Päiväkirja Inha 13.11.1967

Kävin juuri alakerrassa. Ajattelin katsella Televisiota, mutta se ei ollut auki.

Otin siis aamulehden, ja sen takaa tarkkailin ympäristöä. Siinä eräässä pöydässä oli kolme miestä päissään, ja toisessa pöydässä pelattiin väsymättömästi korttia.

Ikävystyttävää!!!

Kasvinen tuli pöytääni, ja pyyti levittämään sanaa huomisesta ensiapuryhmän kokoontumisesta. Minä tietysti lupasin.

Katsoin ikkunasta. Satoi vettä.

Oili sanoi viimeksi kun erosimme: "Tulet siis sunnuntaina ja minä tulen Sinua vastaan."

"Tulen aamujunalla,"sanoin Minä.

"En mene lauantai iltana mihinkään."

"En Minäkään,"sanoin, ja löimme käsiämme vastakkain siellä linja-auton takana.

"Menetkö huomenna kotiin?"Kysyi hän.

"Luultavasti ja ensi Sunnuntaina tulen taas sinne viikon päästä."

"Niin, ei huomenna."

Päiväkirja Inha 12.11.1967

Olin Töyssyllä. Sepossa ja Tapiossa oli Sikotauti.

Tuleekohan minuun?

Nelly tuli kiitojunalla Helsingistä, hän oli ollut Eiran ja Tommin luona.

.

OOO

.

JÄLJET

.

He seisoivat siinä ja toisiaan

katsoivat kaihomielin.

Tuli pienoinen paloi rinnassaan,

jota ei voi kertoa kielin.

Ne olivat kukkia kultamaan

haaveita unten kuvat,

vaan pian he oppivat tuntemaan

toki todet ja tuulien tuvat.

.

Lumihiutaleet leijui verkalleen,

ja peitteli harsolla maan.

Sanat hellät häipyvät kuiskaukseen:

"Sinä lähdet, jälkesi jäävät vaan."

.

Juna saapui ja viimeinen silmäys sai

nyt kohdata silmästä silmään.

Niin kuumana paloi se rakkaus kai:

"Sinä lähdet, ja Minä tänne jään."

Aurinko, avaruus kaukana yllä

läpi pilvien näkyneet ei,

vaan yhdessä kulkivat, kulkivat kyllä

eron hetkellä rakkaus erkane ei.

.

Rautatien viereen jäljet ne jäivät

jalanjälkiä kahdet rinnakkain,

vaan kului talvi ja kuluivat päivät

lumiharso ne jäljet yhdisti vain.

.

Kirjoitettu 28.1.1968 Oilille.

Päiväkirja Inha 10.11.1967

Nyt on ollut koko illan kovia tupakantuskia. Voi, ja vasta ensimmäinen viikko!

Tämä viikko on tuntunut hyvin pitkältä, mutta tupakkalakon myönteiset puolet tuntuvat kyllä hengityksessä, hampaissa ja kenties ihonvärissä. Ruokahalu on ehkä parantunut.

Sain myytyä minulla vielä olleen Norttijässikän.

Lainasin Martti Merenmaan kirjoja, kun Oilikin kertoi niistä pitävänsä, ja Minä löysin taas uuden tosi miellyttävän kirjailijan.

.

OOO

.

RAASTUVA JUTTU

.

Kohoaa tuomarin nuija,

joko tuomio täytetään.

Kontulan Aapon muija

kai linnassa käytetään,

jos vain rikkomus ensin

todeksi näytetään.

.

Valamiehistö vastaa: Nyökkäys pään,

se toteen näytetty on,

siis suotta on jatkaa pitempään

voi julistaa tuomion.

Syyttäjä Aapon muijaan

luo julman katsannon.

.

Vaan mitä nyt Aapon muija

tehdä aikookaan

ei ehdi tuomarin nuija

pöytään laskemaan.

Saa kauhusta tuomarikunnan,

ja syyttäjän kalpenemaan.

.

"Te konnat ja retkaleet ettekö nää

katsokaa tänne näin!"

Hame korvissa muija pyllistää

tuomarikuntaan päin.

Raivoissaan tuomari karjaisee:

"Tuo muija on hävyttömäin!"

.

"On häpäissyt tuomioistuimen,

hänet taivaissa tuomitaan

tuokaa tuo muija uudelleen

huomenna raastuvaan."

Niin vietiin rietasta muija parkaa

putkaan odottamaan.

.

Ken tietää mistä syytettiin

ja vietiin oikeuteen,

vaan ankarastipa tuomittiin

hänet hullujen huoneeseen.

Näin käy kun häpäisee

pyhän tuomioistuimen.

Päiväkirja Inha 6.11.1967

Tänään oli kova lastaus töissä.

En ole tupakoinut 20 tuntiin.

Juuri äsken kovia tuskia, jotka voitin helposti. Päivällä väänti silmiä omituisesti. Olen syönyt ahkerasti pastilleja.

.

OOO

IVALAULUT

.

Ivalauluja laulan

kurkotan kaulan

ylitse aidan,

ja laulaa taidan.

Protestilauluthan ne

on muotia nykyään,

kun ei muuten tunne

omia kykyjään.

.

Ivahan on paras juttu

kunhanhan siitä tulee tuttu

eikä siitä saa

koskaan purnatakaan.

Kyllähän se aina

mieltäsi lohduttaa,

jos suru sua painaa

et silloin surra saa.

.

Vaan kun me syödään pullaa,

ja herroiksi tullaan,

niin eihän se kannata laulaa

ja itselle kutoa paulaa.

Vaan eihän me herroiksi koskaan

toki taideta tullakaan.

Me lauletaan aina vaan roskaa,

eikä liikoja surrakaan.

Päiväkirja Inha 5.11.1967

Tupakkalakkoni alkaa huomenna. Kello 24.00 sammutan viimeisen savukkeeni. Sen tietää koko kylä. Sen tietää Oili, ja sen tietävät kaikki. Se on minulle vaikea, mutta minä voitan!

Sitä kestää vuoden loppuun, ja minä en polta.

Klo 22.00 Kaksi tuntia aikaa. tulin juuri kotoa. Tupakoin parasta aikaa ja tunnustelen hienoimpia makuvivahteita. Huomenaamuna olen raitis kuin taivaan tuuli.

Klo 23.05 Sytytin taas savukkeen. Luen "Joacim" nimistä romaania. Väsyttää.

Klo 23.41 Viimeistä edellinen savukkeeni palaa. Kenties en polta enää koskaan? Professori Peltonen sanoi minulle Sirkkalan sotilassairaalassa noin puolitoista vuotta sitten: "Uskokaa vanhemman miehen sanaa ja lopettakaa se. Ennenkuin olet viidenkymmenen tiedät mitä tarkoitin."

Klo 23.54 En pelkää syöpää, en pelkää mitään. Minä vain lopetan ja olen tahtoni herra.

Klo 23.57 Viimeinen savuke palaa! Kolme minuuttia vielä, ja murskaan sen tuhkakuppiin, joka on vartavasten tyhjennetty tätä juhlahetkeä varten.

Klo 24.00 Nyt se on tapahtunut! Savuke lojuu tuhkakupissa puoliksi poltettuna.

Minä olen vapaa!!!

Pian nostan sen pöydän alle, ja säilytän muistona vielä kauan aikaa. Muistona seitsemän vuoden ajalta kaikista sen tuottamista tuskista ja iloista.

Päiväkirja Inha 4.11.1967

Se oli suurenmoista! Se oli ihanaa! Minä yritin olla gentlemanni, mutta en osannut.

Hänen isäukkonsa oli kova puhumaan. Minä kuuntelin ja hän puhui: "Ei minulla mitään sitä vastaan... Tämmöstä... Onhan sitä joskus oltu nuoria... Meillä on täällä vain tämmöstä."

Minä myöntelin, että niinpä niin, joopa joo.

"Se on tuo Oili sitten muuttunut. Ennen se suuttui kun puhuttiin pojista, ei meillä senpuoleen mitään vastaan...Kansan Uutiset meille tulee, on tullut jo 18 vuotta."

Hän oli kai lopulta mukava ukko, ja me syötiinkin siellä aamulla, ja lähdettiin sitten Oilin kanssa Keuruulle.

Hänellä ei ollut päivällä silmälaseja. Me istuttiin baarissa ja juteltiin.

Illalla menimme taas Kisakaarteeseen. Hän laittoi silmälasit ja tummanpunaisen villapuvun. Ne sopivat hänelle hyvin. Hänellä oli hieno kampaus ja huumaavantuoksuista hiuskiinnitettä.

Hänen vartalonsa sai sydämeni läpättämään. Mitä minä oikein ajattelin?

Illalla tulin Myllymäelle linja-autolla. Myllymäeltä kolme kilometriä pääsin erään tutun polkupyörän päällä, ja Moksusta sitten kävelin loppumatkan.

Tie oli märkää, ja kello oli yli kolme, mutta minä olin onnellinen.

Päiväkirja Inha 3.11.1967

Tänään sain rahaa! Mutta vekseliin sitä ei liiennyt kuin parikymmentä markkaa. Martti murisi, mutta kirjoitti nimensä.

Kirjoitti viimeisen kerran, joten koeta olla poika vähän nuukempi!

Olen ajatellut Oilia. Ostin hansikkat ja kaulahuivin, sillä huomenna voi joutua taas tulikokeeseen. Hänen isänsä on terävä äijä. Entinen korpraali, ja poika -Oilin veli- on aliupseerikoulussa.

Minä olen sulhasmies, jota arvostellaan kengännumeroa myöten. Mutta minä en sure, vaikka olenkin vain sotamies.

Tänään alkoi lastaus. Usvaranta on pääpomo, ja potee minua kohtaan vainohulluutta, ja siihen on syytäkin kun muistelee menneisyyttä. Onneksi me molemmat olemme hienotunteisia ja revimme toistemme hermoja pala palalta hitaasti, mutta varmasti. Hän häviää, sillä hänen asemansa on suurempi kuin minun.

Kuitenkin pesin eilen paitani ja sukkani, sillä huomenna menen Kolhoon. Pesin myös alushousut, sillä Minä menen Kolhoon.

Sanon hänen isäukolleen ettei Lamminperän Arvo olekaan minun äitini vaarin veljenpoika, vaan minun pappani veljenpoika, toinsanoen äitini serkku.

.

OOO

Näihin aikoihin oli juuri kulunut vasta vuosi, kun olin vapautunut armeijasta. Maassa oli asiat verrattoman huonosti.

Oli ollut pari viikkoa aikaisemmin devalvaatio, jolloin ulkomaan valuutan kurssit nousivat 33%. Olin tapaillut ahkerasti uutta tyttöystävääni, ja juurikasmaalta oli löytynyt jo peräti kuusi kiloa painava turnipsi. Ilmat kylmenivät, ja oli etsittävä asuntoa, ja sattui niin, että aliupseerikerhon yläkerrassa löytyi tyhjä huone. Paikka oli mitä mainioin. Työmatka oli lyhyt ja asunto oli siedettävä, jossa oli pieni öljylämmitin, jonka kannella saattoi keitellä teetä.

Kaikenkaikkiaan kirjoittelin siihen aikaan päiväkirjaa paljon, mutta tuntuu niin höpinältä, että julkaisen vain vähän olennaista.