torstai 16. kesäkuuta 2011

Outo luomi?


Kerron tarinan oudosta luomesta joka kummitteli ehkä kuukausia alavatsallani.  Se oli välillä vihreä lerpukka ja välillä iso musta möhkäle. 
Välillä sen helposti saatoin unohtaa ja sitten saunoessa taas huomasin luomen joka muutteli väriään.

Televisiossa oli pitkä ohjelma melanoomasta. Siinä sanottiin että kaikki epäilyttävät luomet täytyy aina tutkia.  Silloin päätin näyttään sitä lääkärille. 
Menin Ähtärin terveyskeskukseen ja halusin että lääkäri tarkistaa luomeni ja voin myös vaatia sen poistamista.

Parkkipaikka oli täynnä autoja. Siitä arvasin ettei vastaanotolle niin vain pääse. Minulle ehdotettiin että   seuraavalla viikolla sopisi.
"Minulla on silloin matka Sisarentyttären häihin," sanoin.
Ystävällinen hoitaja sitten lupasi torstaiksi. Siis neljän päivän kuluttua luomi tarkistetaan.

Tänään sitten menin annetun ajan mukaan paikalle ja lääkäri otti minut vastaan noin viisitoista minuuttia myöhässä.
Avasin vähän housujani ja näytin luomea alavatsalla.
Lääkäri oli nuori vielä opiskeleva aloittelija ja kysyi olinko huomannut että tämä luomi olisi jotenkin eläväisen outo.
Punkiksi se hänen mielestään oli kovin suuri, mutta jokin otus tämä oli.

Nyt itsekin tutkin sitä tarkemmin ja kylmät väreet kulkivat selässäni. Olin kantanut tätä punkkia vaikka miten kauan?
Ihmetellyt sitä, mutta en ollut huomannut sen liittymäkohdassa olevia jalkoja jotka yhä siinä liikkuivat.
Pian sain yleisöä lisää. Tuli toinenkin lääkäri ja kolmas nuori rouva taisi olla hoitaja.  Hekin ottivat kuvia koska tapaus oli erikoinen.

Ihollani on ollut kiusallisia tulehduksia joista olen syyttänyt hyttysiä ja huonoa vastustuskykyä ja allergiaa.
Selässäni on ollut jokin sitkeä kipu ja viimeisin joka juuri nyt kiusaa on keuhkoputken tulehdus.
Minulle määrättiin Amoxiini nimistä antibioottia kolmen viikon satsi ja ymmärrän että syy vaivoihini onkin voinut olla tuo jättimäinen punkki jota olen kasvattanut nahkassani ties kuinka kauan.


7 kommenttia:

ritvaliisa kirjoitti...

Ohhoh! Kaikkea sitä voi tapahtua.

Harakka kirjoitti...

IIIK, mulle tuli ekaks ihan ensimmäiseksi mieleeni, kun sanoit, että jalatkin vielä liikuivat!!
Olisin kyllä ite varmastikki tullut ihan kaistapäiseksi, jos sitä punkkia ei oltaisi ihan HETI poistettu!
Muttakun luin sun postaustasi, niin mäkin heti ajattelin, että ei kai vaan sulla ole se melanooma, mäkin sen katoin,kun tuli telkasta.
Mutta että punkki, hui!
Kerro nyt sitten, miten hoito on sulle auttanut...

Sulo Heinola kirjoitti...

Kolme kertaa kaksi pilleriä Amoxiinia päivässä kolmen viikon ajan pitäisi vaikuttaa borrellioosia ehkäisevästi. Saa nyt nähdä miten onnistaa:)

Harakka kirjoitti...

Toivon sydämestäni, että nyt lääkkeet auttavat, eikä mitään tulehduksia enää tule ja saat taas kuntosi paranemaan!
Mutta tulin toivottamaan sulle oikein hyvää Juhannuksen aikaa!

Vallaton mummeli kirjoitti...

Hui kauhistus! Tyttärelläni on juuri diagnosoitu borrelioosi. Hänellä ei koskaan ole löytynyt punkkia kiinnittyneenä. Nyt hän saa antibioottia suoraan suoneen kolmen viikon ajan. Onneksi pääsi hoitoon. Kirjoitan tästä jossain vaiheessa blogiini, kunhan jaksan.

Sinulla tämä havainto on jo vuosia sitten. Oletko saanut mitään "jälkijäristyksiä", vai hoituiko homma Amoxiinilla.

Sulo Heinola kirjoitti...

Minulle tehtiin kaksi kertaa myöhemmin Borrelioositestit ja ne olivat onneksi negatiiviset.
Sen kesän oudot lihas ja nivelkivut pian myös hävisivät. Lääkärit eivät nähneet näillä kivuilla mitään yhteyttä punkkiin, mutta olen varma että yhteys oli.

Syksyllä sitten sairastin erittäin pahalaatuisen flunssan ja luulen että siinäkin oli yhteyttä punkkiin, kun se yhä uudestaan imi vertani ja oksensi välillä itsensä tyhjäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hahhahhaa. Miten kujalla ihmiset voi olla :D Väriä vaihtava luomi :D :D :D Evoluutio missä olet?