49 aamua jäljellä! Olin 4 päivää tässä kotonakin, ja nyt olen ollut taas 4 päivää EK:ssa, ja keittiössä komennuksella pottiskoneen pyörittäjänä. Nämä ensimmäiset päivät ovat olleet hyvin raskaita, ja jostakin syystä mieleni on ollut hyvin matalalla.
Syyt: 1. Maire ei ole kirjoittanut
2. Vain puolinainen vapaus
3. Hankala komennus
4. Vakuutusmaksun viivästyminen
5. Työloma papereiden viivästyminen
6. Rahanpuute ja raskaat saappaat
7. Päänsärky ja vitutus
8. Viinan puute
9. Tänäänkään en saanut kirjettä
"Häkkilintu ei laula ilosta vaan raisvosta."
Mitä arvoa sitten on vapaudella, ja milloinka olemme vapaita? Siinäpä vasta kysymys johon kannattaisi täällä pohtia jonkinlainen vastaus. Siviilissähän meillä on paljon enemmän monella työtä ja puuhaa kuin täällä. Leipäkin on turvattu usein vasta ankaralla kukaties raskaalla, ja epämiellyttävällä työllä.
Täällä voi joskus olla hyvinkin helppoa, mutta silti täällä ei voi tuntea mitään vapauden tunnetta, vaikka sitä ehkä onkin enemmän kuin siviilissä. Koko armeija on ainakin minulle ollut jonkinlaisen työlaitoksen tai rangaistussiirtolan esikuva.
Ehkä siihen vaikuttaa paljon yksinäisyyden puute, ja järjestyksen pakollisuus. Vuoteet on tehtävä saman kaavan mukaan, samoin kaapit, tuvat ja yleensä kaikki.
Me emme voi tottua täysin säännölliseen elämään, koska emme ole mitään robotteja, joita voi kauko-ohjata.
Jokaisen tulisi saada olla haluamallaan tavalla, ja toteuttaa oikkujaan saadakseen tuntea vapauden riemua.
Uskon että samoin kustannuksin voitaisiin varusmiespalveluksesta tehdä miellyttävä muistojen tyyssija, jonka jokainen suorittaisi innosta hehkuen ja mielellään.
Varmaa on, että nykyisen kurin olisi koettava täydellinen muodonmuutos, ja otettava maanpuolustus erilaisin asentein, myöskin jokaisen asevelvollisen henkilökohtaisia etuja valvoen.
Sodan sijasta täällä pitäisi opettaa rauhanomaisia tietoja ja taitoja siten, että kaikki voisivat hyväksyä sen.
Mieletön pakkokuri antaa huonon kuvan maasta kansalaisilleen.
Mikään pakollinen toiminta koskaan ei tule edistämään kansalaishenkeä, vaan se polkee lokaan sen viimeisetkin rippeet.
Tämä kirjoitus on kylläkin vastoin yhteiskuntaopin sääntöjä, joissa varmasti on paljon korjaamista ainakin sotapalveluksen kannalta katsoen.
Enhän edes huomioinut sen vaikutusta elintasoomme täydellisenä ja tarkoituksensa menettäneenä turhuutena.
OOO
Kaiketi silloisilla käsityksilläni oli jonkinlaista todellisuuspohjaa, koska pian tuli aika jolloin perustettiin varusmiesliitto, ja varusmiehet itse saivat järjestäytyä. Kenraali Keinosen aikaan tuli monia merkittäviä parannuksia, jotka olisivat tuolloin pehmentäneet käsityksiäni.
Muuten en enää olisi yhtä jyrkkä pasifisti kuin tuolloin, vaan toki jo ymmärrän etteivät puolustusvoimat ole pelkkää turhuutta. Ymmärrän myös, että on oltava kuria, mutta tuolloinhan opetettiin, ettei sotamiehellä saanut olla edes aivoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti