perjantai 3. huhtikuuta 2009

Päiväkirja 12.6.1964

Ammattikoulun ensimmäinen vuosi päättyi toukokuun viimeisenä päivänä. Todistukseni ei tosin kehuja kestä. Mutta olen tyytyväinen, kun sain kuitenkin äidinkielestä 8.
Olen ollut pian kaksi viikkoa varikolla töissä, siellä olemme tehneet huoltotöitä. Nelly hyppäsi pituutta jo 447 cm, ja Eira on Haapasähkön kioskilla myyntineitinä. Miltei kaikki kevättyöt on jo tehty, vain osa perunoista on vielä kylvämättä.
Tänä aamuna mennessämme töihin Isän kanssa kohtasi meitä lähellä Hauinlahden tiehaaraa järkyttävä näky. Siellä oli ojassa nelipyörävetoinen Nufeld traktori kaikki pyörät taivasta kohden.
Peräkärryt olivat olleet tyhjät ympärilennon tapahtuessa.
Hauinlahden perhe oli ehtinyt paikalle juuri ennen meitä. Traktorinkuljettajalta oli jalka reidestä poikki, ja hän oli virunut paikalla 1,5 tuntia. Myöhemmin kuulin, että oli miehellä toki muitakin vammoja ollut. Traktori oli kaatunut niin pahasti, että hengissä selviäminen siitä oli ihme!
Mies oli traktorin kaatuessa onnistunut heittäytymään ulos ahtaasta kopista, joka nyt oli täysin ruttaantunut.
Isä lähti heti hälyttämään apua, ja pian tulikin konstaapeli Riiho paikalle, eikä ambulanssikaan enää varmaan kauan viipynyt. Sen tuloa en ehtinyt nähdä, sillä minun oli lähdettävä töihin.
Tämän aamuinen tapaus järkyttää mieltä, mutta eihän se ollut minulle ensimmäinen.
---
Kuljimme tuohon aikaan Isän kanssa töissä siten, että olin polkupyörällä narun kanssa kiinni hänen mopossaan. Isä vaan seuraili kyytiläistä vähän peilistä, ja hyvin matka taittui.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! kirjoitit päiväkirjassasi minulle tutusta tapauksesta, olen se Hauinlahden tyttö joka tuli ekana paikalle fillarilla ja lähti hakemaan kotoa porukoita apuun.Ei silloin ollut puhelmia ja avun saanti kesti turhan kauan. Olisi kiva tietää kukalet suloensio ?

Sulo Heinola kirjoitti...

Anonyymi
Niistä ajoista on kulunut 48 vuotta. Niin se aika vaan kuluu. Nykyään asun taasen täällä Ähtärissä. Välillä olin muualla työelämässä noin 40 vuotta. Voit ihan hyvin kirjoittaa Minulle sähköpostiin. Kas tässää osoite:
sulo.heinola@gmail.com