Tämä runo syntyi viime syksynä kun olin juuri ensimmäisiä kertoja Mummon kammarin runopiirissä.
Oli tehtävänä kirjoittaa runo jossa täytyi olla jotkin määrätyt sanat. Onneksi olin jo ennemminkin kirjoitellut runoja, sillä tehtävä tuntui vaikealta.
Oven takana täytyi olla jotakin jännää, josta kannattaisi kirjoittaa.
Silloin muistin "Aamutuulia" nimisessä blogissa olleen Suomennetut laulun sanat
Englannin kielisestä laulusta jossa oli vakavan ikävä aihe, mutta viimeiset sanat toistuivat joka säkeistössä.
Englannin kielisestä laulusta jossa oli vakavan ikävä aihe, mutta viimeiset sanat toistuivat joka säkeistössä.
Runo kaikessa yksinkertaisuudessaan on kuitenkin ihan omani, jossa kokeilin toistosäettä ihan kivasti edellä kerrottuun tapaan.
>OVEN TAKANA
1 kommentti:
Pidän tästäkin, oikein kuin minä olisin ajatellut noin.
Luen silloin tällöin runojasi, kun aikaa on, tässä töissä kesken kaiken sain hivenen nyt aikaa joten käväisin täällä, ja kiitos taas kommentistasi blogissani :)
Lähetä kommentti