keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Eilan muistolle


Tämä tarina alkoi jo kymmeniä vuosia sitten, kun Eilamummon perhe muutti Tampereelta Ähtäriin ja hänen miehensä Veikko toimi täällä itsenäisenä kuorma-autoilijana.

Ennen saapumistaan he olivat rakentaneet talon, jonka perustus tehtiin senaikaiseen tapaan talkoilla. Betonimyllyä pyöritettiin käsipelillä ja siitä kottikärryillä vietiin eteenpäin.
Sitä ennen oli räjäytelty kalliota ja paikallinen timpuri oli rakentanut muotteja.

Siitä alkaa minun nostalgiset muistot pikkuserkuistani, joihin minulla on edelleen yhteyksiä.
Lähes joka päivä tehtiin jotakin Hannun, Tuulan ja Einen kanssa.
Helena oli heistä nuorin joten hän ei ehtinyt kuulua samalla tavalla joukkoon, koska muutin jo 11-vuotiaana Itä-Ähtäriin hieman etäämmälle. Toki yhteydet säilyivät silti edelleen.

Kun tultiin aikuisiksi niin joukkomme hajosi siten että monet muuttivat Ruotsiin.
Näin kävi pikkuserkuillenikin Hannu ja Tuula ovat sijoittuneet Trolhättaniin, mutta kotimaa on heille edelleen rakas.

Eila mummo jäi silloin rakennettuun taloon lopulta yksin kun lapset olivat lähteneet ja puoliso oli kuollut vakavaan sairauteen liian nuorena.
Joitakin vuosia sitten silloin 50-luvulla rakennettu talo paloi ja Eila mummo joutui siirtymään vielä hyväkuntoisena palvelutaloon, jossa hänellä oli siisti rivitaloasunto.

Eila mummo sai elää hyvän ja pitkän elämän. Hän kykeni aina sopeutumaan uusiin tilanteisiin kunnes vaikea sairaus sitten johti 89-vuotiaan elämän päätökseen.
 Erityisen hyvä asia oli hänellä päästä rakkaan puolison viereen 32-vuoden tauon jälkeen.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Siirilä


Kuva on otettu noin 45 vuotta sitten. Silloin vielä molemmat isovanhempani elivät ja asuivat tässä mökissä Alavallin  tien varrella.
Mökki sijaitsi lähellä Koskuen kirkkoa jossa tuolloin oli vielä kauppa.
Vaari kävi potkukelkalla kaupanmäellä ostoksilla ja oli Hänellä joskus potkua ihan baarillekin asti, mutta silloin kyllä takaisintulon joutui huolehtimaan taksi.

Mökki on aikoinaan lohkaistu Papalleni Seiloon sahan maista. 
Pappaa pidettiin kunnon työntekijänä joka ei turhasta valittanut, vaikka vanhempana hän kyllä joskus tunnustikin kannattavansa  sosialidemokraatteja.
Silloin hänellä oli iso perhe ja puutteellisissa oloissa osa lapsista kuoli nuoruusiässä lentävään keuhkotautiin. Isänikin sairastui mutta toipui kun lääkäri otti hänen keuhkopussistaan kaksi kahvikupillista nestettä. Melkoinen taidonnäyte lääkäriltä tuohon aikaan jolloin antibiootteja ei vielä tunnettu.

Isäni kertoi kuitenkin elämän olleen ankaraa. Rahaa ei ollut koskaan liikaa eikä vitsaa säästetty.
Muori osasi tehdä hyviä pohjalaisia ruokia. Erityisesti pidin klimppisopasta. Piimälättyjä teen vieläkin muorin ohjeella.

Mökki on yhä paikoillaan ja Jukkaveljeni on sitä viime aikoina myös kunnostellut. On hyvä että monien muistojen paikka saa olla yhä olemassa kesämökkinä.


tiistai 12. heinäkuuta 2011

Vuonna kuuskytkuus


Löysin jostain kadoksissa olleen valokuvan joka on otettu 15.2.1966.
Silloin oli koittanut odotettu päivä jolloin minun piti astua Suomen armeijan harmaisiin.  Oli vedettävä kirjaimellisesti saappaat jalkaan ja ne otettiin pois  kun vaihdettiin arkisaappaisiin tai sunnuntaisaappaisiin. Taisi  kasarmilla jotkin keveämmät sisätossut kuitenkin olla.

