Kesälomani on jo pian puolivälissä, ja olen ehtinyt yhtä ja toista viime päivinä. Kuljin "Runoilijan tien" reitin Virroilta Tampereelle. Kauniita vesistöjä seuraten se kuljetti Minut perille noin kahdeksassa tunnissa. Matkalla otin runsaasti valokuvia.
Ulkona sataa vettä.
Istun täällä aitassa ja kirjoitan. On kesä. Kaunis ja ihana kesä,
joka voi tuoda minulle onnen hetkiä.
Elokuussa tulee mopedista maksettavaksi 235 mk. Se on paljon, mutta haluan nyt unohtaa rahahuoleni, sillä kesä on kaunis ja yöt valoisat.
Olisi kirjoitettava joitakin kirjeitä, mutta jääköön. Menen siis tupaan, ja syvennyn kuvaruutuun, josta juuri tulee elokuva.
OOO
.
VAPPUNA 1966
.
Iloitkaa ja riemuitkaa
on kaunis, kaunis maa.
Poissa valkeat hanget nuo
paljaat metsät, pellot, suot.
Nousee vihreä nurmen nukka
puhkeaa hehkeä keväinen kukka.
Nousee aurinko metsäin takaa,
hymyten loistaa ja länteen mataa.
.
Nauraa laulaa ihmiskunta.
Voi ei, voi ei tämä ei ole unta.
On kaipauskukkamme nupussa puhkeavassa.
Siis juokaa maljanne pohjaan vaan
illassa tummenevassa.
Soivat räikeät pajupillit
voi voi nuo ihmiset hullun villit
nauravat laulavat onnestaan.
Mikäs siinä heitetään uinumaan
pois murheet ja nauretaan vaan.
.
Nauru on kaunista kuunneltavaksi
onneen tarvitaan ihmistä kaksi.
Turhaan, turhaan itseään peilaa,
jos ei edes ole Vapuksi heilaa.
Hiiteen naiset ja naisten kuvat
vielä on jäljellä tuulien tuvat.
Voin vaipua onnen unelmaan.
Piru vieköön naiset naurakaa,
Minä juon maljani pohjaan vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti