perjantai 16. lokakuuta 2009

Junamatkoilla sattunutta

Kihlajaisten jälkeen elämä jatkui. Minulla on muistiinpanoja eräästä illasta, jolloin olimme Kisakaarteessa ja siellä oli Taisto Tammi laulamassa. Hän oli lahjakas esiintyjä, joka kuoli varsin nuorena.
Oilin veli oli valmistunut alikersantiksi. Naimisiinmenoa suunniteltiin joskus helluntaille, ja sehän oli vain muutaman kuukauden päässä.
.
Paluumatkan tulin Inhaan taas junalla. Istahdin vastapäätä erästä eläkkeelle päässyttä paperitehtaan työnjohtajaa Jämsänkoskelta. Meille muodostui mielenkiintoinen keskustelu, joka oli taas omiaan avartamaan näkemyksiäni mitalin toiseltapuolelta. Hän muisteli siinä jopa kansalaissodan päiviäkin.
"Ei sitä oikein tiedetty minne mennään kun pohjanmaalta lähdettiin. Ryssiä mentiin vaan mukamas pois ajamaan. Vasta perillä kun tultiin Kolhoon selvisi tilanteen todellinen laajuus. Olimme siellä punaisia vastassa, mutta eivät ne päässeet niin pitkälle. Vilppulassa sitten oli jo kovat tappelut.. Oma oli punaisten syy, kun lähtivät vieraita kannustamaan."
"Olihan sitä syytä puolin jos toisinkin, ja kansaa oli helppo yllyttää liikkeelle," puolustelin minä varovasti.
Niin tiiviisti siinä juttelimme, etten ehtinyt edes vessassa käymään vaikka tarve oli kova. Henkilökohtaisesti olin asettunut punaisten puolelle. Siihen vaikutti niiden sodanjälkeisten julmuuksien salailu, ja suoranaiset rikokset valkoisten puolelta, joista kuulin puhuttavan.
Sekin oli valetta, että Venäläiset olisivat olleet mikään uhka, sillä he olivat hajallaan ja halusivat vaan kotimaahansa, ja puna-armeija suomessa oli tuomittu tappioon koska siitä vastasi sotakone nimeltä Saksa.
Käsitykseni olivat hyvin tiedostavia niinkuin nuorilla yleensä. Nykyään näen asioita laajemmin. Koskuen paappani palveli valkokaartia, ja sodan kovuudesta hänellä oli muistonaan lakki, jossa oli luodinreikä.
Toisella kertaa olin tavannut Halttulan Kallen kun hän tuli Tampereelta, ja taas oli matkaseuraa. Sattui niin, että Pihlajavedellä istui penkkimme vielä Ryönänkoskikin. Ryönänkoski oli Inhan asemalla töissä, ja hänet tunnisti syvästä lommosta toisessa poskessa. Hän oli laiha mies jolle viina maistui.
Kun hän meni vessaan sanoin Kallelle: "Onkohan ihmisen pakko pilata elämänsä tuolla tavalla, kun tämä elämä on vaan kerran ja muutenkin niin lyhyt. Tuolla Ryönänkoskellakin on hyvät tulot, mutta ei saa vaatteita päälleen."
"Tenulta se haisi nytkin,"sanoi Kalle.
"Pitäisi kyetä tekemään elämästä seikkailu. Matkustella, etsiä vaihtelua ja keksiä aina vain uutta. Seikkailua on helppo löytää. Jokainen kirja jonka luemme on seikkailu,"sanoin minä.
"Niin se on,"sanoi Kalle, ja jatkoi:"Sitten on semmoisia jotka takertuvat rahan ympärille. Kyyhöttävät nurkassaan eivätkä välitä muusta maailmasta mitään. Vaikka välittäisivätkin, niin eivät lähde mihinkään. Kokoavat vaan rahaa ja sitten kuolevat pois. Siihen ei pitäisi mennä vanhanakaan."
Näin siinä juteltiin. Ryönänkoski tuli vessasta.
"Onko Sinulla lääkettä siellä salkussa?"kysyi hän Kallelta.
"Ei ole. Onko huono olo?"Kysyi Kalle.
"No tuntuu nii... tuota nii..."hetken kuluttua hän kysyi uudestaan.
"Ei ole," sanoi Kalle ja käänsi päänsä. Ryönänkoski siinä naurahti anteeksi pyydellen.
Kallehan oli täysin raitis, mutta eihän sitä kaikki Inhalaiset tienneet.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kihlautuminen

Sitten menin kihloihin. Se ei ollut mikään pikakihlaus, vaan kihlaus vakavalla aikomuksella aloittaa elämä perheellisenä. Joulun välipäivinä matkustimme Tampereelle ja ostettiin lapinkultaiset sormukset. Sormukset ostettiin ihan keskustorin vieressä sijaitsevasta kultasepän liikkeestä Hämeenkadulta. Tampereella asui myös minun enoni, jonka luokse ensin suunnistimme pienen kakun kanssa kylään. Muistaakseni rahasta teki siihen aikaan tiukkaa, sillä olin ostanut vähän parempia vaatteita ja matkat ja muut tekivät sen, että vekselillä se sormus tosiasiassa silloin tuli maksettua. Tästä ei ole kuitenkaan mitään muistiinpanoa, enkä ole kenellekään puhunut, mutta niin sen täytyi olla sillä olihan minulla ollut vielä moponkin osamaksut kesken.
.
Juhlat olivat melkoiset. Kaikkialla meitä onniteltiin, ja olin myös eka kertaa morsiamen kotona yötä, jonka äiti ei asiasta etukäteen tiennyt. Eri sängyssä vielä nukuttiin. Oilille hän sanoi: "Nythän sie vast hullun tempun menit tekemään." Toki oli Äidillä pilke silmäkulmassa, ja appiukon kanssa juttelin myöhään yöhön. Oli sitten toisinkin päin, kun Oili ensi kerran tapasi Minun Äitini niin hän katsoi pitkään ja sanoi: "Olisi Sulo paremmankin saanut." Sen hän kyllä sanoi vakaasta sydämestä silloin, vaikka myöhemmin heidän välinen suhde muuttui hyvin lämpimäksi.
.
Pakkanen oli sinä talvena tullut aikaisin, ja koko joulun ajan oli parinkymmenen asteen pakkanen. Minulla oli virus ja nenä tukossa, mutta toivuin sopivasti kihlajaisiin. Koulukaverini Matti K... oli kuollut ajettuaan junan kylkeen Lapualla. Asia selvisi Minulle vahingossa pienestä lehtikirjoituksesta. Matti oli ollut jo naimisissa, ja hänellä oli myös lapsi. Surullisia tarinoita tulee joskus useimmille. Niistä on vain päästävä yli. Matti oli 21-vuotias, ja hänellä olisi ollut vielä paljon elettävää.
.
Mutta minulla oli nyt tämä avioliittoa valmistava tapahtuma käynnistynyt. Välittömästi oli aikomus valmistautua hankkimaan asuntoa, ja kaikkea mikä liittyisi yhteiseen elämään.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Itsenäisyyspäivä 1967

Tuolloin vietettiin merkityksellistä 50-vuotis päivää Suomen historiassa. Minä en silloin vielä ymmärtänyt miten lyhyt aika tuo oli. Se oli aika jolloin maamme virallisesti oli ollut itsenäinen, mutta sitä ennen oli asialla jo olleet pitkät juuret, jotka siihen vaikuttivat.

