maanantai 9. helmikuuta 2009

Ryttylässä

Palataanpa taas ajassa taaksepäin, eli kesään jolloin pappa vielä eli. Meitä oli lapsia jo kolme. Nelly sisko oli vuoden ikäinen. Äidin siskolle, joka asui Ryttylässä syntyi vapunpäivänä esikoinen nimeltään Seppo. Oli varmaan sitten alkukesää, kun me Mummin kanssa kahdestaan mentiin tätä Töyssyjen uutta vauvaa katsomaan. Junanvaunuissa oli tuolloin kolme luokkaa. Matkustajat istuivat yleisemmin kolmannessa luokassa, joka oli halvin. Sillä sitten köröteltiin. Paljoa en muista, mutta mummin appelsiinit jäi mieleen. Töyssyt asuivat valkoisen omakotitalon yläkerrassa vuokralla, Josta setäni Kalle saattoi hoitaa työtään maatalousneuvojana. Ryttylässä olimme varmaan viikon. Minulla ei siellä ollut kavereita, joten tein pihaan leikin jossa minulla oli käpylehmiä ja muutenkin mukava leikkikoti.
Paluumatkalla Kallesetä saatteli meitä riihimäeltä Hämeenlinnaan, jossa hän esitteli meille Aulangon puistoa.
Kyllä se oli erikoinen kokemus minulle. Sitten poikettiin vielä Tampereella sukulaisissa Moisiolla ja minun Enolla. Kun leikittiin siellä pikkuserkkujeni kanssa minulle tuli kakkahätä.
Yritettiin ovea auki. Pikkuserkku Hannu neuvoi:"paina tuota nappia," ja osoitti ovikellon nappia. En uskonut häntä ja kakat tuli housuun. Se kyllä osittain pilasi varmaan Mumminkin päivän, mutta olinhan vielä lapsi. Voihan se vahinko aikusellekin tulla!

Ei kommentteja: