sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Piikkiössä


Oli tuiskuinen pakkastalvi 1962 kun tämä kuva otettiin. Jokapäiväinen työ oli viedä maitotonkat tien viereen ja monia muitakin asioita toimitettiin siihen aikaan hevoskyydillä.

Isä oli kesällä 1961 kyläillyt meidän sukulaistalossa Paimiossa ja samalla kertaa hän oli hankkinut minulle työpaikan isosta maatalosta Piikkiöstä.  Talo sijaitsi Hepoojan tien varrella ja oli nimeltään Kiirla.
Taloa asui kolme iäkästä sisarusta ja jouduin melkoisen kurin alla opettelemaan uutta elämäntapaa, jossa aamulla noustiin lypsylle ja töitä jatkettiin iltamyöhään. Mitään työaikoja ei oikeastaan ollut. Oli vain työtä ilman taukoja.

Isä oli itse nuoruudessaan ollut töissä täällä Etelä-Suomessa ja tietenkin kaikessa vilpittömyydessään uskoi myös minulle olevan hyötyä varhaisesta työsuhteesta.
Tämä aika tarjosi kyllä runsaasti kokemuksia, mutta ihmettelen kyllä jos vielä nykyisinkin joku isä laittaisi 15-vuotiaan poikansa vastaavaan paikkaan?
Siinä iässä eletään hyvin tärkeitä vuosia ja opitaan helposti uusia asioita.  Suhteet kavereihin ovat hyvin tärkeitä.
Minulla tapahtui raju katkeaminen turvalliseen kotiympäristöön useammaksi vuodeksi, sillä Piikkiössä oloni jälkeen olin vielä Turussa ja sen ympäristössä  siten että palasin kotiin  vasta 1963.

Hilu oli hevosen nimi.  Se oli vanha ja oikukas vanhapiika, mutta vieläkin kylän paras juoksija.  Kerran nimittäin kirkkomatkalla kokeilin ja siitä sain nuhteita.
Oikealla näkyy navetan savitiilistä seinää. Navetta oli iso. Siellä sopi olemaan lehmien lisäksi myös sikoja ja kanoja.
Näkyvällä kohtaa seinän takana oli pieni paja jossa talon isäntä teki pieniä metallitöitä. Hän oli myös taitava seppä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Varhainen muisto


Tämän valokuvan muistan hyvin siitä, kun vanhemmat kiistelivät siitä voinko pitää pikkusiskoa turvallisesti sylissäni.
Enhän minä enää mielestäni mikään pikkupoika ollutkaan, mutta  puristin kyllä rystyset valkoisina.
Kuva otettiin Rantamaalla yläkerran kamarissa, jossa mummi ja pappa asuivat syytinkiläisinä.

Meille oli kutsuttu valokuvaaja. Pappa eli viimeistä vuottaan ja oli aika huonossa kunnossa.
Isovanhemmistakin otettiin kuva ja ehkä muitakin kuvia?
Kuvanoton ajankohta saattaa olla myös 1951 ihan myöhään syksyllä.
Seuraavana vuonna isä tilasi minulle Aku Ankka lehden kun menin myös kouluun.

Silloin meitä lapsia oli vasta kolme, mutta pian  oli tulossa vielä neljä lisää.
Molemmat kuvassa olevat sisareni ovat rakentaneet elämänsä Ruotsissa ja heillä on myös ruotsinkielinen sukunimi puolisonsa mukaan.
Meillä on yhä myös lämpimät sisarsuhteet ja heillä on myös kopioita tästä kuvasta.