maanantai 26. tammikuuta 2009

Presidenttipeliä

Vuonna 2012 vaihtuu Suomessa uusi presidentti. Tarjalla tulee vuodet täyteen. Sauli jo aloitti vaalitaistelun osallistumalla taitoluisteluun. Nyt on kuitenkin kamala tosiasia se tietoisuus valtavasta kansansuosiosta. Täytyy joka päivä pelätä mokaavansa 3 vuotta. Ei ole Saulipojallakaan helppoa. Paavo Väyrynen on ollut varteenotettava presidenttiehdokas joskus, ja nyt kun Vanhanen ehkä kieltäytyy, niin mitä tekee Väyrynen? Mitäpäs jos tehtäisiin Ahti Karjalaisen tukijapojasta presidentti. Paavo on oppinut, hän ei enää taputtele lentoemäntien takapuolia kuten ennen. Sensijaan Sauli on vielä pahassa iässä. Tarja se tuosta pelistä ei paljon välitä, hän voi edelleen Mäntyniemen rauhassa bongata lintuja. Lintulajeista mieluisin on tämä papukaija urpilainen, joka kuitenkin lajikohtaisesti tunnetaan sisäpiirilintuna täällä pohjoisessa. Papukaija Urpilainen ei vielä ole avannut presidenttipeliä, mutta kansansuosiosta nauttiva Martti Ahtisaari jo miettinee matkia Ortegaa, ja palata valtaistuimelle. Aikaa on paljon odottaa Saulin mokaa, ja saattaahan olla, että tulee ihan uusi kansansuosikki kun Sauli pyrkii edelleen innokkaasti vähentämään presidentin valtaoikeuksia.

2 kommenttia:

H kirjoitti...

Eikö Sauli aloittanut presidenttipeliä naimisiinmenolla?
....tule mielenkiintoinen aika!

suloensio kirjoitti...

Hyvä ajatus!