tiistai 6. joulukuuta 2011

Sankarien muistolle



Suurin osa näiden kivien alla lepäävistä ihmisistä on ollut 
elämää janoavia nuoria. Heidän osakseen on  tullut maksaa osa siitä hinnasta,
 jolla olemme lunastaneet paikkamme kartalla.  Meidän kielemme  on kotimaassamme ykkönen. Meillä on oma hallitus ja presidentti.
Mikään asia ei ole ollut itsestään selvää vaan jokaisesta palasta tätä maata on ollut taisteltava ja on edelleenkin taisteltava.

Tänään meillä on korkea kulttuuri ja elintasomme on useimmilla ihmisillä hyvä. 
Siihen on tarvittu voimakkaita ponnisteluja ja myös onnea.
Mikään ei tule automaattisesti vaan kaikesta käydään kovaa kilpailua. Suomella on ollut tahtoa vaurastua ja menestyä. 
Toivottavasti sitä riittää jatkossakin.

Eräs tuttavani, joka on jo poissa, oli sotaveteraani joka oli haavoittunut eturintaman oloissa kolme kertaa, kertoi minulle perinpohjin niistä oloista siellä juoksuhaudoissa.
Joskus saattoi lentää luotia niin paljon että heti kuoli jos päänsä nosti ylös.  
Maan alle kaivetuissa korsuissa asuttiin ja yritettiin hoitaa siisteyttä.
Mitään ei voinut pienille vastustajille jotka tunkeutuivat  vaatteisiin ja imivät verta nämä luteet ja täit.

Ystäväni ei koskaan pystynyt hyväksymään sitä valtavaa uhria jonka kohteeksi hänen ikäluokkansa nuoret joutuivat.
Hänen mielestään ei mikään aate eikä -ismi olleet tämän kauheuden arvoisia.

Nyt oli kuitenkin kaikilla haudoilla valaiseva kynttilä.
Minäkin laitoin omani jonkin tuntemattoman sotilaan muistolle.


2 kommenttia:

Eko kirjoitti...

Isiä ja nuoria poikia siellä sankari-haudoissa.
Heidän muistoa pitäisi kunnioittaa jokainen päivä.
Nohh... useasti se jää Itsenäisyyden päivän varaan.
Hyvä niin...
Liput ovat liehuneet ja paraatimarssit soineet.
Kaikesta nyky hössötyksestä huolimatta olemme itsenäisiä suomalaisia...
Hyvää Itsenäisyys päivää.

Sulo Heinola kirjoitti...

Hyvää Itsenäisyyspäivää myös Sinulle Eko.
Tosi on että monien pikkuasioiden sotkussa joskus tärkeät asiat unohtuvat. Kyllä pienelle kansalle on tärkeintä kaikesta oma maa ja se että naapurit tunnustavat sen olemassaolon.