Ikuisen elämän toivossa
vaimenevassa
istun reunalla pilven
tuumailemassa.
Koko maailma täynnä
kirskuvaa kilinää
helskyvää helinää
vilskettä vilinää.
Väen tungos kun kiihtyen kasvaa
on pilvellä pehmeä lovi
toki istua ja muistaa
että ehdinpä olla tovin
hikihatussa juosten
pyörässä kitisevässä
alla kiertotähden
melkein nälkää nähden.
Enkelin siivin voisin lentää
ja kaikille kummitella
ikuista elämää sentään
on vaikea kuvitella.
Vaan aurinko siirtyy mailleen
pilvikin pimeään jää
paljon vielä vaille
on tyhjääkin tyhjempi pää.
Kirj. Sulo Heinola
Ähtärissä 9.1.2011.
2 kommenttia:
mielenkiintoista pohdintaa unelmien rajamailla
Kiva runo. Käyn täällä aina välillä lukemassa, kommentit vaan tahtovat jäämään.
Mukavaa kevään odotusta.
Lähetä kommentti