Tämä runo myös on tehty Runopiirissä.
Sen tekemiseen oli varattu aikaa noin 20 minuuttia, mutta aikaa ei tarvita paljon kun vaan syntyy hyvä oivallus ja on asiaa varten aikaa ja rauhallinen mieli.
Yhden asian haluan myös kertoa ja se on lahjakkuus.
Luulin runopiiriin tullessani olevani lahjakas, mutta nyt tajuan siellä olevan todellisia taitajia.
Osa joukosta osaa myös säveltää.
Monet kokevat pitkäaikaisen harrastuksen vaikuttavan teksteihin.
Näin on varmasti myös käynyt.
Tämä on kiva harrastus, joka sopii ihan kaikille!
SIEMEN JA VAKKA
Kylväjän vakassa
siemenet odottelivat
vuoroaan päästä maailmalle.
Ne halusivat muuttaa itseään
maan kosteassa povessa,
kuin nuoret neidot pukeutuvat
tansseihin lähtiessään.
Kylväjän katse oli toiveikas
ja vakaa käsi lennätti
siemeniä multaan.
Pian siemenet olivat pukeutuneet
vihreään hameeseen
ja koko maa muuttui
yhä enemmän vihreäksi
sinisen taivaan alla.
Kylväjää lierihattuineen
ei enää nähty,
mutta tyhjässä vilja-aitassa
oli tyhjä vakka.
Tampereella 8.4. 2010
Suloensio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti