Jo varsin nuorena jouduin kohtaamaan kaksi kuolemantapausta, kun minulle tärkeitä ihmisiä joista olen näissä blogeissa kuoli. Jussi pappa oli sairastellut lähes kymmenen vuotta jotakin kamalaa tautia, joka piti hänet vuoteessa. Pappa ei juonut kahvia vaan teetä ja saikkaa. Kerran olivat vieneet papalle kurillaan kahvia. "Olipa hyvää teetä,"oli pappa kehunut. Sitten myöhään syksyllä 1952 pappa sairastui. Hänelle tuli kova kuume ja Mummi sanoi papan hourailevan. Sukulaiset lähettivät hedelmiä ja makeisia, ja kävivät katsomassa pappaa. Papan puhe oli muuttunut hyvin epäselväksi, ja sitten jouluaaton aattona minut herätettiin aamulla viideltä. "Nyt on pappa kuollut." Minulle sanottiin. Pappa makasi yläkerran sängyssä ihan kuin olisi vielä elänyt. Sitten hänet vietiin riiheen. Ei kukaan ollut syönyt niitä papalle tuotuja herkkuja! Joten osasin kyllä suunnistaa komerolle herkuttelemaan. Kylän väki mustissa vaatteissa oli sitten haudalla, jo kirkonkylän valokuvaaja oli myös kutsuttu paikalle.
Seuraavana syksynä kuoli sitten Hietakankaan Olga. Hän oli kummitätini ja papan sisko. Joskus kesällä Olga oli jo puhunut sairaudestaan. Hän aina laittoi minulle jotain hyvää pöytään. Kerran kun olimme isän kanssa saunomassa Hietakankaalla, Isä ja Kalle puhuivat hiljaa ettei Olga enää tiedä mistään ja kuin poissa. Niin sitten tulivat taas hautajaiset. Muistan kun Kalle kovasti itki ja ihmettelin miksi minä en itkenyt. Silloin itkin vain jos joku heitti minua kivellä, nykyisin voin itkeä jo muistakin syistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti