Merimiesnukke

Isäni oli merimies. 

 Hän palveli 5 vuotta sota-aikana tykkivene Uusimaalla, joka toimi hyvin sokkeloisessa saaristossa.

Siitä varmaan johtuu että Minulle oli oli ostettu kuminen merimiesnukke, se ohitti reippaasti papan vuolemalla tehdyn hevosen ja oli ilman muuta rakkain lelu lapsuuden muistoissani.

Olin sota-ajan jälkeen perustetun perheen ensimmäinen lapsi ja  myös muulle suvulle  tärkeä.

Aika oli köyhää mutta minulla, joka olin perheen tärkein sydänkäpynen oli tosi hienot kuteet ja tuo merimiesnukke, jota en juuri käsistäni päästänyt.

Kotini vierustalla kulki maantie ja meidän karjalaidun rajoittui maantiehen. Tällä alueella oli ainakin pikkumiehen mielestä iso kiviraunio, johon pappa oli vetänyt pelloilta kivireellä kiviä.

Tänne kiviraunioon sitten minun merimiesnukkeni kerran hukkui.

Vieläkään en ymmärrä miksi en sitä koskaan löytänyt, vaikka etsin sitä joka päivä samoilta paikoilta.

Olin jo silloin monissa asioissa periksiantamaton  mutta mikään ei auttanut sitä nukkea en koskaan löytänyt.

En ollut silti mitenkään tyttömäinen, enkä kiinnostunut koskaan muista nukeista. 

Sanovat että olin vähän ylivilkas ja joskus katosin helposti ties minne ja vaarallisiakin tilanteita saattoi tulla.

Kuvalle antaa arvoa kuluneet kulmat ja halkeamat, mutta se on otettu Seinäjoella kunnollisessa liikkeessä.

Haapamäen veturipuisto

Vuonna 2008 tein retken Haapamäen veturipuistoon.  Tulin Tampereelta junalla noin 11.30 ja palasin takaisin junalla noin 18.00 joten oli hyvää aikaa tutustua muutenkin paikkakuntaan.

Haapamäki oli ollut aikoinaan suuri risteysasema ja lähes kaikki mitä siellä oli liittyi jollain tavoin VR:n toimintaan. 

Haapamäellä oli pieni  virkeä kylä jossa oli nuoria ja vanhoja ihmisiä. Oli pientaloja ja kerrostaloja ja kauppoja.

Rautatieaseman ruokala oli tasokas paikka johon moni vanhempi suomalainen on tutustunut.

Kerran olen yhden yön nukkunut asemahuoneen penkillä kun jatkoyhteyttä ei ollut.

Veturipuisto oli laaja rata-alue lähellä asemaa jonne oli säilötty viimeiseen paikkaansa kymmenittäin isoja ja suorastaan valtavia höyryvetureita.  Paikalliset harrastajat olivat jonkin verran entisöineet  ja maalanneet vetureita. 

Yleisöä ei paljon ollut, mutta odotettiin väen ryntäystä illalla tansseihin.

Tanssit olisivat olleet aseman lähellä olevassa veturihallissa, jonka juoksijalegenda Martti Vainio oli sisustanut uuteen käyttöön.

Itse asiassa koko puisto oli myyty Martti Vainion liikeyritykselle.

Olihan noissa vetureissa ja muussa rautatien museotavaroissa aineistoa minkälaiseen toimintaan tahansa.

 Mitenkähän lie toimii kylän veturikerho tänään?

Siinä sitten kävelin, kylällä joka oli jo silloin liitetty keuruuseen.

Löytyi kauppa josta saattoi ostaa matkaevästä.

Rautatiet eivät enää tarvinneet paljon työvoimaa.

Asema oli vaan laituripysäkki, josta junia toki vieläkin kulki eri suuntiin. Pohjoiseen menevät junat eivät yleensä tätä rataa enää käyttäneet, vaan ne menivät Parkanon kautta suoraan.

Tämä rataosuus luokiteltiin lähiliikenteeksi, myös Jyväskylään menevältä osaltaan.

Haapamäki oli kuihtunut köyhäksi kyläksi.  Tien varrella oli asumattomia huonokuntoisia taloja runsaasti. 

Ikkunat oli hakattu rikki ja katoissa oli reikiä. 

Kylä oli joutunut ikävään murrokseen kun ei ollut ihmisillä töitä niin ei ollut rahaakaan.

Haapamäen asema on kulttuurihistoriallinen iso rakennus ja veturipuisto hieman isommalla satsauksella voisi tuoda alueelle uutta nousua.  Martti Vainio on kyllä edelleen siellä toiminut. Hänellä on varmasti mielenkiintoa viedä asioita  eteenpäin.

Varmasti myös VR olisi tyytyväinen sillä kaiken alueella olevan romun hävittäminen maksaa enemmän kuin romun arvo tuottaa.

Aina kun sielläpäin liikun nämä asiat tulevat mieleen. Muistan neljä vuotta sitten tekemäni mielenkiintoisen matkan.

Kävin kävelysiltaa myöten tutustumassa Haapamäen kauniiseen kirkkoon, joka oli niin suuri ettei valokuvaan sopinut.

Samalla toivon kaikkea hyvää sikäläisille asukkaille ja kommentteja julkaisen mielelläni.

Tuiskula

Kuva on Tuiskulan Torpparimuseolta, joka on tunnettu myös kesäisistä näytelmistään.  Muutama vuosi sitten olin katsomassa "Rölli" näytelmää jossa myös omia lähisukulaisia oli näyttelemässä.

Tuiskula sijaitsee pienessä Köyliön pitäjässä jossa aikoinaan talonpoika Lalli tappoi Henrik piispan kirveellä Köyliöjärven jäällä.

Henrik piispan seurue oli Lallin poissa ollessa käyttäytynyt hänen perhettään kohtaan omavaltaisesti.  Tultuaan kotiin Lalli otti kirveen ja lähti vihaisena piispan perään.

Aluella hyödynnetään tehokkaasti tarinaa.  Löytyy Lallinkatuja ja Henrikin katuja ja monet paikat kantavat vanhan tapahtuman muistoa.  Köyliön keskustassa on iso Lallin patsas, jota kyllä kannattaa poiketa katsomassa. 

Kerran valokuvasin kolmea lastenlastani kun he seisoivat Lallin patsaan jalustalla.

Tuiskula on mielenkiintoinen maalaiskylä.  Paljon näkee isoja perunapeltoja, joissa todella nykyaikaisesti kasvatetaan perunaa.

Isännillä on nykyaikaiset koneet joilla homma käy paremmin kuin ennen.  Kasvihuoneita Tuiskulassa on myös runsaasti. Niissä viljellään runsaasti kotimaista kurkkua ja tomaattia, joita olen saanut joskus maistaakin.

Tuiskulassa on myös sirkustaiteilija Tuomennon Pelimannikylä, joka on yhä enemmän saanut huomiota ja onhan siitä tehty TV- ohjelmiakin.  Pelimannikylä on yhden idealistisesti ajattelevan mielenkiintoisen ihmisen suurtyö. Kannattaa tutustua!

Tuiskulaan ja sen lähiympäristöön sinne Varsinais-Suomeen on sijoittunut vanhemman tyttäreni perhe. 

Hänkin on jo mummu koska lapsenlapseni ovat jo aikuisia ja heilläkin on jo lapsia.

Toki Tuiskulasta löytyy lukuisa joukko mielenkiintoisia ihmisiä joista kannattaisi kirjoittaa. 

 Pienessä kylässä on tuhat tarinaa.

Ähtärin oma poika

Tänäänkin poikkesin taas hautausmaalla.

Kuljen normaalireittiäni joka kerta Topi Sorsakosken haudan ohi.

Joka kerta  siinä palaa kynttilöitä ja kauniita leikkokukkia tulee jatkuvasti lisää.

Usein näkee harhailevia ihmisryhmiä jotka etsivät Topin hautaa.

Onneksi se on helppo löytää vaikka kivessä lukee Pekka Tammilehto, joka oli tämän kuuluisan laulajan oikea nimi.

Viimeisen jättimenekin saaneen levynsä hän äänitti Ähtärissä.

Ähtäri oli hänen oikea kotinsa.

Topi Sorsakosken arvo taitavana laulun tekijänä kasvaa yhä.

Tässä lähelläni asuu monia ihmisiä, joilla oli läheisiä ystävyys ja tuttavuussuhteita Topin kanssa.

Kaikki me muistelemme surullisina Ähtärin omaa poikaa, 

jollainen myös koen itsekin olevani.  
Palasin tänne kuin muuttolintu asuttuani muualla  välillä 40-vuotta.

Onneksi nykytekniikka mahdollistaa kuunnella yhä laulua kymmeniä vuosia ihmisen poismenon jälkeen.

Pekka alias Topi on ollut poissa vasta vuoden.

Vaivaisakan tarina

Olin kuullut Soinin vaivaisakasta joka on Suomen ainoa laatuaan.

Aikaa kului jonkinverran kunnes tuli heinäkuinen päivä jolloin oli lähdettävä sitä tapaamaan.

Akka näytti varsin siistiltä. Varmasti sitä oli vähän kunnostettukin, koska se näytti kovin hyväkuntoiselta.

Historia kertoo sen tekijästä seuraavaa: 

"Vaivaisakka on tosiaan Suomen ainoa akka 107 vaivaisukon joukossa ja sen veisti v. 1854 lehtimäkeläinen Matti Taipale"

Matti on ollut hyvä veistäjä aikoinaan. Kerrotaan hänen veistäneen vaivaisukkoja muuallekin lähiseuduille.

Vaivaisukot ja akka ovat osa kirkollista kulttuuria jonka arvo on erilainen sen paikallisuuden ja omaperäisyyden takia.

Tärkeä tehtävä oli sillä kolikon reiällä rinnassa.

Sillä kerättiin rahaa johonkin tärkeään asiaan.

Soinin kirkko oli suuri ja avara. Pihalla oli runsaasti muistomerkkejä.

Samaan aikaan vietti "Keisarin" suku juhliaan jossa serkut ja vähän etäisemmätkin tapasivat toisiaan.

Minut ja ystävänikin kutsuttiin kahvipöytään.

Tutustuttiin ihmisiin jotka myös olivat jatkamassa matkaansa 

"Soinin Vanhan ajan päiville" joita vietettiin kirkolta noin seitsemän kilometrin päässä.

Vaivaisakka tuli käytyä siis katsomassa ja siinä ohessa paljon muuta niinkuin elämässä yleensäkin.

  

Diabetes

Mielestäni tuo kortti jossa possu pyykkipoika kuonossaan katselee maailmaa muistuttaa minua kun sain kuulla, että minulla on jonkin asteinen sokeritauti.  Ei kovin paha mutta olen lihonut ja liikunta on iän mukana merkittävästi vähentynyt.

Sain lääkkeitä myös kohonneeseen verenpaineeseen sillä alarajakin kohosi yli sadan.  Ensimmäinen sokeritautiin vaikuttava lääke keskeytyi kun vatsani ei sitä kestänyt.  Toinen samankaltainen mutta kalliimpi lääke tuntuu nyt sopivan. 

Lääkkeiden avulla verenpaine on laskenut, mutta sokeri on yhä lievästi koholla.

Elämäntapamuutos näkyy jo selkeästi ruokalaskussa.

Täytyy kuulemma vähentää rasvaisia ruokia, niitä ovat esimerkiksi kaikki makkarat.

Päätin siis luopua niistä kokonaan.

Vihanneksia ja hedelmiä suositellaan, joten niitä täytyy tunkea joka kerta kauppakassiin.

Onneksi monet kokoliha tuotteet ovat vähärasvaisia joten vähän voi hyvällä omallatunnolla  laittaa kinkkuakin leivälle.

Liikunta on kuulemma erittäin tärkeää, joten olen ottanut ohjelmaan päivittäisen liikunnan jossain muodossa. Näin kesällä on mukava istahtaa pyörän päälle ja polkea mäkeä ylös kirkolle ja kastella siellä poismenneiden omaisten haudoilla olevia kukkasia.

Siinä hautakivien keskellä kävellessä tulee ajateltua miten mukavaa tämä elämä onkaan.

Oikeasti siinä on paljon tuskaa, mutta kyllä sen helposti kestää, sillä maailma on erikoinen kokemus.

Onneksi olen päässyt monista pahoista tavoista eroon. 

Korkki meni kiinni 15 vuotta sitten ja tupakka loppui vuonna 2006.

Elämäni onkin siis jo aika ekologista ja osaan kyllä siitä nauttia huononakin päivänä.

Ajatuksia mökiltä

Tänään olin ystäväni kanssa taas mökillä. 

Leikkasin ruohoa ja sain piha-alueen vähän siistimmäksi. Lopulta kävi vähän hullusti kun astuin ruostuneeseen naulaan ja satutin jalkapohjani vaikka oli turvajalkineet jalassa.

Oheinen kuva on otettu neljä vuotta sitten.  Kukkasista päätellen on ollut aika lähellä Juhannusta kuten nytkin.

Navetan kattoa olen suojannut keveillä pressuilla, joita on saanut isojakin hankittua melko edullisesti.

Ennen nykyisen pressun asennusta otin katolla oleva ilmastointi häkkyrän pois. Se oli isän  sinne laittama noin neljäkymmentä vuotta sitten ja istui hyvin tukevasti paikallaan.

Vanha yli satavuotias talo  on aikoinaan katettu hyvin ja siksi siellä ovat  rakennukset säilyneet.  Se on melko syrjässä joten on ihme ettei ole tapahtunut paljonkaan ilkivaltaa. Nykyään asun aika lähellä ja voin usein  käydä siellä muistelemassa menneitä.

Yritän säilyttää edes jotain esi-sien tekemästä työstä.

Ympärillä olevat pellot kasvavat nykyään mäntymetsää. Pelloilla kasvava istutettu mänty on oksaista ja pehmeää. Lumen painosta ja tuulesta johtuen ne katkeavat usein latvasta ja mikäli säilyvät ehjänä niin ne ovat melkoisia rumiluksia.

Jatkajaa näille harrastuksille ei näytä olevan, joten minä ja mökki tulemme häviämään samaan aikaan. 

Paikalle tulee erillinen yli kilometrin pituinen sähkölinja.

Ehkä tien alueella olevat metsänomistajat rakentavat tilalle jonkinlaisen varaston.

Vaan se on vasta sitten kun minä ja se ryhmä vanhoja rakennuksia on perusteellisesti romutettu.