Kihlajaisten jälkeen elämä jatkui. Minulla on muistiinpanoja eräästä illasta, jolloin olimme Kisakaarteessa ja siellä oli Taisto Tammi laulamassa. Hän oli lahjakas esiintyjä, joka kuoli varsin nuorena.
Oilin veli oli valmistunut alikersantiksi. Naimisiinmenoa suunniteltiin joskus helluntaille, ja sehän oli vain muutaman kuukauden päässä.
.
Paluumatkan tulin Inhaan taas junalla. Istahdin vastapäätä erästä eläkkeelle päässyttä paperitehtaan työnjohtajaa Jämsänkoskelta. Meille muodostui mielenkiintoinen keskustelu, joka oli taas omiaan avartamaan näkemyksiäni mitalin toiseltapuolelta. Hän muisteli siinä jopa kansalaissodan päiviäkin.
"Ei sitä oikein tiedetty minne mennään kun pohjanmaalta lähdettiin. Ryssiä mentiin vaan mukamas pois ajamaan. Vasta perillä kun tultiin Kolhoon selvisi tilanteen todellinen laajuus. Olimme siellä punaisia vastassa, mutta eivät ne päässeet niin pitkälle. Vilppulassa sitten oli jo kovat tappelut.. Oma oli punaisten syy, kun lähtivät vieraita kannustamaan."
"Olihan sitä syytä puolin jos toisinkin, ja kansaa oli helppo yllyttää liikkeelle," puolustelin minä varovasti.
Niin tiiviisti siinä juttelimme, etten ehtinyt edes vessassa käymään vaikka tarve oli kova. Henkilökohtaisesti olin asettunut punaisten puolelle. Siihen vaikutti niiden sodanjälkeisten julmuuksien salailu, ja suoranaiset rikokset valkoisten puolelta, joista kuulin puhuttavan.
Sekin oli valetta, että Venäläiset olisivat olleet mikään uhka, sillä he olivat hajallaan ja halusivat vaan kotimaahansa, ja puna-armeija suomessa oli tuomittu tappioon koska siitä vastasi sotakone nimeltä Saksa.
Käsitykseni olivat hyvin tiedostavia niinkuin nuorilla yleensä. Nykyään näen asioita laajemmin. Koskuen paappani palveli valkokaartia, ja sodan kovuudesta hänellä oli muistonaan lakki, jossa oli luodinreikä.
Toisella kertaa olin tavannut Halttulan Kallen kun hän tuli Tampereelta, ja taas oli matkaseuraa. Sattui niin, että Pihlajavedellä istui penkkimme vielä Ryönänkoskikin. Ryönänkoski oli Inhan asemalla töissä, ja hänet tunnisti syvästä lommosta toisessa poskessa. Hän oli laiha mies jolle viina maistui.
Kun hän meni vessaan sanoin Kallelle: "Onkohan ihmisen pakko pilata elämänsä tuolla tavalla, kun tämä elämä on vaan kerran ja muutenkin niin lyhyt. Tuolla Ryönänkoskellakin on hyvät tulot, mutta ei saa vaatteita päälleen."
"Tenulta se haisi nytkin,"sanoi Kalle.
"Pitäisi kyetä tekemään elämästä seikkailu. Matkustella, etsiä vaihtelua ja keksiä aina vain uutta. Seikkailua on helppo löytää. Jokainen kirja jonka luemme on seikkailu,"sanoin minä.
"Niin se on,"sanoi Kalle, ja jatkoi:"Sitten on semmoisia jotka takertuvat rahan ympärille. Kyyhöttävät nurkassaan eivätkä välitä muusta maailmasta mitään. Vaikka välittäisivätkin, niin eivät lähde mihinkään. Kokoavat vaan rahaa ja sitten kuolevat pois. Siihen ei pitäisi mennä vanhanakaan."
Näin siinä juteltiin. Ryönänkoski tuli vessasta.
"Onko Sinulla lääkettä siellä salkussa?"kysyi hän Kallelta.
"Ei ole. Onko huono olo?"Kysyi Kalle.
"No tuntuu nii... tuota nii..."hetken kuluttua hän kysyi uudestaan.
"Ei ole," sanoi Kalle ja käänsi päänsä. Ryönänkoski siinä naurahti anteeksi pyydellen.
Kallehan oli täysin raitis, mutta eihän sitä kaikki Inhalaiset tienneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti