maanantai 16. helmikuuta 2009

Aukusti ja Kalle

Aukusti Lamminperän muistan aika pienikokoiseksi mutta ketteräksi mieheksi, jolla oli nenän alla tuuhea parta. Aukustin vaimon nimi oli Aino molemmat nimet siis alkoivat a-kirjaimella. Enpä tiedä mistä sitten johtui, että käsittääkseni kaikkien hänen lastensa nimet alkoivat e-kirjaimella. Pojat olivat Erkki ja Eino. Tytöt joita muistan olivat Eppi,Elli ja Eila.
Eilan sukunimi muuttui avioliitossa Moisioksi, josta olen jo paljon puhunutkin. Aukustin lapsista jotkut saivat vähän parempaa koulutusta, ja sitä kautta heistä tuli yhteiskunnallisia vaikuttajia. Aukustin taloa rupesi asumaan Erkki ja hän teki taloon laajennustyötä siten, että vanhukset muuttivat yläkertaan ja nuorempi jäi alakertaan. Muistan kun kävin keskustelua kirvesmiehen kanssa, joka Erkin taloa rakensi. Hän tuli kysyneeksi että kenenkäs poika? Jolloin tietenkin sanoin, että isäni on Heinolan Tauno. Miehen työ keskeytyi ja hän sanoi:"Ei minulla ole tuollaista poikaa." Myöhemmin asialle löytyi selitys. Mies oli Inhantehtaalla asuva Tauno Heinola, ja ammatiltaan kirvesmies. Myöhemmin myös postit ja koiraveroasiat menivät ristiin, jolloin virallisissa papereissa oli nimen lisänä toisen nimen ensimmäinen kirjain.
Kalle ja Maija Lamminperästä on ainakin sellainen asia, että heidän lapset alkoivat a-kirjaimella. He olivat Arvo, Aili ja Armas. Kalle oli veljeksistä nuorin ja innokas tarinantekijä. Hänellä oli iso nenä ja hän myös puhui vähän nenäänsä. Useana talvena hän ajoi puutavaraa valkoisella hevosellaan koulumatkareitillämme. Kalle huusi meille reestä:"Hei pojat perunavoita!"
Usein myös istuimme Kallen parireessä koulusta palatessa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä olikin mielenkiintoinen tarina.

Hele kirjoitti...

Miten sa kaikkea muistat?