tiistai 3. toukokuuta 2011

Kylmää kevättä-niitä ja näitä

Monenlaiset kevättouhut ovat käynnissä nyt kun olen muuttanut pienempään kaupunkiin.
Ystäväni Lempin veneestä olen pari kertaa kokenut kangaskatiskaa Hankavedessä. Kalaa ei ole tullut.
Moottorisahaa olen pyörittänyt mökillä ja odotellut kauniita ilmoja.
Ystäväni Ritvaliisa loikkasi päivällä junaan ja matkusti hoitamaan omia kotiasioitaan.
Ostin myös 1998 mallia olevan Nissan Primeda merkkisen auton pari viikkoa sitten siinä toivossa että tulisi enemmän monipuolisuutta harrastuksiin. Sillä voi myös paremmin kuljettaa tavaraa mökille. Toivottavasti se ei lopeta kävelyä ja pyöräilyä.

Lintulaudan olen päättänyt tyhjentää ja siistiä vähän pihaa. Toivottavasti pian kylmät ilmat lämpiävät. Se onkin varmaan kaikkien ihmisten yhteinen toive tässä vaiheessa kevättä.

Olin hieman järkyttynyt niistä peijaisista, jotka syntyivät kun eräs pelottava henkilö tapettiin kaukoidässä. En usko että terrorismi loppuu tappamalla. Kyllä siihen muita keinoja tarvitaan vaikka en osaa tarkempaa reseptiä maailmanparantamiseksi kirjoittaa.

Kuitenkaan en jaksa uskoa myöskään pikaiseen maailmanloppuun sillä ihminen on hyvä keksimään uusia asioita. Japanikin vielä nousee tsunamin aiheuttamasta kaaoksesta.
Adventistinaapurinikin ajelee Toyotalla varsin tyytyväisenä, vaikka jakelee synkkää tietoa valkoisilla lappusillaan.

Ei kommentteja: