Silloin 42-vuotta sitten kasvoi saunan edessä kaksi isoa tuomea ja toiseen niistä isä rakensi monen raskaamman työn ohella pientä majaa, joka oli tarkoitettu pikkuveljilleni Eskolle ja Jukalle, jotka
olivat silloin 6 ja 11-vuotiaat.
Isä odotteli tuolloin vieraita ja hän oli pukeutunut hienoon pukuun. Yleensä hän ei sillä tavoin koreillut, mutta nyt oli puku ihan hieno.
Minulla oli silloin kaksisilmäinen aika hyvä paljekamera ja sillä sai kohtuullisen hyviä kuvia. Olin ostanut sen Vehmasahon Hugolta, joka silloin piti pientä valokuvaus ja kehystysliikettä kirkonkylässä.
Isä oli silloin vielä nuorekas, mutta pian myöhemmin vaivasi verenpaine ja hän myös lihoi.
Moni asia muuttui tuohon aikaan hänen elämässään. Puuhun rakennettu maja ei tullut koskaan valmiiksi. Ehkä se tai joku muu syy vaikutti siihen, että perhe siirtyi asumaan Inhaan lähelle hänen työpaikkaansa. Innokkaat korjaustyöt Itä-Ähtärin Peräaholla loppuivat ja kasvavat pellot istutettiin metsälle.
Ratkaisuun vaikutti ainakin se, että Isä ei aina muistanut säilyttää kuitteja kuluista ja maatalouden verotus vei häneltä ihan kaiken tuoton. Muuttopäätös oli kuitenkin aika järkevä kun ajattelee hänen hankalaa työmatkaansa.
Monet ajatukset palautuvat kuvaa katsoessa mieleen. Elämä on vierinyt latuaan. Isää ei enää ole ja oma sukupolveni on nyt vuorostaan se mummojen ja pappojen sukupolvi.
2 kommenttia:
Onpa ihana juhlakuva ja kertomus. Ei sitä joka poika tuomen "oksalla" istu.
Ei ainakaan paras puku päällä. Isä alistui kuvaajan tahtoon ja se kuvaaja olin Minä.
Lähetä kommentti