tiistai 4. kesäkuuta 2013

Riikku Heikki


Riikku Heikki on tietämättään vaikuttanut paljonkin Ähtärin asioihin.  Täällä vietetään joka kesä Riikun markkinoita ja Riikun katukin löytyy.
Tämä kuva on kopio kopiosta joten voin kertoa ettei Riikkulan Heikin kuvia ole kovin helppoa löytää.
1950 luvun lopulla myytiin R-kioskilla ja kirjakaupassa kuvaa jossa Heikki esiintyi pappina käyräpäinen paimensauva korosti tunnelmaa.


Vuosien varrella Ähtärin Kaijassa asuva Riikku Heikki tuli lähialueen ihmisille tutuksi terävistä sutkauksistaan esiintyessään jonkinlaisena pappina.  Palveluksistaan hän ei maksua pyytänyt, mutta ruokaa saattoi siirtyä vatsaan yllättävänkin runsaasti.

Kerran oli Heikki osunut johonkin maataloon juuri kun sadepilvet tummensivat taivasta ja talon väki yritti ehtiä saamaan heinät seipäälle.
Riikku Heikki käveli piispan asussaan paikalle ja kysyi voisiko hän pitää paikalla pienen hartaustilaisuuden.
Isäntä oli vähän vaivautunut, mutta eihän Riikkua voinut kokonaan kieltää. 
Isäntä siis toivoi että rukoushetki olisi hankalan tilanteen vuoksi mahdollisimman lyhyt.  Heikki lupasi joten väki kokoontui viettämään hartaushetkeä.
Riikku Heikki sanoi: "Jeesus tule luoksemme ja tule noileesti!"
Siinä oli se puhe ja väki sai taas jatkaa töitään.


Riikku Heikki oli oikeasti nimeltään Heikki Matinpoika Riikkula ja oli kuollessaan 1951 keväällä 86-vuotias.
Löysin haudan ihan sattumalta, enkä tiedä kuka on hänelle tämän kiven laittanut?
Mutta niinpaljon Riikkulan Heikistä yhä puhutaan, että on kyllä hyvin hautakivensä ansainnut.


4 kommenttia:

Tapio töyssy kirjoitti...

Sehän on nälkävuonna 1868 ollut 3 vuotias ja kuitenkin selvinnyt siitäkin pulasta.

pärinäpoika kirjoitti...

tämän hahmon ovat ähtärin yrittäjät "varastaneet" omakseen ;)
heikki oli kyllä yrittäjä sanan varsinaisessa merkityksessä :)

ritvaliisa kirjoitti...

Nimi on vain tuttu aiemmin ja näyttää olleen mielenkiintoinen persoonallisuus. Mukavaa olisi kuulla lisääkin hänestä.

Sulo Heinola kirjoitti...

Riikku Heikistä paljon tarinoita. Niitä on kertonut mm. Pauli Leppävuori pitkissä kirjoituksissa Suomenselän Sanomissa.
Se polvi joka Heikin on oikeasti nähnyt on jo häviämässä, mutta vielä kannattaisi perimätietoa kerätä.