lauantai 25. huhtikuuta 2009

Päiväkirja Inha 11.12.1966

Tänään olin Lamminperän Aukustin muistoa kunnioittamassa Erkin tuvalla. Aukusti oli ihminen, josta minulla on paljon muistoja. Viimeiset muistot olivat kun kolme viikkoa sitten olin sairaalassa umpilisäkkeen poiston takia, Niin Eino toi Aukustin sisään sydänvaivojen takia. Aukusti oli vielä ketterä, eikä paljon vaivoistaan puhunut, mutta oli hyvin tietoinen siitä, että lähtö oli lähellä.
Lamminperästä menin Valppaan pikkujouluun. Siellä olivat Nelly ja Ullakin, ja ilta kului tanssin merkeissä. Tanssitin pääasiassa Sisartani.
Maailma on täynnä huolestuttavia asioita. Eira sisareni saa pian vauvan ja hän on kihloissa, mutta ei naimisissa.
Omiakin murheita riittää, vaikka aina Minua joku ymmärtää.
Kohtalon koura, joka kortit kerran löi minun eteeni , ja sanoi:
"Sinä saat. Koeta nyt sitten pelata."
"Mikä on panos," kysyin minä. Silloin kohtalo hymyili pirullisesti ja virkkoi:"Minä pelaan vain uhkapeliä, ja haluan pelata Sinun elämästäsi."
"Minulla on huonot kortit."
"Peli on raakaa ystäväiseni, Minähän ne Sinulle annan. Voin kuitenkin neuvoa sinua, jätä paras kortti viimeiseksi äläkä näytä sitä toisille."
Kohtalon kanssa oli hyvä pelata. Se pelasi rehellistä peliä. Pelaan yhä vieläkin, vaikka en tiedä edes pelin kaikkia sääntöjä. Korttini ovat huonot, mutta kaikki menee kyllä hyvin, kun saisin vain jatkaa tätä korttipeliä. Joskus en voi sietää kohtaloni pirullista naurua. Silloin tulen pahalle tuulelle ja kysyn: "Pelaatko myös kaikkien muiden kanssa?"
"Kyllä minä pelaan. Monella on paremmat kortit kuin sinulla, mutta eivät he osaa niitä käyttää. Sinulla on huonot, mutta huonompiakin kyllä on. Ole sitkeä, ja koeta jatkaa."
"Minua jo kyllästyttää."
"Älä sure kaikki muuttuu heti kun opetan sinulle säännöt."
Kohtalon ilme tuntui hieman muuttuvan kun hän jatkoi;
"En minä kaikille voi niitä opettaa. Osa käyttäisi niitä väärin. Osa ei kykenisi oppimaan lainkaan."
"Opinko minä?"
"En ole varma, mutta sinulla on vielä aikaa. Jos osaat antaa oikean kortin viimeksi, niin opit varmaan."
"Ellen osaa?"
"Silloin peli voi päättyä hyvin arvaamattomasti. Voimme ehkä aloittaa alusta, jos joku uhraa elämänsä sinun puolestasi."
"Siihen en suostuisi koskaan!"
"Älä ole niin varma. Muista että tämä on uhkapeliä."
Olipa se itsetietoinen kaveri, mutta kyllä kai sen jokainen sana oli täyttä totta. Tässä kuvitelmassa lainasin erästä Yrjön runoa näihin varsin outoihin ajatuksiini. Rakensin kuvaa elämästä.
Kuvan voi jokainen rakentaa, vaikka ei koskaan tietäisi pelin tarkoitusta. Eihän sitä tiedä kukaan, mutta antaapa ajan kulua...
OOO
Seuraavaksi esitän sen Vuoren Yrjön runon, joka sai minut näin luoviin ajatuksiin.
OOO
POKERIPELIÄ
.
Jätkä kuulehan parhainveli,
tule pokerisakkihin tänne.
Täällä on käynnissä korttipeli.
Työ ja henki on panoksemme.
.
Joka enemmän antaa
ja vähemmän saa
hänen olkoon isänmaa.
.
Isänmaatahan meillä on kynsien alla
ja taivas kattona yllä.
Korttia elämän nuotiolla
saamme tarpeeksi pelata kyllä.
.
Tuntematon tekijä jokin
tulee aina,
ja nostaa potin.
.
Se kohtalon koura, joka kortit jakoi
pelisäännöistä pitää huolen.
Se harteitas tuttavallisesti takoi
ja löi korvilles kahden puolen.
.
Sama nyrkki löi hartias kyttyrään,
joka vaihtoi
sun lakkisi kypärään.
.
Kun kuitenkin elät ja hengität viellä.
Luojaas kiitä äläkä kiellä.
Ei kiroten elo käy kirkkaammaks
kiros mies, tai vanhus harmaahaps.
.
On elämä luojan luomaa taikaa
joka sekunti
mitä on elinaikaa.

1 kommentti:

Carambola kirjoitti...

Kirjoituksesi laittoi miettimään. Minkälaiset kortit on kohtalo minulle jakanut? Hyvät mielestäni, sairaudestani huolimatta.

Kiitoksia jälleen kommentistasi ja kehuista. :)
Oli se aika jännä yö kyllä. Mutta juu, ihan kivaa että ei kukaan minun oveani raivoissaan takonut!