Veneseikkailu lammella

Lampi tulvi keväisin voimakkaasti. Vesi peitti kortteikon ja biisaminpesät vain näkyivät osittain. Eräänä kesänä sain idean pienestä purjehdusretkestä. Keräsin lammen uppopuita rannalle ja kokosin niistä lautan, uppopuut eivät kai olleet tarpeeksi kuivia. Tekemäni lautta kantoi minua siten, että olin nilkkoja myöten vedessä. Ei tuntunut hyvältä! Hietakankaan Kallen vene oli ollut kumollaan käyttämättömänä monta vuotta, kun päätimme lähteä soutumatkalle Hannun ja siskoni Eiran kanssa. Minä työntelin venettä ja Eira ja Hannu kippojen kanssa heittelivät sisälle tulvivaa vettä pois. Asia oli vain niin hassusti että vesi koko ajan lisääntyi. Veneessä oli halkeamia, joista tietenkin tuli vettä sitä nopeammin mitä enemmän vajottiin. Olin porukan vanhin ja ymmärsin, että nyt oli tosi kysymyksessä. Riihen puoleisella sivulla oli suurehko mänty, se oli lähinnä kun lopulta päästiin kortteikkoon. Siellä uusissa pussihousuissani hyppäsin veneestä ja vedin rantaan päin. Kyllä Hannu ja Eirakin kastuivat, mutta minä eniten joukon kipparina. Vanhemmat tarjosivat meille vakavia nuhteita, mutta me osanottajat oltiin ihan onnellisia kun selvittiin hengissä.