Lumen hohtoa pihalla

Talven pimeydestä voi harrastelijakuvaajalle löytyä ainakin kimaltelevaa jäätä ja valkoista lunta.

Kuvat on mukava napsia kotipihan tuntumassa.

Näköalat eivät ole silti hullumpia!

Olen jo toisessa blogissani kuvannut tätä roikkuvaa jäätä,

joka oli silloin terassin katolla.

Talven edetessä helmikuulle lumet ovat lisääntyneet.

 Työn ja harmin lisäksi ne tarjoavat valkoista kauneutta ja kimaltelevaa hohtoa!

Muistoja Pentistä

Pentti oli iloinen ja auttavainen vanhapoika.

Hän oli minun ja isäni työkaveri aikoinaan ja siinä yhteydessä opin hänet hyvin tuntemaan.

Pentillä oli mahdollista elää pitkä ja hyvä elämä vaikka viime vuosina toki terveys kääntyi huonompaan suuntaan.

 Kuulo huononi ja syöpäkin vaivasi.

Minulla on Hänestä runsaasti muistoja:

Olin kerran perheeni kanssa tulossa linja-autolla Ähtäriin.

Auton matka kuitenkin päättyi Killinkoskelle, eikä jatkovuoroa eteenpäin olisi ollut kuin seuraavana päivänä.  Tilanne oli hullunkurinen, koska siihen aikaan ei ihan jokaisella autoa ollut.

Yhtäkkiä jostakin tulla tupsahti vastaan vanha KuplaWolkkari!

Pena pysäytti autonsa jota hän käytti ja huolti kotipihassaan: "Mihinkäs matka?"

Päästiin ystävän kyydissä sinne mihin olimme menossa.

Pentti oli sattunut tulemaan Virtaille "Pitkäripaiseen." Ähtärissä ei silloin vielä viinakauppaa ollut.

Muutaman kerran poikkesin vielä myöhempinä vuosina häntä tapaamassa paikallisessa palvelutalossa, jossa hän vietti aikaansa kun ikääkin lopulta ehti kertyä 89-vuotta.

S/S POHJOLA

Löytyi hyvä valokuva  S/S Pohjolasta kun se on juuri saapumassa satamalaiturille varmaan jossain Runoilijan reitin matkan varrella.

Päätin laittaa kuvan täydentämään edellä ollutta valokuvakertomustani.

Tämä kuva vaan on otettu kahdeksan vuotta myöhemmin, eli 1975.

Wlkipedia tietojen mukaan se oli Pohjolan viimeinen kesä liikenteessä Tarjanteen sisarlaivana,

Tällä hetkellä Pohjola on Ruoveden Jäminkipohjassa korjauskelvottomassa kunnossa.

Runoilijanreitillä 1967

Kesällä 1967 päätin matkustaa paljon puhutun "Runoilijan reitin" Virroilta Tampereelle.

Kitusen pitäjästä löytyi paikka,
 jossa Pohjola laiva odotti matkustajia.

Osa matkustajista saapui paikalle linja-autolla niinkuin minäkin tein.

Samaan aikaan oli lähdössä soutumatkalle pitkä kirkkovene.

Hienosti pukeutuneita herroja oli lähdössä soutumatkalle.

 Minä olin silloin vielä hoikka poika. 

 Asepalvelus oli juuri tullut suoritettua.

Maisemat vaihtuivat nopeasti.

 Laitureilta poikettiin matkalla hakemassa lisää matkustajia.

"Tässä saaressa poltettiin Suomen viimeinen noita," opastaa megafoni.

Tässä kalliossa pitäisi näkyä Akseli Kallen-Kallelan maalaus "Akka ja kissa."

Kuvassa ei vaan taida oikein hyvin taideteos näkyä.

Laiva kallistui ja megafoni kuulutti: "Matkustajia kehoitetaan siirtymään toiselle puolen laivaa!"

Käppyräisten mäntyjen takana on Gallen-Kallelan Kalela museo, jonne poikettiin.

Tultiin isommille vesille ja laivaliikenne lisääntyi.

Ruovedellä kuljettiin kapeaa kanavaa myöten ja sillat kääntyivät edessämme.

Sisarlaiva Tarjanne tuli vastaan.  

Siellä ihmiset heiluttivat innokkaasti meille.

Miljoona lentosuukkoa oli ilmassa!

Lopulta yli kahdeksan tunnin matkan jälkeen saavuttiin Tampereelle. 

 Mustanlahden satamassa oli busseja meitä odottamassa.

Silloin oli Tampere minulle vielä aika outo ja iso kaupunki, 

mutta mukava oli taas kävellä kovalla maalla!  

Pronssinen koira

Mustavalkoinen kuva on isäni valokuva-albumista.

Siinä  tykkivene Uusimaan kannella pelastetaan venäläisiä laivaan sotavangeiksi.

Isäni palveli Uusimaan matruusina koko sota-ajan ja kertomansa mukaan hän ylläolevalla veneellä lähti pelastamaan koneensa mukana alas pudonnutta lentäjää.

Lentäjä oli kuitenkin jo kuollut.

Sotasaaliiksi luovutettiin valtiolle taskuase,

 mutta housun taskussa ollut pronssinen koira jäi hänelle sotamuistoksi.

Koira onkin ollut varmaan aika huono maskotti, 
koska saksalaisesta nimestä voisi päätellä sen kulkeneen useammassakin taskussa.

Isälläni oli kuitenkin onnea ja hän selviytyi sodasta vahingoittumattomana.

Punainen Risti toimii

Olin joskus leikkimielellä sanonut, että voisin toimia jopa Punaisessa Ristissä.

Nyt on sitten todella käynytkin niin, että aina joskus olen tehnyt näissä merkeissä sitä ja tätä.

Kuvassa kerään rahaa Filippiinien hirmumyrskyn uhreille.

Maailma on jatkuvasti täynnä tuhoisia luonnonmullistuksia ja sotia.

Tuntuu mukavalta elää täällä rauhallisessa paikassa jossa enintäänkin pelätään vain susia ja Eino myrskyn tapaisia puuskatuulia.

Ihmiset tiedostavat asian ja ovat kovin auttamishaluisia. 

Moni köyhä antaa pienestä kukkarosta roposen lippaaseen mutta samaan aikaan rikas kartanonomistaja miettii vaan omia murheitaan.

Näinkin voi olla, mutta kaikki apu on tärkeää ja siihen tarvitaan uhrautuvaa mieltä.

Myrskyn jälkeen

Myrsky näytti yhä jatkuvan kun poikkesin mökillä tutustumassa vahinkoihin.

Vanhan kivinavetan katolta oli tuorein suojakerros kuoriutunut ja repeytynyt kokonaan irti.

Pian tulee talvi ja uudet suojatoimet ovat mahdollisia vasta keväällä.

Sähkötkin olivat toki poikki koko kylältä. 

Naapurin vanha pariskunta voivotteli huonoja aikoja. 

 Milloinkaan eivät sähköatkot ole ennen kestäneet kokonaisia vuorokausia.

Tien varrella ei paljon ollut tuhoja,

 mutta pienellä alueella oli kaatunut isoja kuusia runsaasti.

Naapurin vanha isäntä oli tyytyväinen kun puut olivat kaatuneet kokonaan, silloin on helpompi korjata niitä traktorin lavalle.

Isäntä on tosin jo noin 86-vuotias, mutta kevyemmät työt talossa vielä onnistuu.