keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Hevoset

Tuohon aikaan kaikille pientilallisille oli välttämätöntä omistaa hevonen. Hevosen ikä osattiin markkinoilla katsoa sen hampaista. Hevonen oli tärkein puheenaihe kaikille, ihan kuin nykyään autot. Meillä ensimmäinen hevonen oli uskomattoman hitaasti kävelevä. Se oli vielä sitä aikaa kun kärryissä oli teräsvanteilla vahvistetut puupyörät. Isä sitten maksoi välirahaa mustalaisille, ja taas hänellä oli epäonnea. Tämä uusi oli helposti pillastuvaa sorttia. Kerrankin kun toimme Isonnevan korvesta heinäkuormaa, ja kuorman päällä oli jotain reenjalas värkkejäkin niin tämä uusi hevonen pillastui ja kuorma kaatui. Siellä me olimme mullinmallin heinien ja reenjalasten alla isän kanssa. Kerran sitten tuli Vuorisen Topi kysymään hevosta lainaksi, kun piti hakea vanhaa äitiä sairaalasta. Topi olikin lähtenyt viemään mummoa Rämälän kylälle. Topi oli myös kylällä tunnettu juoppo. Matkaa oli noin 20 kilometriä yhteen suuntaan, ja Topi onnistui juoksuttamaan juoksuintoisen orin hengiltä. Kyllä se lähes kokonaan Isän tappioksi meni. Myöhemmin Topin tytär Kerttu keräsi kylältä korvausrahaa. Meillä alkoi hevoseton aika, muistan kun isä kantoi selässään heiniä latoon. Naapurissa Lamminperän Kallella oli iso valkoinen ori joka juoksenteli tien toisella puolen laitumella. Kalle siellä harjasi hevostaan. Tiellä käveli joku ja huusi :"Se ei niin kusetakkaan kun hiottaa!" Oli hellepäivä ja Kallella huono kuulo:" Joo kyllä se sitten kusettaa kun hiottaa!" vastasi Kalle.

1 kommentti:

H kirjoitti...

Oli surullinen juttu isän hevosen kans. Oli meidän isälläkin hevonen aina ,mutta se ei ollut oma vaan "kolhoosi " hevonen.