keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Päiväkirja 16.12.1965

Sain Mairelta kirjeen tänään ja hain palvelukseen astumismääräyksen postista. Menen armeijaan 15.2. kuten olin odottanutkin. Siviilissä on aikaa vajaa kaksi kuukautta.
Aamulla olin vähällä nukkua pommiin, mutta selvisin kuitenkin onnellisesti. Huomenna joudun ajohommiin.
Aamulla jouduin väittelyyn uskonnosta. Ehkä oli tarpeetonta esittää mielipiteitään, mutta se nyt vaan tapahtui. Kun olen ajatellut ja tutkinut asioita niin minusta tuntuu, että mitään Jumalaa ei voi olla olemassa, vaan kaikki siihen liittyvät opit ovat pelkkää silmänlumetta.
ooo
Pieni kommentti noista mielipiteistäni, sillä iän mukana mielipiteeni ovat loiventuneet. Mutta vieläkään en ole kyennyt määrittelemään tuota Jumala käsitettä. Koskaan en ole ollut mikään pilkkaaja vaan nöyrä tutkiva ihminen, mutta kysymys asiasta edelleen on olemassa.
Olen sanonut että jokainen kivi ja kanto on minun Jumalani, ja tavallaan se lienee on käsitykseni.
Silloin olin lukenut myös Mika Waltarin kirjaa keskiajan inkvisiitiosta, jossa ihmisiä poltettiin rovioilla ja kidutettiin.
Se tietenkin vaikutti silloin vahvasti.

Ei kommentteja: