lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kustaa Hokkanen


Kuva on metsästysmuseon kuva-arkistosta.


Hokkasen Kustaa tuli minulle tutuksi kun olin häntä auttamassa heinätöissä.
Kustaalla oli runsaasti elämänkokemusta.
Hän oli suorapuheinen ja erikoinen persoonallisuus monella tavalla.
Ohessa on Yrjö Vuoren kirjoittama pitkä runo hänestä.





  • KUSTAA HOKKANEN


  • Oman luontonsa lumoissa elämäänsä eli,
    koskenrannalla Kustaa Hokkanen.
    Hän sadat verkot ja pyydykset rakenteli,
    niitä tehdessä loitsuja lukien.
    Eihän järvet, eivät metsät, ole milloinkaan
    ilman taikoja antaneet antimiaan.

  • On Kustaalla tarinointitaito,
  • omalla  tavallaan ehyt ja aito,
  • hän huumorin kätkee ja esille tuo
  • siten kuulijan rintaan lämpöä luo.
  • Kerran sanoi hän minulle: " Käyppäs tänne,
  • Niin kahtotaan tuota suurta kuusta."

  • Oli kuusen juurella lampaan luita
    puotettu alas puusta
    ja tällä tavalla tarina alkoi
    kuulua Kustaan suusta:
    "Kahto nyt, tuolla se on,
    se huuhkajan pesä.
    Se piru söi lampaan joka kesä."

  • "Tuo oli iso kellokaslammas.
    Kahto, sen kellokin on pudonnut tähän,
    tuossahan se on mättäällä syrjällään,
    mutta sen kieli on ruosteessa vähän.
    Kun sen kalkatusta yölläkin kuulin,
    niin senkin jo kummittelevan luulin."

  • Oli Kustaa jo kahdeksankymmentäviis,
    kun ampua mätkäytti hirvimerkin,
    näin esimerkkiä nuorille siis
    hän näytteli mielin ja kielin herkin.
    Sanoi: "Ampukaa te nuoretkin näin kun Kustaa,
    niin osuma on aina mustaa."

  • Lie herkintä hetkeään hän silloin eli,
    kun hän Reijon koskessa lasketteli,
    jäälauttojen seassa siellä,
    taisi vettäkin hiukan niellä.
    Kun ohi kalasumppunsa virta häntä vei
    Hän huuteli kaloille: "Heipä hei!"

  • Täällä ui nyt ihte Hokkanen 
    ohi rannan pajupensaiden.
    Hän aatteli vain, että tottakai 
    nuo pajut mun painoni kestää,
    nythän taisikin olla sunnuntai
    -näinkö syntivelkaani pestään?

  • Kun hän pajupuskasta kiinni sai,
    siitä virta hänet vieritti maalle.
    Se oli akanvirta kai
    kun se tuntui niin autuaalle.
    Mutta silti oli Kustaalla kurtussa ohta,
    kun koko matkalla ei näkynyt yhtään lohta!


  • Aika kiireesti hän sitten tupaan ravas
    ja kuivia vaatteita yllensä puki,
    sitten vasta hän sanaisen arkkunsa avas
    ja kaikki loitsunsa ulkoa luki.
    Päätti: Taidankin soittaa välskäreille
    ja kertoa kaiken heille.

  • Runo löytyy Erkki Hokkasen kustantamasta runovihkosta,
    joka on julkaistu 1998 kirjapaino Jalkanen Oy:ssä. 

1 kommentti:

ritvaliisa kirjoitti...

Mìelenkiintoinen persoona lienee Kustaa ollut.