Tässä Minulla ei vielä ollut asiasta tarkempaa tietoa. Vanhemmat miehet kovasti pelottelivat, joten jännitystä kyllä oli.
Tuohon aikaan elettiin tiukkoja aikoja ja palvelusaikoja oli aikaajoin lyhennetty kuukaudella. 
Onni ei minua kohdannut, sillä meidän ikäluokka oli siellä 
8 kuukautta. Asiaa vähäteltiin toteamalla että äitikin kantaa lasta 
9 kuukautta, mikä tietenkin oli ihan totta.

Olin asunut tilapäisesti sukulaistaloni yläkerrassa. Talvi oli ollut poikkeuksellisen kylmä, mutta nyt oli kevät  tulossa.
Varmasti oli  kova halu päästä ohi nopeasti  pakollisesta palvelusajasta. 
Silloin en tiennyt vielä. että pian sairastuisin vakavasti keuhkokuumeeseen, josta en oikein hyvin enää kuntoutunut palvelukseen.
Vuonna kuuskytkuus tapahtui monenlaista kehitystä minussa, jonka saattoi huomata  myöhemmin siten,  että poika oli kasvanut mieheksi.
Tai poika ainakin luuli sillä tavoin.

Palveluksesta vapauduin sotamiehenä, mutta 1975 minulle myönnettiin ansioistani ylennys korpraaliksi.
Olin ansioitunut jollain tavalla siviilissä ja sain "Kekkosen natsat."

torstai 7. heinäkuuta 2011

Nelly


Tämä kukkanen on nimeltään kuulemma "Nelly" ja se myös löytyi sisareni Nellyn puutarhasta Ruotsista.
Koska tänään on Nellyn tärkeä etappipäivä (täyttää 60-vuotta) elämässä päätin kirjoittaa jotain pientä  muistelmaa menneiltä vuosilta.

Nelly on minusta 5-vuotta nuorempi sisar.  Lapsena hän oli vilkas  ja iloinen ja minusta tuntuu, että Nelly oli myös meistä kaikista lahjakkain. Hänellä on hyvä nuottikorva jonka avulla hän osaa soittaa monia instrumentteja. Hän myös laulaa hyvin.
Kielitaidoiltaan hän on hyvin lahjakas; ruotsit ja englannit suomen ohella sujuvat kuin tyhjää vaan. Tämä siitäkin huolimatta että suuresta varattomasta perheestä johtuen koulupohjana oli vain supistettu kansakoulu ja rippikoulu.

Isällämme oli tarve johdattaa meitä  urheiluun ja se olikin tärkeä harrastus koko perheelle. Eräässä vaiheessa tässäkin Nelly menestyi muita paremmin, ollen 1966 TUL:n Keskisuomen naisten piirinmestari, jolloin hän oli vain 15-vuotias tyttönen.

Hyvin nuorena oli meidän vanhempien sisarusten lähdettävä etsimään omaa elämää.
Nellykin oli nuori kun hän meni Tampereelle kotiapulaiseksi.
Metsien keskeltä suureen kaupunkiin  siirtyminen oli iso muutos josta meidän kaikkien oli selviydyttävä.
Nellykin selviytyi, vaikka loistavasti alkanut urheilu-ura sitten katkesi elämän arkeen. 
Niinkuin monet siihen aikaan Nellykin siirtyi Ruotsiin kauniiseen Västeråsiin ja avioitui tasapainoiseen onnelliseen avioliittoon.

Nykyään Hänellä on kaunis koti ja aikuiset lapset, jotka myös ovat jo perustaneet omat perheensä.
Tavoitteena Nellyllä on olla vielä muutama vuosi työelämässä osa-aikaisessa työssä.
Tapailen kaikkia Sisariani usein ja niin myös Nellyä vaikka välimatka on pitkä. 

Toivotan Hyvää 60-vuotispäivää!