Isonnevan korpi

Isopappani äidin puolelta oli Timo Lamminperä, ja hänen maansa oli jaettu noin 10 hehtaarin kokoisiin tiloihin, joissa kussakin oli 2-3 hehtaaria viljelystä. Veljekset olivat Jussi, Aukusti ja Kalle. Lisäksi oli samankaltainen tila Olga tyttärelle. Myös useamman hehtaarin suuruinen kytö oli jaettu samankaltaisiin lohkoihin. Jokaisella lohkolla oli oma heinälato ja ojitettuja sarkoja. Aukustin ja meidän rajalla oli houkutin teeri rautoineen kanahaukkojen turmaksi. Tämä loukas kuului vanhalle Nyyssös Aapolle, jolla oli ouluveden rannalla mökki. Aapo oli oman tarinansa arvoinen merkkihenkilö. Kytöalueen vieressä virtasi valtava oja jossa virtasi juomakelpoista vettä myös kuivaan aikaan kesästä. Ojan takana oli Isoneva, jossa näin ensi kertaa kyykäärmeen elävänä. Tosin olin nähnyt niitä jo Kallen puolella kepissä roikkumassa tapettuna. Isä näytti miten elävää käärmettä saattoi pitää hännästä käsissään roikkumassa.
Muitakin eksoottisia eläimiä näin mm. Lumikon
Kerran Isä oli kohdannut ladon sisäpuolella Jäniksen. Hänellä oli heinähanko kädessään ja pahoin ajatuksin hän jäi toivorikkaana odottamaan ovelle. Tuostapa tulee perheelle jänispaisti! hän ajatteli. Aikansa kierreltyään Jänis lopulta syöksyi ainoaa aukkoa kohden ja... Kävi niin että jänis meni, ja isäni sai kokea miltä tuntui, kun heinähangon piikki tunkeutui jalkaterästä läpi. Ei koskaan unohtanut tätä seikkailua!

Talvileikit

Silloinkin meillä oli talvileikkejä. Rakennettiin lumilinnoja ja käytiin lumisotaa. Minulle kävi koulussa vahinko, kun lumipalloni osui, vaikka en tarkoittanutkaan opettajan pikku Pekkaa kasvoihin. Rangaistukseksi jouduin kirjoittamaan 100 kertaa kotona:"Pihassa ei saa heittää lumipalloja." Kerran olimme leikkineet lumisotaa meidän pihassa, niin Moision Hannun lumipallo osui sisko Eiraa kasvoihin, niin että Eiran leuat menivät lukkoon siten, että suu jäi auki. Äiti lähti viemään Eiraa lääkäriin potkukelkalla. Lähes kahden kilometrin päässä hammaslääkäri Peräisen talon kohdalla suu kuitenkin meni taas kiinni. Kaikki oli taas hyvin. Toisella kertaa kun tappelimme Hannun kanssa jostakin, niin minun sauvan kärkeni meni Hannun kengästä läpi, ja vähän vertakin tuli. Oli siinä hetken suhteet naapuriin lujilla, mutta pian taas mentiin kuin ennenkin. Sukset olivat yleensä puusepän koivupuusta höyläämiä, ja ensimmäisiä tehdasvalmisteisia "Järvisiä" alkoi näkyä. Kerran kun koppikankaalla meillä oli hyppyri ja vaihdoimme Vuorisen Olavin kanssa suksia hetkeksi. Minä kaaduin ja Olavin koivusuksi meni poikki. Talvisin ei teitä niin paljon hiekoitettu kuin nykyisin, joten se mahdollisti potkukelkan kulkuvälineenä. Potkukelkka jolla kävin koulua oli tosin vanha, mutta Heikkolan Erkki oli kunnostanut siitä hyvän kulkupelin.

