Kuva on otettu tänään. Siinä avautuu maisema Ähtärin keskustaan Otson koulun pihamaalta. Lippu on tangossa ja lunta pyryttää.
Koko viikon on ollut tasaisen kylmä noin -25 astetta pakkasta ja tänään kaikkien kulkijoiden lohdutukseksi on luvattu hieman lauhtuvaa.
Oli tasan -20 astetta pakkasta kun sitten laitoin villahousut ja paksun kaulahuivin. Urhoollisesti sukelsin hyytävään viimaan. Oli välillä hierottava poskia ja tutkittava korvalehtiä joista tunto oli jo katoamassa. Saavuin Otson koululle. Löytyi tienviitta "äänestyspaikka."
Äänestin kopissa kuten olin suunnitellut. Minulle ei merkitse oikeastaan paljon se kumpi ehdokas valitaan vaan se ettei vaalivilppiä ole meidän maassamme.
Kaikki vaalivilppi on mielestäni aina torjuttava ja kaikkien kansalaisten on sitten taivuttava enemmistön tahtoon. Siinä on perusta meidän hyvälle yhteiskunnallemme.
Siinä on meidän voimamme.
Toinen arvokas asia olisi äänestysaktiivisuus. Kyllä ihmisten on hyvä joskus ihan itse sanoa mitä mieltä on asioista.
Kun ymmärtää myös ottaa osaa keskusteluun, niin siitä tulee lisää intoa yhteisten asioiden hoitamiseen ja demokratia vahvistuu.
Minä uskon demokratian lisäävän hyvinvointia monella tasolla.
Sitä kannattaa puolustaa osallistumalla esimerkiksi tänään tapahtumaan jossa valitaan maallemme uusi Presidentti kuudeksi vuodeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti