On jouluaatto, ja kulunut taas pitkä aika kun viimeksi kirjoitin.
En siis mennyt enää ammattikouluun, ja olen tyytyväinen päätökseeni. Aikani täällä Turussa kuluu omalla painollaan.
Lokakuun alkupäivinä lähdin kotoa, ja kun kiertelin Valkeakosket, Tampereet, Porit ja muut, niin päädyin Kustaviin.
Siellä olin jossain talossa perunannostossa viikon, josta suunnistin Turkuun. Ensin olin rakennustöissä muutaman viikon, ja nyt olen ollut Valiolla kolme viikkoa auton apumiehenä.
Palkka on varsin pieni, mutta hyvä kun on jotain.
.
Nyt kun on rauhallinen Jouluaaton ilta mieleeni muistuu Vuoren Jussin runo:
"On onneni ollut kuin poltettu korsi,
mi on jäätynyt talven alla,
ei auringon lämmössä elpynyt ole
tuo kasvatti kylmän hallan."
.
Ei kukkinut tuo, vaikka toivoin niin,
ja toivoni turhaksi tiesin,
vaan vartosin kukkaa ja tuoksua sen.
Näin toivojen aikaani mietin."
.
Minullakin on ollut samanlainen kohtalo, vaikka sen voisi pukea vaikkapa tällaisiin sanoihin:
.
On onneni ollut kuin routainen maa
mi on jäätynyt talven alla,
ei auringon lämmössä sulanut ole
tuo rapakko riutuvan maan.
.
Sain kotoa kirjeen. Ovat odottaneet käymään jouluna, mutta turhaan, sillä Tapaninpäivänä on jo työpäivä.
Kämppäkaverini lähti käymään kotonaan, joten olen yksin, ja yritän saada aikani kulumaan tavalla tai toisella.
ooo.
Näin oli siis elämäni taas muuttunut. Asuin toveriasunnossa Raunistulassa ja huonekaverini Veikko Airaksinen oli kotoisin jostain Itä-Suomesta. Valiossa olin autoissa mukana, kun veimme tavaraa kauppoihin ja muihin paikkoihin.
Vuokra oli pieni, mutta niin oli palkkakin, joten en sitä turhaan valitellut. Myöskin ensimmäiset tyttöystävät ilmestyivät elämääni näihin aikoihin. Siis kirjeenvaihtokavereita, joita jo tapailinkin, mutta poikuus vielä säilyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti