lauantai 23. heinäkuuta 2011

Siirilä


Kuva on otettu noin 45 vuotta sitten. Silloin vielä molemmat isovanhempani elivät ja asuivat tässä mökissä Alavallin  tien varrella.
Mökki sijaitsi lähellä Koskuen kirkkoa jossa tuolloin oli vielä kauppa.
Vaari kävi potkukelkalla kaupanmäellä ostoksilla ja oli Hänellä joskus potkua ihan baarillekin asti, mutta silloin kyllä takaisintulon joutui huolehtimaan taksi.

Mökki on aikoinaan lohkaistu Papalleni Seiloon sahan maista. 
Pappaa pidettiin kunnon työntekijänä joka ei turhasta valittanut, vaikka vanhempana hän kyllä joskus tunnustikin kannattavansa  sosialidemokraatteja.
Silloin hänellä oli iso perhe ja puutteellisissa oloissa osa lapsista kuoli nuoruusiässä lentävään keuhkotautiin. Isänikin sairastui mutta toipui kun lääkäri otti hänen keuhkopussistaan kaksi kahvikupillista nestettä. Melkoinen taidonnäyte lääkäriltä tuohon aikaan jolloin antibiootteja ei vielä tunnettu.

Isäni kertoi kuitenkin elämän olleen ankaraa. Rahaa ei ollut koskaan liikaa eikä vitsaa säästetty.
Muori osasi tehdä hyviä pohjalaisia ruokia. Erityisesti pidin klimppisopasta. Piimälättyjä teen vieläkin muorin ohjeella.

Mökki on yhä paikoillaan ja Jukkaveljeni on sitä viime aikoina myös kunnostellut. On hyvä että monien muistojen paikka saa olla yhä olemassa kesämökkinä.


2 kommenttia:

pike kirjoitti...

Sori ei millään pahalla, mutta en oikein saa selvää tekstistä, kun on liian räikeän punaista, mutta kuva tuo mieleen lapsuuden.Oletkohan lukijana blogissani ?t.pipsa

Sulo Heinola kirjoitti...

Totta puhut Pipsa. Tekstin väri erottuu vähän huonosti, mutta näkee läppärimallin tietokoneessa kun kääntää kannen asentoa. Täytyypä vaihtaa pohjan väriä tai käyttää toisenlaista tekstin väriä. Olen minä lukijana Sinun hienossa kuvablogissasi.