Eräänä päivänä isä toi minulle polkupyörän. Se oli normaalikokoinen miestenpyörä, jolla oli paljon ajettu. Kun oli vielä liian pieni, niin täytyi opetella ajamaan rungon välistä! Alkuun siinäkin tuli pieni tapaturma, joille olin silloin kovin altis. Jaakkolan Ville tuli asemalta päin vastaan. Hän oli monta vuotta minua vanhempi koulukaveri joka aina tuli minun puolelleni jos minua kiusattiin. Ville morjensti nostamalla kättään. En ollut oikein tottunut ajamaan ja kun nostin käden ohjaustangosta niin voivoi, silloin kaaduin syvään ojaan, jonka alapuolella oli piikkilanka. Siihen repeytyivät lopullisesti jo aiemmin mainitut pussihousut, ja muutenkin sattui. Vastasaadun pyörän runko meni myös poikki. Onneksi minulla oli hyvä isä, joka vei taas pyörän työpaikalleen. Runkoon tehtiin vahvistettu messinkinen juotos, joka ei enää koskaan minulla katkennut.
Vuotta myöhemmin kun olin korkeintaan 10- vuotias minä pyöräilin sillä yksin Koskuen mummolasta kotiin joka oli noin 90 kilometrin matka. Se oli kyllä sellainen uroteko jota ihmettelen vieläkin, sillä matkalla oli paljon mutkia. Paluumatkalla tulin pysähtyneeksi Niittyahon Aatin talon kohdalle. Aati oli korjaamassa tienrumpua talonsa kohdalla, jossa puhuttiin.
Yli 40-vuotta myöhemmin juttelin Aatin kanssa, ja hän oli nyt hyvin vanha ja sairas mies. Kysyin vieläkö hän muisti tämän tapahtuman. Kyllähän Aati muisti juuri siksi, että oli kovasti ihmetellyt pitkää pyörämatkaani.
Pyörästä tuli minulle tärkeä kulkuväline, josta on monta tarinaa!
1 kommentti:
Minä opetelin myös pyöränajo veljeni polkupyörällä rungon välistä. Kerra menin isolle autotiele ja päästiin menemään mäest alas mutta vauhti meni kovaksi ja kaatuin. Sain syvän haavan kintulle mistä juoksi kauheasti verta ja on vielläkin haava tallessa
Lähetä kommentti