Autot

Tiet olivat huonoja, mutta myös autoja oli tullut lisää. Monella lähinaapurilla oli myös autoilu ammattina, joten heillä oli kuorma-autot. Ensimmäinen henkilöauto Lamminperän Armaalla valtava lotja! En tarkemmin tiedä mistä se oli hankittu, mutta kun tie oli tehty hevosta varten, niin kerran kääntyessä oli pyörä mennyt liikaa ojan puolelle. Moni kylän mies oli talkoissa, että saatiin auto taas tielle.
Moision Veikko kun rakennutti talon meidän lähelle muutti kuorma-autoineen Tampereelta ja Rokalan Kallella oli myös "Tempsi" jota piti kammella pistää käyntiin. Rokalat tulivat asumaan rukoushuonetta Hankkioiden jälkeen, ja siellä oli minulle tärkeä leikkikaveri Terttu, joka keräsi tulitikkurasioita ja etikettejä. Monesti kävelin maantiellä etsimässä auton osia. Niitä tippui kun tielle tuli kuoppia ja nimismiehen kiharoita. Osat vein tarkasti talteen, ja ajattelin itselleni rakentaa niistä auton. Enoni Tampereella oli voittanut ihan uuden auton arvalla.
Hän oli sellainen Hannu Hanhi, joka uskoi arpaonneensa aina, ja kyllä sitä olikin. Enon auto oli musta "Sitikka", jossa oli korkeat lokasuojat.
Kyllä sitä ihmeteltiin. Myöhemmin hän möi sen pois. Teki lisää velkaa ja perusti Parkanoon Vaatetusliikkeen silloisen vaimonsa kanssa.
Pian hänelle tuli konkurssi, jossa meni vaimo ja liike. Velka jäi ja Isäkin oli takuumiehenä. Eräänä päivänä hän lähti Parkanoon ja toi sieltä valtavan kasan vaatteita. Muistan mm. pussihousut siitä kasasta, joita sain vaatteikseni. Mummi asui yläkerrassa, ja hän koetti myydä niitä loppuja vaatteita melko huonolla menestyksellä.
Tärkein apu oli kuitenkin metsässä, kun Isä möi puuta jolla takuuvelasta päästiin eroon. Silloin ei autoilu ollut kovin yleistä. Ensimmäinen öljysoratie Ähtäristä rakennettiin ja Tammilehdon Yrjö perusti Esson huoltoaseman. Sitä ennen bensiiniä möi ainakin Volaman dimitri ja Heikkilän Otto kaupoissaan.

Hevoset

Tuohon aikaan kaikille pientilallisille oli välttämätöntä omistaa hevonen. Hevosen ikä osattiin markkinoilla katsoa sen hampaista. Hevonen oli tärkein puheenaihe kaikille, ihan kuin nykyään autot. Meillä ensimmäinen hevonen oli uskomattoman hitaasti kävelevä. Se oli vielä sitä aikaa kun kärryissä oli teräsvanteilla vahvistetut puupyörät. Isä sitten maksoi välirahaa mustalaisille, ja taas hänellä oli epäonnea. Tämä uusi oli helposti pillastuvaa sorttia. Kerrankin kun toimme Isonnevan korvesta heinäkuormaa, ja kuorman päällä oli jotain reenjalas värkkejäkin niin tämä uusi hevonen pillastui ja kuorma kaatui. Siellä me olimme mullinmallin heinien ja reenjalasten alla isän kanssa. Kerran sitten tuli Vuorisen Topi kysymään hevosta lainaksi, kun piti hakea vanhaa äitiä sairaalasta. Topi olikin lähtenyt viemään mummoa Rämälän kylälle. Topi oli myös kylällä tunnettu juoppo. Matkaa oli noin 20 kilometriä yhteen suuntaan, ja Topi onnistui juoksuttamaan juoksuintoisen orin hengiltä. Kyllä se lähes kokonaan Isän tappioksi meni. Myöhemmin Topin tytär Kerttu keräsi kylältä korvausrahaa. Meillä alkoi hevoseton aika, muistan kun isä kantoi selässään heiniä latoon. Naapurissa Lamminperän Kallella oli iso valkoinen ori joka juoksenteli tien toisella puolen laitumella. Kalle siellä harjasi hevostaan. Tiellä käveli joku ja huusi :"Se ei niin kusetakkaan kun hiottaa!" Oli hellepäivä ja Kallella huono kuulo:" Joo kyllä se sitten kusettaa kun hiottaa!" vastasi Kalle.

Kesällä 1952

Meillä oli ollut kylässä mustalaisia. He olivat hevosten kanssa isolla pesueella liikkeellä. He olivat taitavia tekemään pläkkipeltisiä vuokia ja tinaustyöt tehtiin myös korvauksena yöpymisestä. Muistan kuinka ihailin heidän käsiensä taitoa. Erittäin mukava leikkikaveri minulle oli ikäiseni mustalaistyttö. Muistan kun löysimme kuolleen pääskysen ja hautasimme sen ihan, taisi silloin 4-vuotias sisko Eira jo olla hautaussaattueessa mukana. Pian myöhemmin ilmeni, että minulle oli tullut täitä. Hoito oli hyvin yksinkertainen. Sinä kesänä olin kaljupäinen poika, mikä vieläkin näkyy sen aikaisissa valokuvissa. Sen siitä saa kun menee liian lähelle vieraita tyttöjä!
Olimme Hankkion pihalla. Pappakin oli jaksanut lähteä liikkeelle, mikä oli harvinaista, kun asemalta päin ajoi hirmuvauhtia kartonkitehtaan kuorma auto. Pappa sanoi, että kyllä ajavat liian kovaa. Sitten heti kuului hirmuinen jysähdys. Siellä se oli ajanut tieltä ulos meidän propsipinon takana. Auto oli ihan kurtussa ja vietiin hinaamalla pois. Onneksi miehille ei käynyt mitenkään.
Hankkion pihassa oli niihin aikoihin ojan penkalle tullut maa-ampiaispesä ja mekös sitä Eskon kanssa mentiin hävittämään, mutta pian juoksin kamalasti parkuen kotiin kun paidan alle tullut ampiainen antoi piikkinsä puhua. Opin varomaan ampiaisia, mutta yllätyksiä on silti joskus tullut.

Kekkonen,Kekkonen

Koulumatkalla huomasin vaalimainokset. Niitä oli Vuoriperän tienristeyksestä Vääräkoskelle asti joka puhelinpylväässä. Sakari Tuomiojaa mainostettiin eniten. Näkyi myös Kekkosta, Fagerholmia ja Eino Kilpeäkin jonkinverran. Vaalipäivä lähestyi. Koulussa kuulin laulettavan:"Hei bamboo, tehdäänkös Kekkosesta luurankoo.." Silloin elettiin aika erikoista aikaa. Uuden presidentin valinnassa oli kiihkeitä tunnelmia. Isäni tuohon aikaan touhusi Työväen yhdistyksessä ja oli tietysti kovasti Fagerholmin kannattaja. Sitten muistan kuinka Paasikivi vielä asetettiin valitsijamiesvaaleissa mustaksi hevoseksi. Radio oli kamarissa kun kuului tunnetut sanat:" Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..." Lopulta isäni tuli kamarista hurjan vihaisena, sillä Kekkonen oli voittanut yhdellä äänellä. Samana vuonna oli myös yleislakko. Yhteiskunta oli lähdössä suomessa nopeaan kehitykseen, mutta käsitykseni mukaan tavallisen ihmisen elintaso oli huono. Jos joskus sain rahaa, niin ostin sillä koulumatkalla halpaa makkaraa kuluttajasta, joka oli se meidän Osuuskauppa. Ikää oli karttunut jo kymmenen vuotta.

Rääppi

Lempipaikkoja meille poikasille oli Uittoniemestä perännejärveen vievät joenrannat. Siellä tietysti uitiin ja ongittiin monessa eri paikassa. Suuri kulttuuriparatiisi oli joenvarren kartonkitehtaan jätepaperivarasto. Sieltä me pojat kannoimme kovakantisia romaaneja ja opittiin pokkarit tuntemaan. Kaikki seikkailuaiheinen kirjallisuus oli valttia mutta kaikkein tärkeimpiä olivat sarjakuvat. Suuri oli se löytämisen ilo usein. Tietysti tehtaalla meistä ei pidetty kun jouduttiin katkomaan paalilankoja, ja sotkemaan paperit hujan hajan. Osasimme tehdä tunneleita ja hyviä piilopaikkoja, ja joskus juostiin karkuun niinkuin kintuista päästiin. Jätepaperivarastolla oli lempinimenä "Rääppi". Tämä iloinen Rääppiikä oli noin 7-10 vuotta, jonka jälkeen kiinnostuimme enemmän oikeasta kirjastosta. Läheisimpiä kavereitani tuohon aikaan olivat Olavi Vuorinen, Eero Jylden ja Hannu Moisio. Eräänä kesänä minulla oli rastaanpoikanen elättinä. Syötin sille innokkaasti matoja ja kärpäsiä. Kävi kuitenkin niin ikävästi,että se kuoli, ja jouduimme viettämään surulliset hautajaiset.