Varikolla oli etsitty kolme sota-aikaista valonheittäjää. Ne oli sijoitettu eri puolille Ähtäriä ja kello 17.00 niiden 12 km pitkien valokiilojen piti mennä ristiin taivaalla Ähtärin kirkon yläpuolella. Asian eteen oli tehty paljon työtä. Näillä laitteilla oli omat agregaatit ja niissä oli upea yli metrinen peili, jonka piti työntää taivaalle valokiila. Määräaikana ei kuitenkaan tapahtunut mitään, mutta 17,35 syttyi yksi joka paloi hetken tuikutellen ja sitten pysyvästi sammui.
Ammattikoululla oli suunniteltu ilotulitus, mutta sekin jäi ankaran lumipyryn takia aika latteaksi.

Minä itse tein elämäni suhteen varsin tärkeän sopimuksen, sillä olin Oilin kanssa sopinut kihloihin menosta vielä tämän vuoden puolella. Olimme tavanneet noin neljä kuukautta sitten Keuruun Kisakaarre nimisellä tanssipaikalla, ja nyt samoihin aikoihin kun eräs työkaveri Ahti K... oli juuri kihlautunut. Oli siis tullut minunkin vuoroni!

Kerhon yläkerta asuinpaikkana oli sikäli huono, että oli kovin näkyvillä ja helposti yleisen mielenkiinnon kohteena. Joskus kuulin juoruja itsestäni, jotka eivät olleet todenperäisiä. ehkä nuorta avioituvaa miestä vähän kiusoiteltiin. Samaan aikaan oli tulossa myös presidentin vaali, jossa Veikko Vennamo sai murskavoiton. Minä en kuitenkaan ollut näitä Vennamolaisia. Eikä se Vennamon voitto kauan kestänytkään, kun sitten Maaseudun puolue alkoi hajota. Monet kuitenkin pitivät näillä paikoin Vennamosta. Olihan hän erikoinen hahmo Suomen historiassa.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Vaaratilanne asunnossani

Asuin väliveden rannalla olevassa kaksikerroksisessa puutalossa. Talon yläkerrassa oli molemmissa päissä huoneet, joissa oli vuokralaisia. Minun huoneeni oli järven puolella. Se oli toveriasunto, johon oli tulossa vielä joku värvätty kolmanneksi. Paljon eivät kämppäkaverit kuitenkaan asunnolla viihtyneet. Asunnossa oli pieni öljykamina ja sen päällä pieni keittolevy, jossa pysyi mukavasti teevesi kuumana.
Talon alakerrassa toimi aliupseerikerho, siellä oli pieni tupa seurustelua varten ja myös olutta tarjoiltiin.

Kerran kun olin tullut Kisakaarteesta tansseista, ja mennyt vasta aamuyöllä nukkumaan. Olin sammuttanut savukkeen lasiseen tuhkakuppiin, joka oli entuudestaan täynnä piipun poroja. Nämä alkoivat yöllä kyteä ja tuhkakuppi halkesi kuumuudesta neljään osaan. Yksi osa putosi lattialle, jota peitti paksu matto. Kuulin kolauksen, ja haistoin hieman palaneen käryä, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Aamulla tietenkin ihmettelin tapausta. Ehkä ilmiö oli harvinainen, mutta se olisi voinut johtaa tulipaloon, sillä myös pöydän pintalakassa oli pieni palanut kohta. Matolle oli pudonnut myös tuhkaa.
Näin jälkikäteen ajatellen siinä oli myös monen talossa asuvan henki vaarassa. Silloin ei tunnettu palohälyttimiä, ja asunnostani olisi ollut vaikea poistua tulipalon sattuessa. Senjälkeen en käyttänyt lasisia tuhkakuppeja.
Toki en enää moneen vuoteen ole tupakoinutkaan.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Sydän on kuin simpukka

Elin tuohon aikaan monenlaisten tunnetilojen alaisena. Monet ystäväni olivat avioituneet. Valinnan varaa oli aina vaan vähemmän. Näinhän sitä ajatteli vaikka näin myöhemmin ymmärtääkin ettei asia näin ollut. Seuraavassa olen taas lainannut kauniita ajatuksia päiväkirjasta.

Kaikkien ihmisten sisimmästä löytyy helmiä, ja joskus ne kimaltavat kuin aurinko. Niiden säteet lämmittävät ympäristöä aina, kun mustat pilvet väistyvät syrjään.
Sydän on kuin simpukka joka soi. Sen sävelet karkoittavat likaiset ajatukset, ja syvällä meren pohjalla tuo simpukka salaperäisyyden helmoissa kasvattaa kauneinta helmeään. Enää en katsele neidon kasvojen ulkonaista kauneutta, vaan silmien viatonta lempeyttä pohjattomuudesta kohoavaa säteilyä.
Olin nähnyt unta jossa tanssin erään tytön kanssa. Hän oli eräs entinen koulutoverini, joka oli mennyt naimisiin paljon itseään vanhemman miehen kanssa. Kuitenkin tuossa unessa tunsin rakastavani tuota tyttöä, mutta hän oli nyrpeä.
Silloin menin hakemaan erästä toista tyttöä joka silmäili minua halukkaasti, ja tanssin hänen kanssaan kaksi kappaletta. Muistaakseni toinen oli jenkkaa ja me tanssimme hienosti.
Yritin saada sen nyrpeän tytön mustasukkaiseksi, ja luulin onnistuneeni, mutta sitten hän näytti minulle sormustaan ja oli hyvin surullisen näköinen. Kun heräsin niin uni tuntui liikuttavalta ja kirjoitin sen muistiin.

Tällaiset ajatukset kiertelivät mielessä nyt kun olin suunnittelemassa avioliittoa ihan vakavasti. Olin saanut käsiini Elvi Sinervon runokirjan, ja pian jo luin hänen romaaninsa "Viljami vaihdokas."

lauantai 10. lokakuuta 2009

Muistelmia 1967

Pitkän harkinnan jälkeen olen ajatellut jatkaa tätä blogia vähän toisessa muodossa. Päiväkirjan jatkaminen ei tuntunut oikein hyvältä. Jatkan siis muistelmina, joissa käytän apuna myös päiväkirjaa.
Halttulan Kalle oli hyvä ystäväni niiltä ajoilta kun olimme asuneet vierekkäisissä asunnoissa Salon kauppiaan yläkerrassa. Nyt hän oli joutunut jäämään sairaslomalle jalassa olevan veritulpan takia, ja vein hänelle luettavaksi Martti Merenmaan kirjan "Lintuja taivaalla." Linnuista on varmaan mukava lukea kun jalat ovat kipeät.
Onneksi Kallen jalka kuitenkin pian parani, ja silloin vein hänelle Matti Merenmaan kirjan "Rujo Viljami ja nainen." Martti Merenmaata olin lukenut siksi, että Oili oli kertonut lukevansa niitä.
Muutenkin olin jotenkin aktivoitunut uudella tavalla. Luin paljon ja tutustuin radikaaleihin aatesuuntiin ja vähän osallistuin järjestöelämäänkin.

Kolhossa Lamminperän Arvo oli tahtonut meitä kylään. Hän oli nimittäin Oilin isän työkaveri Kolhon kyllästämöllä. Kun olin lähdössä asemalla sanoin Oilille: "Minulla oli pitkä viikko, oliko Sinulla?"
Hän myönsi ja katselimme siinä toisiamme. Hän ei kävellyt heti pois kun nousin junaan.
Haapamäellä oli junan vaihto, ja siellä kävi niin hullusti, että nousinkin väärään junaan. Tämä juna pysähtyi ensi kerran Keuruulla.
"Voi helvetti olen väärässä junassa!"
Keuruulta pääsin onneksi takaisin Haapamäelle, ja sieltä aamulla Inhaan. Mietteet asemalaiturilla olivat pahasti sekoittaneet pääni, mutta onneksi ehdin kuitenkin aamulla töihin.