sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Rääppi

Lempipaikkoja meille poikasille oli Uittoniemestä perännejärveen vievät joenrannat. Siellä tietysti uitiin ja ongittiin monessa eri paikassa. Suuri kulttuuriparatiisi oli joenvarren kartonkitehtaan jätepaperivarasto. Sieltä me pojat kannoimme kovakantisia romaaneja ja opittiin pokkarit tuntemaan. Kaikki seikkailuaiheinen kirjallisuus oli valttia mutta kaikkein tärkeimpiä olivat sarjakuvat. Suuri oli se löytämisen ilo usein. Tietysti tehtaalla meistä ei pidetty kun jouduttiin katkomaan paalilankoja, ja sotkemaan paperit hujan hajan. Osasimme tehdä tunneleita ja hyviä piilopaikkoja, ja joskus juostiin karkuun niinkuin kintuista päästiin. Jätepaperivarastolla oli lempinimenä "Rääppi". Tämä iloinen Rääppiikä oli noin 7-10 vuotta, jonka jälkeen kiinnostuimme enemmän oikeasta kirjastosta. Läheisimpiä kavereitani tuohon aikaan olivat Olavi Vuorinen, Eero Jylden ja Hannu Moisio. Eräänä kesänä minulla oli rastaanpoikanen elättinä. Syötin sille innokkaasti matoja ja kärpäsiä. Kävi kuitenkin niin ikävästi,että se kuoli, ja jouduimme viettämään surulliset hautajaiset.

2 kommenttia:

Hele kirjoitti...

Minkäänlaisija kaloja sieltä tuli ongella ja osasitko niitä itse perkata?

Anonyymi kirjoitti...

KYLLÄ SINÄ MUISTAT KAIKKIA !Muistatko kun lähdettiin soitelemaan Moision Hannu sinä ja minä...veneellä joka oli Rantamäen rannassa Hali Eira sisko