tiistai 10. maaliskuuta 2009

Tupakka harrastus

Ensimmäinen tupakointikokemus minulla oli 7 tai 8 vuotiaana, silloin kerran kun olimme Kallisella pyhäkoulussa, niin Matilla oli klubitupakoita, joita metsikössä pöllyyttelimme. Asia ei jäänyt vaan meidän tietoomme, sillä Kantolan Liisa kanteli opettajalle ja sain jälki-istuntoa. Myöhemmin sitten polteltiin milloin missäkin satunnaisesti. Kerran Suden Pertti tuli polkupyörällä vastaan, ja satuin nähdä hänen kätkönsä. Myöhemmin kävin siellä varkaissa, vaan Perttipä tiesi kuka tiesi ja turpiin tuli kohtuullisesti.
Ajattelin siinä olevan jotain hyvää kun kaikki miehet yleensä polttivat, vaikka pahaltahan se maistui. Isä ei polttanut, ja muisti asiasta varoitella. Olin mielestäni 14-vuotias kun aloin säännöllisen polttamisen. Aina oli naapureissa pieniä töitä, joista sai tupakkarahaa. Joskus keräsin puolukoita myyntiin ja joulun aikaan keräsin Kariston joululehti tilauksia. Niistä sai vähän rahaa joka tietenkin meni kaikki tupakkaan. Sama näyttää jatkuvan nykynuorilla. Eivät ole oppineet, vaikka askissa lukee isolla:"Tupakka tappaa."
Tupakan huonot vaikutukset huomasin nopeasti urheilusuorituksissani, lopettamisyritykset epäonnistuivat. Usein kun aloitti tupakkalakon se kesti vain pari tuntia. Tupakasta varoittelivat myöhemmin myös lääkärit, kun minulla oli huono maha. Siellä se on pihlaja vielä pystyssä Itä-Ähtärissä missä ensimmäinen tupakkakätköni sijaitsi. Oli noloa kun Eira sisko kanteli isälle, että sulo tupakoi. Vielä nolompaa oli se, että parin vuoden kuluttua Eira itsekin poltti.
Nykyisin me molemmat olemme päässeet pahasta tavastamme eroon. Sitten pieni runo jonka kirjoitin ehkä 1968
.
Viisas ihminen
.
Tiedetään kaikki ne ihmeet
mitä voidaan saavuttaa,
kun väkivallasta luovutaan,
ja luodaan onnelaa.
.
Onhan ihminen viisain,
ja etevin yllä maan.
Miksi ei suurista suurin
voi pienintä saavuttaa?
.
Kirjoittelin tuohon aikaan runsaasti runoja, joista osa on säilynyt vihkossa, joka on mustakantinen ja vanha. Ehkäpä lisäilen niitä blogien jatkoksi myöhemminkin.

Ei kommentteja: