maanantai 27. huhtikuuta 2009

Päiväkirja Inha 13.1.1967

Talvi kuluu ja päivät pitenevät. Aamut valkenevat yhä nopeammin. Raskaat myllynkivet raatelevat meitä ihmislapsia.
Lihamme on kuitenkin sangen sitkeää, eikä se muutu jauhoksi ennen aikaansa.
Aamulla oli pakkasta 24 astetta ja lauhtui sitten nopeasti alle kymmenen. Ei siis kovin armotonta kylmyyttä, kun ei vaan unohda heittää muutamia ylimääräisiä vaateriekaleita niskaansa töihin lähtiessä.
Kuitenkin kaikki tuntuu perin tympeältä ja yksitoikkoiselta. toteutanhan pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jonka toteuttaminen tuntuu hyvin vaikealta.
Tulot ovat pienet, ja ruoka on kallista! Aterian hinta nousi 40 penniä, mikä tekee melkoisen loven kuukaudessa.
Mikäli kaikki menee hyvin lähden ensi syksynä kiertämään kaukaisia maailmoita. Kenties aina Austraaliaan saakka. Siihen tarvitaan rahaa, jota nykyisistä tuloistani ei liiemmälti saa kasaan.
Säästämisohjelmani on kuitenkin jo alullaan. Poltan piippua ja yritän maksaa velkojani. Ehkä siis joskus omistan riittävästi rahaa aina maailmalle lähtöä myöten.
Pitkä matka siitä tulisi, ja jos onni olisi matkassa, niin en silloin olisi yhtä köyhä ja mitätön olento kuin nyt.
Olen nähnyt millaista on asua kaupungissa ja maalla, mutta millaista on olla siirtolainen?
Millaisia ovat vieraat tuntemattomat maat ja kaupungit?
Koska ei tule naimisiin menostakaan mitään, niin voisin aivan hyvin jatkaa elämääni seikkailijana. Kuka minua täällä kaipaisi? Ei kukaan.
Olen lukenut kiinteästi Pentti Haanpään teoksia. Pienessä ajassa niitä on kulunut kokonaista kolme kappaletta, nimittäin "Kenttä ja kasarmi,""Kairanmaa," ja "Tuuli käy heidän ylitseen." Kuta enemmän niitä luen, sitä enemmän niistä myös pidän.
Hänen valtava sanavarastonsa usein suorastaan lumoaa minut. Vaivun kirjalliseen horrokseen, ja usein luen aina pikkutunneille saakka usein. Pitäisi myös itse kirjoittaa ja opiskella, mutta ehkä ensin luen Haanpään tuotannon kokonaan alusta loppuun.
Tulihan tuota juttua taas omiksi tarpeiksi. Ehkä jatkan myöhemmin taas uudella tarmolla ja innolla.

2 kommenttia:

Carambola kirjoitti...

Onhan tuo aina ihanaa kun saa olla perheen kanssa ja erityisesti viettä aikaa pikkuisten kanssa. Kyllä minäkin kaipaan sitä aikaa kun mummo oli vielä kunnossa ja vaarikin vielä eli. Ne olivat hyviä aikoja mutta niin ovat nämäkin toisaalta, eri tavalla.

Toivottavasti matkustamishaaveesi toteutuvat! Olisi varmaankin upea kokemus olla jossakin kaukana pitkän aikaa kerralla ja katsella mm. kulttuurieroja ja ihan tavallista elämää.

Carambola kirjoitti...

Niin. Tuosta sensuroimisesta olen jo saanut pyyntöjä muiden tekstien osalla. Myös lähipiirini lukee blogiani, ja he tietävät tasan tarkkaan, kenestä kirjoitan. Kun olen esittänyt vain oman näkemykseni asioista, joista toiset voivat olla eri mieltä ja ns. "tehnyt jostakin pahiksen" tarinassani, voi olla sensurointi paikallaan. Katsotaan miten tytöt reagoivat tekstiini!

Koetin valottaa hieman myös taustoja mutta tekstistä tuli jo näin kovin pitkä. Kiitos jälleen kommentistasi!