lauantai 28. toukokuuta 2011

Metsätähtiä


Metsätähti on metsiemme kaunis pieni kukkanen.  
Se on vain kovin pienikokoinen ja valtavat kenkämme tallaavat helposti nämä hennot kaunottaret alleen.

Kuva sattui miellyttämään silmääni kivasti kun olin ottanut sen matkalla ollessani jossain tuolla Säkylän ja Porin puolivälissä.
Eräs läheinen ihminen suunnitteli pellonreuna tontille talon rakentamista. Siinä olivat sähkölinja ja vesijohto lähellä jotka lisäsivät paikan arvoa.
Teki mieli ottaa valokuva joka kertoisi jotain tästä paikasta, mutta nämä metsätähdet olivat kuitenkin lähes ainoita joita saattoi kuvata.

Paikka oli tavallaan rauhallinen mutta läheiseltä maantieltä kantautui korviin liikenteen melua.
Minua se olisi häirinnyt.
Uskottavaa kuitenkin on, että paikka jossa kasvaa metsätähtiä on hyvä paikka asua.   Hienot kukat vaan kuolevat nousevan talon alle mutta varmasti samassa metsässä on näitä kukkasia vielä enemmänkin.

Minun kotipihallani puhkeavat juuri kielot kukkaan. Kulttuuri on hakenut puutarhaani myös orvokkeja, sinivuokkoja ja kulleroita.
Kaikki ovat luonnossa kasvavia kukkia, mutta joskus niitä voi tuoda onnistuneesti myös kotipihaan.
Metsätähdet eivät varmaan onnistu pihakukkina, mutta toivottavasti olen väärässä.

Ei kommentteja: