo
Näin oli minulle lähestymässä vakinaiseen meno. Talvi oli jo alkukuukausina kylmä ja myös jatkossa. Nuoruus toi mukanaan runsaasti ihmissuhteita, mutta eivät ne vielä elämääni muuttaneet. Irwin oli noussut näihin aikoihin listojen kärkeen ja myös Hectorin "Palkkasoturi" oli suuri hitti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

en tiennytkään,että Hectorin mainitsemasi kipale on jo noin pitkän ajan takaa!

Sulo Heinola kirjoitti...

Anteeksi. "Palkkasoturi" oli suuri hitti jo silloin, mutta "Lumi teki enkelin eteiseen" tuli vasta 1973.

haulavuo kirjoitti...

Voi kiitoksia. Miten mykistävän ihanasti sanottu! En ole vielä uskaltanut edes yrittää julkaista näitä muualla kuin täällä blogissa mutta ehkäpä joku päivä kokeilen.. :)