sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Merimiesnukke


Isäni oli merimies. 
 Hän palveli 5 vuotta sota-aikana tykkivene Uusimaalla, joka toimi hyvin sokkeloisessa saaristossa.
Siitä varmaan johtuu että Minulle oli oli ostettu kuminen merimiesnukke, se ohitti reippaasti papan vuolemalla tehdyn hevosen ja oli ilman muuta rakkain lelu lapsuuden muistoissani.

Olin sota-ajan jälkeen perustetun perheen ensimmäinen lapsi ja  myös muulle suvulle  tärkeä.
Aika oli köyhää mutta minulla, joka olin perheen tärkein sydänkäpynen oli tosi hienot kuteet ja tuo merimiesnukke, jota en juuri käsistäni päästänyt.

Kotini vierustalla kulki maantie ja meidän karjalaidun rajoittui maantiehen. Tällä alueella oli ainakin pikkumiehen mielestä iso kiviraunio, johon pappa oli vetänyt pelloilta kivireellä kiviä.
Tänne kiviraunioon sitten minun merimiesnukkeni kerran hukkui.
Vieläkään en ymmärrä miksi en sitä koskaan löytänyt, vaikka etsin sitä joka päivä samoilta paikoilta.
Olin jo silloin monissa asioissa periksiantamaton  mutta mikään ei auttanut sitä nukkea en koskaan löytänyt.

En ollut silti mitenkään tyttömäinen, enkä kiinnostunut koskaan muista nukeista. 
Sanovat että olin vähän ylivilkas ja joskus katosin helposti ties minne ja vaarallisiakin tilanteita saattoi tulla.

Kuvalle antaa arvoa kuluneet kulmat ja halkeamat, mutta se on otettu Seinäjoella kunnollisessa liikkeessä.


5 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Tuollaiset muistot lapsuudesta jää mieleen. Rakkaan lelun tai muun esineen kadottaminen oli kyllä hirveän iso menetys ja tavallaan surettaa vielä aikuisenakin.

Tapio töyssy kirjoitti...

Tykkivene Uusimaa osallistui Suomen suurimpaan meritasiteluu puolustaessaan Bengtskärin majakkasaarta vihollisen hyökkäystä vastaan. Uusimaan tultua apuun saatiin Bengtskär vallattua takaisin ja isäsi oli taistelussa ansiokkaasti mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Tykkivene Uusimaa osallistuikin Suomen suurimpaan meritaisteluun Bengtskärin majakkasaarella ja isäsi sen mukana.

suloensio kirjoitti...

Paula
Hassua kyllä mutta se on asia joka jaksaa surettaa minua minua aina, kuten jokin muukin menetys joita elämässä aina tulee.

Tapio
Isä kertoi kyllä usein siitä majakasta. Muutama Neuvostoliittolainen puolustautui sitkeästi majakan tornissa. Hänellä oli valokuvia myös palavasta vihollisen sotalaivasta jonka he upottivat ampumalla majakkasaaren yli.

Tapio töyssy kirjoitti...

Olen sotahistoriasta tuosta taistelusta ja isäsi kertomat asiat on mainittu myös virallisessa historiassa. Isäsi kuvakin oli erään sotahistoriikin kannessa, mutta en sitten ole enää sitä kirjaa löytänyt. Se oli nimeltään jotain "poikamme merillä" tms. Siellä muistaakseni oli saarissa myös tulenjohtoa, joka antoi Uusimaalle koordinaatteja, joten tuli oli tarkkaa vaikka saarien takaa näkymättömistä.