tiistai 20. syyskuuta 2011

Vanha kuva


Olen julkaissut vanhoja valokuvia, mutta tässä on oikein vanhojen valokuvien äiti.
Se on otettu silloin kun pappani on ollut pikkupoika ja Suomi on ollut vielä osana mahtavaa Venäjää.
Yksittäisesti kykenin tunnistamaan isopappani Timo Lamminperän ja hänen vaimonsa Henriikan, joka oli Hyvölän tyttäriä.

Olen aina muistanut kastella Timon ja Henriikan haudalla kukkia, vaikka heitä en ole koskaan nähnyt kuin valokuvassa.
Tämä valokuva löytyi pikkuserkultani, joka lainasi sitä käyttööni.
Tämä on hyvin arvokas kuva.
Timo on kuollut jo ennen vuotta 1920 ja Henriikka 1939. 
Silloinkin jo naiset elivät vanhemmaksi kuin miehet.

Heidän lapsensa jotka ovat kuvassa ovat isovanhempiani ja kuva on otettu 1910 paikkeilla.
En voi sanoa heistä kuka kukin oli?
Valokuvan takana luki Olga ja Hilja.
Joku noista tytöistä oli kummitätini Olga Hietakangas!
Hän on kuollut vuonna 1953. Olin silloin 7-vuotias ja ihmettelin hänen haudallaan miksi ihmiset itkivät?
Hänestä on Minulla monia tosi rakkaita muistoja, mutta olin vielä lapsi ja ymmärrän itkeä oikeastaan vasta nyt.

Näin elämänvirta vierii ja kuljettaa meitä kuohuvassa koskessaan.
Vanha kuva oli hyvin himmeä.  Näkyi tosi huonosti, mutta kun skannasin sen niin kuva ihmeesti kirkastui ja edelleen parani kun tietokoneella vähän sitä terästin.

4 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Tuli todella mielenkiintoinen muistelma ja vielä kuvan kera, suvun tutkiminen aikaisemmista "kantaisistä ja äideistä" ei ole helppoa, "asiantutijat" poistuvat yksi toisensa jälkeen, on paljon asioita joita ei ole arkistoitu, mutta on mielenkiintoista. Tuula ja Matti

Sulo Heinola kirjoitti...

Lähes aina puuttuvat vanhoista kuvista henkilötiedot ja vuosiluvut. Kuitenkin juuri kuvat saavat historiaan elämää. Joskus ihmettelen miksi silloin tytöt pitivät valkoisia hameita?

Anonyymi kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa Sulo-Ensio!
Olen täällä käynyt silloin tällöin
enkä ole onnistunut julkaisemaan viestiäni.Kokeillaampa nyt;
Hyvää syksyn jatkoa Rean riimituvasta:)
tv Rea

Sulo Heinola kirjoitti...

Rea, mukava kun poikkesit. Kyllä tähän voi kommentoida. Olen aina hyväksynyt kaikki kommentit vaikka ne eivät tule heti näkyviin.