Kuvassa isä keittää sieniä suuressa padassa.
Keittämisen jälkeen sienet kaadettiin nurmikolle asetettujen kangassäkkien päälle jossa ne saivat valua.
Siitä ne sitten suolattiin ämpäreihin.
Edellisen kertomuksen jälkeen on nyt mukava muistella omaa isääni, joka tietenkin oli monella tavalla läheisempi kuin vaari.
Kuten kuvasta näkyy isällä on yllään verryttelypuku ja kumisaappaat. Ne olivat hänen yleisin asusteensa.
Puku ja solmio olivat vain juhlissa, eikä milloinkaan partaakaan ajettu ihan joka päivä.
Vanhemmillani oli iso perhe, eli siis 7 lasta, joista minä olin vanhin.
Isä kävi Inhan Asevarikolla töissä. Työmatkaa kertyi noin 10 kilometriä ja me asuimme suosaaressa josta oli maantielle matkaa noin kilometri. Tietä ei pystynyt siihen aikaan pitämään talvella auki kun se kulki laaja-alaisen suon läpi.
Isällä oli Pappamallinen Tunturimopo, mutta usein hänellä oli myös latu metsien läpi Inhaan jonne oli päästävä joka arkiaamu klo 7.00 töihin.
Maatilasta ja vähäisestä metsästä saatavat tulot eivät riittäneet vaan ansiotyötäkin oli pakko olla.
Isä oli eräänlainen puurtaja, joka teki elämänsä varrella uskomattoman paljon töitä.
Hän oli jo eläkeläinen, kun oli minua auttamassa talonrakentamisessa. Muistan kun hän silloin sanoi: "Kukahan ne työt tekee kun meidän sukupolvesta aika jättää?"
Hyvä kysymys sillä ei samanlaisia työn sankareita taida enää olla.
Onneksi on tekniikka kehittynyt korvaamaan osittain tämänkin asian.
Yleensä hän oli hyväntahtoinen ja erittäin pidetty ihminen.
Aina valmis auttamaan naapureita ja myöskin meitä kodista irtaantuvia lapsia. Oli vaan niin hassusti että siihen aikaan oli raha vielä enemmän tiukassa kuin nykyään.
Kaikki me hänen lapsensa kuitenkin selvisimme kunniallisesti tässä elämässä. Kaikilla seitsemällä silloisella lapsella on myös lapsia ja kunnollinen koti, vaikka lähes puolet on muuttanut Suomesta naapurimaahan Ruotsiin.
Kaikki me kuitenkin voimme muistella isää lämpimin ajatuksin. Eikä sekään tunnu pahalta, että isä oli myös ihminen, jota oli joskus pakko kuunnella.
Se ei ollut kurittamista vaan kasvattamista.
Isä kuoli 28 vuotta sitten sairauskohtaukseen ollessaan vasta 65-vuotias. Hänen haudallaan oli yli sadan hengen saattojoukko.
Koskuen haudankaivaja sanoi: "Isänne oli piretty mies."
5 kommenttia:
Hyvä kertomus isästä .
Hieno muistelo!
Oli tosi työnsankari. Joutui elämänsä aikana tosi koville, mutta onneksi oli luonnetta luotu.
Harvinaisia tällaiset työn ääressä kuvat, yleensä kuvissa vaan pönötetään. H
ienoa, että siinä on vielä selostus tekemisestä. Näistä töistä pitäisi kerätä oma ploginsa. Täytysköhän alkaa keräämään.
Anonyymeille kiitokset kommenteista!
Tapio,
Niin oli Sinunkin isäsi samaa laatua. Varmaan teen hänestäkin vielä blogin oman näkemykseni pohjalta.
Olen samaa mieltä siitä että blogin mielenkiintoa yleisesti lisää jos ihmiset tekevät vähän enemmän kuin poseeraavat kameralle.
Vanhoilla tekemistä esittävillä kuvilla on ihan oikeaa kulttuuriarvoa!
Hei Sulo! Muistan isääsi suurella lämmöllä. Samoin hän oli titenkin äidilleni erittäin rakas serkku.
Olihan isäsi nuoruudessaan ollut jonkin aikaa äitini kotona, kuten Frans veljensäkin. Olivat kait samalla myös töissä pehkutehtaalla, jossa heidän enonsa, eli iso-isäni, oli työnjohtajana.Äitini eimontaa pohjanmaan serkkuaan tuntenut. Taisivat isäsi ja Frans olla ainoat ja siksi lähellä sydäntä.
Sinulla Sulo on hienoja blogeja. Löysi ne vasta nyt. Parasta jatkoa!
Lähetä kommentti