On kulunut pian kolme kuukautta, enkä sinä aikana ole kirjoittanut tähän blogia, mutta nyt olen päättänyt taas jatkaa. Tänä vuonna Minulla ja omaisillani on ollut surun vuosi. Äiti kuoli vajaa kolme kuukautta sitten. Hän oli yli kahdeksankymmenen ikäinen, mutta hyvin elinvoimainen. Vakava sairaus vaan sitten lopulta mursi hänet.
Jostain löysin runon jonka olin kirjoittanut junassa mennessäni Hänen synttäreilleen 1996. Se olkoon kunnianosoitus Äidilleni.
.
IMETTÄJÄLLE
.
Olin Sinulle nuoruutesi hurma
potkiva parkuva tapaturma.
Huolehdit, imetit sylissä kannoit.
Rakkautesi Minulle annoit.
.
Se oli elämän alkupuoli.
Tuli Eira ja Nelly, pappa kuoli,
aina vain lisää Ulla ja Irja,
imetit meitä Äitimme Lilja.
.
Tuli Kekkonen valtaan,
huolet ja murheet ei päästäneet altaan.
Rehti mieli, koti uus.
Säilyi usko ja iankaikkisuus.
.
Jukka ja Esko, kävipäs erhe,
kun korvessa eli jo suurperhe,
kun taivaalla vapaana lensi haukka
vesiä kantoi ja tiskasi Äiti raukka.
.
Ei myöskään helppoa elämän syys
vaivat, ja kalvava yksinäisyys.
Kun on puoliso lähtenyt tältä,
myös lapset kaikonneet imettäjältä.
.
Vaan joskus näin suku tulla muistaa
tuo kukkia ja juttu luistaa.
Kaikki hyvällä mielellä,
vaikkakin jo monella kielellä.
.
Terveyttä ja pitkää ikää tälle
me toivomme imettäjälle.
Näin yhä enemmän me lapset,
kun jo itseltämme harmaantuu hapset.
.
Kirjoitettu 5. 10.-96
.
Näin haluan osoittaa kunniaa Äidillemme, joka nyt on poissa. Äiti ei aina ollut mikään helppo ihminen, mutta laulun arvoinen hän oli.