lauantai 7. maaliskuuta 2009

Yrjö Vuori

Yrjö oli vanhapoika ja lähtöisin Vuorelan torpasta, jossa heitä oli tietojeni mukaan 5 sisarusta. Kiusalan Helmi ja Haukka-ahon Lyyti olivat yrjön siskoja ja Jussi hänen veljensä. Yksi veli oli kyllästynyt jo aikaisemmin päiviinsä, ja hänen nimeäänkään en varmuudella muista, mutta elossa olleet sisarukset olivat kaikki hyvin persoonallisia ihmisiä. Kirjoitan heistä lisää vielä myöhemmin. Yrjö oli jäänyt kotitorppaan, jota hän kunnosteli pikkuhiljaa ihan asuttavaksi taloksi. Monet iltapuhteet istuin hänen luonaan. Meillä oli molemmilla kirjallisia harrastuksia, ja siinä suhteessa myönnän saaneeni monia hyviä vaikutuksia.
Yrjön elämää sääteli tärkeän nuoruusiän onnettomuus. Sota.
Hän ei koskaan hyväksynyt sitä hintaa, mikä meidän oli vapaudestamme maksettava. Ymmärsin sen kyllä, kun kaikki parhaat ikätoverit kaatuivat ja hän itsekin haavoittui kolme kertaa. Niemiskylän koulun lahjakas oppilas ei päässyt yleisen köyhyyden ja sodan aiheuttamien tekijöiden takia jatkamaan opintoja. Yrjö näytti kerran koulutodistustaan, siinä 9 oli pienin numero mutta niitä oli enemmän kuin kymppejä.
Myöhemmin hänelle tarjottiin mahdollisuutta lukea rakennusmestariksi kun hän kirjeopiston kautta opiskeli kirvesmiehen ammattia. Hän päätti jäädä kirvesmieheksi, ja siinä ammatissa rakensi monien herrojen huvilat Ähtärinjärven rannalle. Hän oli niin kysytty, ettei aina ehtinyt. Ähtärin yhteiskoulun rehtori Lauri Vesala oli myös hänen hyvä ystävänsä, joten aika hyvässä seurassa minäkin kuokin.
Yrjöllä oli vielä vanhempana yksi rakkaus josta hän kirjoitteli runoja. Se oli Liisa Hokkaskylästä, josta en nyt sen enempää halua puhua.
Kun olin armeijassa kirjoiteltiin Yrjön kanssa kirjeitä, silloin hän teki Hokkasen Kustaalle metsätöitä, hän oli erittäin ihastunut Kustaan persoonallisuuteen kun Kustaa ajoi hevosella ohitse ja lauloi: "Työn orjat sorron yöstä nouskaa..." Kun otin sitten vaimon niin Yrjö oli rakentamassa jotain siaren tyttären perheelle Iissä. Sieltä hän kirjoitti 21.5.1968:
"En osaa kirjoittaa enää sinulle, koska sinua ei enää ole. on vain jonkunlainen yhdistelmä, josta käytän nimitystä TE niinpä kirjoitankin TEILLE."

Ei kommentteja: