Eläinten teurastamisesta

Se oli meille lapsille vähän ikävä asia. Olimme olleet eläinten lähellä, ruokkineet niitä, niin sitten tuli teurastamon auto pihaan. Pitäjän teurastus (Itikan) asiamies oli meiltä noin kilometrin asemalle päin asuva Huttunen. Se oli siistiä, mutta sitten oli kylällä vielä toinenkin yksityinen teurastaja Toivo Kallela, joka teki teurastuksen pihassa ja vei lihat pakettiautolla liikkeeseensä. Isän mielestä Topi maksoi paremman hinnan ja rahat tuli kouraan heti, niinpä sitten sitä toimintaa saatettiin joskus pihassa seurata.
Kerran Topi tappoi meillä ison mullivasikan, jolta oli veri laskettu ja jalat katkottu ja nylkeminen aloitettu, kun vasikka äkkiä heräsikin henkiin ja nousi tynkä jaloilleen. "Hei se elää vielä!" huusin Topille. "Ei se mitään tiedä, se on vaan refleksiä," sanoi Topi.
Topi ei myöskään käyttänyt ostaessaan vaakaa, vaan vähän nosti eläintä ja sanoi sen painon. Yleensä hänen arvioonsa luotettiin.
Kerran möi isä Topille pahapäisen pässin, joka oli joskus puskea paukauttanut häntä takamuksille oikein kunnolla. Topi tuli kysymään kirvestä. Sitä ei löytynyt. Ehkä joku nuoremmista sisaristani halusi suojella pässiä. Lopulta löytyi tukeva vesuri: "Käyhän se tälläkin,"sanoi Topi. Navetan edessä Topi otti pässin jalkojensa väliin, ja iski kokeneen teurastajan tavoin. Kävi vain niin, että pässi vaan yhä seisoi paikoillaan. Hetken kuluttua Topi latasi uudelleen ja johan pässi sätkytti selällään suunnitelman mukaan.
Sika myös yleensä teurastettiin joka syksy. Siitä minulla ei tässä vaiheessa ole tarkempia muistikuvia. Ainakaan useimmiten sitä ei tehty itse, vaan kylällä oli siihen eri henkilöt. Mutta sen muistan, että eteisessä oli lihaa koko talven suolavedessä. Teurastuksen jälkeen tehtiin sianpääsylttyä ja se oli suurta herkkua!