Tapaturmia

Olin hyvin vilkas vesseli ja niin aina sattui kaikenlaista, jos joku olisi menojani paimentanut se olisi ollut kokopäivätyötä! Kerran kun kapusin pitkiä portaita yläkertaan huomasin, että lamppu puuttui, siinä oli vain tyhjä kanta. Täytyi sitäkin sormella kokeilla ja sain kyllä elämäni sähköiskun! Koska en siihenkään kuollut, niin opin ainakin sen ettei sormeaan ihan kaikkiin reikiin pitänyt laittaa. Kerran sitten tulin samat portaat pyörimällä alas. Mummi kertoi, että Kyntölän Ryyne oli joskus pudonnut tikapuilta. Ryyne asui Kaijassa vanhojen ja vaivaisten talossa ja sieltä kulki asemalle kävellen tai potkukelkalla. Koko ajan hän puhui itsekseen. Minulla oli onnea taas, mutta nyt tunnustan että saatan vieläkin joskus puhua itsekseni!
Kerran olin pyörän ritsillä, kun Äiti kävi asemalla kaupassa, kun jalkani meni pyörän pinnojen väliin. Nahka kuoriutui pitkältä matkalta, ja valkoinen luu paistoi nilkasta. Oikein kunnanlääkäri kutsuttiin paikalle, ja hän määräsi lääkkeeksi piharatamon lehtiä, joita pidettiin haavan päällä. Haava parani nopeasti. Joskus vieläkin etsin siitä jäänyttä arpea, mutta en löydä.
Opettajani Mäenpään Lyyti oli vähän säälinyt minun huonoa maitopulloani koulun ruokailussa, ja toi minulle sellaisen leveän limonadipullon, jossa oli patenttikorkki. Kyllähän siinä itku ja paha poru tuli kun Vuorisen Olavi koulumatkalla heitti koulureppuuni kivellä ja pullo meni rikki. Muistaakseni Lyyti kysyi asiaa kouluruokailussa ja suuren suruni nähtyään toi uuden pullon! Tapaturmat olivat jokapäiväisiä. Elämä oli kai vähemmän suojattua kuin nykyisin, mutta vieläkin etenkin vilkkailla lapsilla on paljon vaaroja.