torstai 2. huhtikuuta 2009

Päiväkirja 5.2.1964

Innsbruckissa, yhdeksänsissä talviolympialaisissa. ovat suomalaiset menestyneet hyvin.
Viidelläkympillä Arto Tiainen sai pronssia, mutta vähän surettaa Kalevi Hämäläisen kohtalo. Hän oli selvässä johdossa vielä 35 km:n kohdalla, mutta hiihti itsensä niin poikki, että jäi aivan hännille.
Sellaista voi sattua urheilussa, vaikka aikaisemmissa kisoissa Squaw Valleyssä sama mies hiihti kultaa samalla matkalla.
Mäntyranta poimi kullan 15 km:n matkalla ja Kankkonen toi kultaa pikkumäessä. Kaija Mustonen luisteli 1500 metrillä hopeaa, 1000 metrillä pronssia ja 3000 metrillä viides sija. Hän teki Suomen naisurheilun historiaan kauniin lisän. Mirja Lehtonen teki samaa hiihdossa naisten
viidellä kilometrillä, saaden hopeaa. Myös Toini Pöysti sai pistesijat viiden ja kymmenen kilometrin hiihtomatkoilla.
Suomen saavutukset ovat olleet loistavia, mutta mitä tulee Tokiosta? Ehkä siellä mitalit ovat paljon tiukemmassa.
Olen itsekin kovasti harjoitellut ja aikomus on myös osallistua joihinkin kilpailuihin. Nelly ja Eira lähtevät ensi sunnuntaina jonnekin keski-suomeen kilpailemaan.
Olen väsynyt! Urheilu on rasittavaa. Sänky on pehmeä ja uni maittavaa. Taidankin siis mennä nukkumaan, ponnistaakseni huomenaamuna taas ylös yhteiskunnan orjuuteen.

2 kommenttia:

Hele kirjoitti...

Muistan Innsbruckin kisoista vaan Mäntyrannan nimeä, ehkä tuotakin myöhemmin kun luin Olymppiakisan
kirjoista. En ollut kotona televisiota, vaan radiosta sai tietoja ja niistä Ison Maan nimeistä ehkä puhuti enempi. Itse olin silloin 15 ja kävin kovasti hiihtokisoissa kisailemassa , missä maakunnasa olin aina 1-nen ja koko Tasavallan Ammatikoulujen kisoissa samoin 1-nen. Urheilu on rasitavaa, mutta hyvä- en ole aika mennä tekemään pahuksia.....

Sulo Heinola kirjoitti...

Totta puhut, urheilu on terve elämäntapa, ja kasvattaa ihmistä muutenkin. Tokikaan ei nyt dopingin takia enää niin paljon kiinnosta.