Päiväkirja Inha 13.2.1967

Tänään on nimipäiväni, ja se on kulunut melkein huomaamatta arkisen aherruksen merkeissä.

Eira lähti keskiviikkona Helsinkiin, pian minusta tulee siis eno.

Sain Mairelta kortin, ja olin hämmästynyt miten hän saattoi muistaa minua noin paljon. Näin hänestä viime yönä untakin, ja sitten tuli kortti.

Suutelin hänen korttiaan, ja koko ajan minusta tuntui, kuin olisin suudellut hänen huuliaan.

Kaikkihan on vielä mahdollista tänä armon vuonna 1967.

Kävin pyhän aikaan kotona, ja siellä oli mukavaa. Opettelin pyörittämään lannevannetta, jota Jukka pyöritti kokonaista 61 minuuttia. Minä roikuin renkaissa 3 minuuttia, ja pyörin saunareissulla lumihangessa. Nyt ovat kaikki lihakset kipeät ja arat - syystä kyllä.

Tasan kuukauden kuluttua olen täysi-ikäinen, eikä ole edes omaa heilaa, jota voisi viikonloppuisin hyväillä. Mutta onhan minulla paljon muuta - on aurinko ja kevät.

OOO

SADEPISARA

.

Utuisen pilven reunalla

ihailen ääriä maan.

Valkeat hahtuvat leijuvat

kuin untuvat.

Hiljainen henkäys niitä

kuin unessa tuudittaa.

.

Hienoinen kaipaus ajaa

minut tunteen hurmioon.

Se yhtyy ilman rajaa,

ja sammuu turmioon.

.

Ihana auringon hehku

pilven untuva povi.

Vain jokin kaipaus polttaa

vapauden toivo.

Mitä teen? Minä voitanko lumon

paratiisista pakenen pois.

.

Pois jätän Äitini pilven,

läpi ilmojen laskeudun,

pois jätän kiiltoni kilven

maan alle jos tunkeudun.

Päiväkirja Inha 23.1.1967

Eilisestä kirjoituksestani jäi minulle eräänlainen keskeneräisyyden vaikutelma, kun tulin kysyneeksi mielessäni, miten vaikea onkaan ihmisen synnyttää uutta elämää?

Miten helppoa sen teko saattaa joskus olla.

Luomakunnan lakeihin kuuluu kaikilla lajeilla suvun jatkuvuus.

Niinpä koiraemo synnyttää 4 pientä vinkuvaa, sokeaa pentua, hoitelee niitä hellästi, imettää ja myöhemmin etsii niille ruokaa.

Jokin omituinen vietti saa sen tekemään tuon kaiken ilman huolia ja murheita. Se tahtoo puolustaa niitä pahaa maailmaa vastaan, kunnes ne varsin pian kykenevät siihen jo itsekin.

Mutta ihminen, suuri homo sapiens on viisas, -liian viisas-se murehtii lastaan suurilla aivoillaan, ja kasvattaa sitä sitä järjen valossa.

Pian joutuu tuo lapsi jonnekin päivähoitolaan, ja Homo sapiens tekee pitkiä työpäiviä löytääkseen tuolle beibille elantoa.

Homo sapiens rakastaa lastaan eri tavalla kuin pentuaan hoitava koiraemo. Sen täytyy alistua tuohon merkilliseen järjestelmään, joka on rakennettu viisaan ihmisen monilokeroisilla ja suurilla aivoilla. Se suree tuota olotilaa ja yrittää purnata vastaan, mutta työskentelee silti pölyisessä tuotantolaitoksessa ajatellen lastaan, ja keinoa sen elatukseen. Se huomaa miten vaikeaksi saatetaan tehdä elämän jatkuvuus tuolla merkillisen tiiviillä yhteiskuntajärjestelmällä. Vaikka sen beibi varttuu kovin hitaasti, ei se ehdi edes huomata, saati sitten nauttia luojanluomasta, jonka on suurella tuskalla maailmaan saattanut.

Vuodet kuluvat , ja aina käy samoin, arkinen aherrus jatkuu.

Heistä tulee koneita, jotka eivät koskaan saa kehittyä luonnon määräämien lakien mukaan.

Heistä tulee liian viisaita, ja tuuli kaataa kastanjapuun.

Kun piirretään ympyrä palataan aina lähtöpisteeseen. Senvuoksi ympyrä on täydellisin kaikista kuvioista ja yksinkertainen vertaus kaikesta olevaisesta. Sen sisällä on tyhjää samoin kuin ulkonakin, vain tuo hiuksenhieno pyöreä viiva on olevaista, jonka voimme tajuta ja ymmärtää.

Vain se osa on syötävää, kuten pussissani säilynyt voirinkilä.

Jos minulta kysytään mitä elämä on?

Voisin vastata siihen yhdellä ainoalla sanalla ilman, että kukaan voisi todistaa väitettä vääräksi. Voisin piirtää heille pisteen, ja sanoa: "Tuosta sinä lähdit ja tuohon sinä palaat."

Luin Pentti Haanpään "Isännät ja isäntien varjot." Se kertoi talonpojista, jotka olivat innokkaina touhunneet suojeluskunnissa, mutta pakkohuutokaupan jälkeen he muuttuivat. Heistä tuli katkeroituneita jätkiä, jotka ymmärsivät muuttuneen asemansa eri asentein.

Vasaran varjo loi pula-ajalle synkeän viitan, jonka moni valkoinen isänmaalisuusmieskin huomasi.

Monien epäkelpojen keinottelijoiden valta ulottui kaikkialle.

Haanpään sanat ovat voimaa ja totuutta tulvillaan!

Päiväkirja Inha 22.1.1967

Pakkanen paukkuu taas -27 asteen voimalla, mutta minulla on silti lämmin täällä huoneessani, ja mieleni uhkuu yltäkylläisyyden tunnetta. Tulin juuri vasta kämpille, oltuani pyhän ajan Töyssyllä ja kotona. Myös hiihtokilpailuissa olin Urheilutalolla. Siellä oli Keski-Suomen piirinmestaruuskisat,

joissa Nelly ja Ulla hiihtivät naisten sarjassa. Nelly oli neljäs ja Ulla viimeinen eli kahdeksas.

Olin siellä eräänlaisen lähetin tehtävissä, ja välitin tietoja ahkerasti ajanottajille ja laskijoille.

Eira lähtee Helsinkiin ensi viikolla- luulen, että hänen vauvansa syntyy pian.

OOO

60-VUOTIAALLE KALLE PUISTOLLE

Tämän runon olin kirjoittanut työtoverilleni, jonka syntymäpäivillä olin ollut edustamassa varikon henkilökuntaa 10.11.1966

.

Tummat laakeat mainingit

liikkuvat aikojen yössä,

kuin vuoret ne kulkevat

vuosien kapalovyössä.

Sulkevat syliinsä

viikinkilaivan.

Lautturi työssä

saa tuntea vaivan

ohjata laivansa

kalliorantaan.

.

Yllänsä pilvien meri

myrskyisä vuosien saatto,

vaan laivansa ruorissa istuu

nyt vuosia täyttävä taatto.

Vielä on nuori se veri

pian pursi jo rannassa on.

Yhä kulkee pilviä yllä,

mutta tyyntyy se varmasti kyllä.

Taivaalle iltarusko

pian purppuraviittoja saa.

Yhä säilyköön voima ja usko,

joka mieltänsä nuorentaa.

Blogger :: Muokkaa ulkoasua

Blogger :: Muokkaa ulkoasua

Päiväkirja Inha 13.1.1967

Talvi kuluu ja päivät pitenevät. Aamut valkenevat yhä nopeammin. Raskaat myllynkivet raatelevat meitä ihmislapsia.

Lihamme on kuitenkin sangen sitkeää, eikä se muutu jauhoksi ennen aikaansa.

Aamulla oli pakkasta 24 astetta ja lauhtui sitten nopeasti alle kymmenen. Ei siis kovin armotonta kylmyyttä, kun ei vaan unohda heittää muutamia ylimääräisiä vaateriekaleita niskaansa töihin lähtiessä.

Kuitenkin kaikki tuntuu perin tympeältä ja yksitoikkoiselta. toteutanhan pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jonka toteuttaminen tuntuu hyvin vaikealta.

Tulot ovat pienet, ja ruoka on kallista! Aterian hinta nousi 40 penniä, mikä tekee melkoisen loven kuukaudessa.

Mikäli kaikki menee hyvin lähden ensi syksynä kiertämään kaukaisia maailmoita. Kenties aina Austraaliaan saakka. Siihen tarvitaan rahaa, jota nykyisistä tuloistani ei liiemmälti saa kasaan.

Säästämisohjelmani on kuitenkin jo alullaan. Poltan piippua ja yritän maksaa velkojani. Ehkä siis joskus omistan riittävästi rahaa aina maailmalle lähtöä myöten.

Pitkä matka siitä tulisi, ja jos onni olisi matkassa, niin en silloin olisi yhtä köyhä ja mitätön olento kuin nyt.

Olen nähnyt millaista on asua kaupungissa ja maalla, mutta millaista on olla siirtolainen?

Millaisia ovat vieraat tuntemattomat maat ja kaupungit?

Koska ei tule naimisiin menostakaan mitään, niin voisin aivan hyvin jatkaa elämääni seikkailijana. Kuka minua täällä kaipaisi? Ei kukaan.

Olen lukenut kiinteästi Pentti Haanpään teoksia. Pienessä ajassa niitä on kulunut kokonaista kolme kappaletta, nimittäin "Kenttä ja kasarmi,""Kairanmaa," ja "Tuuli käy heidän ylitseen." Kuta enemmän niitä luen, sitä enemmän niistä myös pidän.

Hänen valtava sanavarastonsa usein suorastaan lumoaa minut. Vaivun kirjalliseen horrokseen, ja usein luen aina pikkutunneille saakka usein. Pitäisi myös itse kirjoittaa ja opiskella, mutta ehkä ensin luen Haanpään tuotannon kokonaan alusta loppuun.

Tulihan tuota juttua taas omiksi tarpeiksi. Ehkä jatkan myöhemmin taas uudella tarmolla ja innolla.

Päiväkirja Inha 31.12.1966

Tänään on tullut päivä, jolloin pitäisi tehdä tilinpäätös vanshalle vuodelle, sillä kirjoitetaanhan huomenna taas uusi vuosiluku 1967.

Työsuhdetta varikolla jatkettiin kuukaudella, joten ainakin alku on taas turvattu. Huomenna tai ehkä jo tänäiltana matkustan Tampereelle, jossa aion käydä tutustumassa Olavin ja Marjatan uuteen huoneistoon.

Mutta mitä minulle tänä vuonna on tapahtunut?

Taloudellisesti kaikki on mennyt aika hyvin, onhan minulla nyt kirjoituskone ja nauhuri, sekä hyvät vaatteet.

Nauhurin ostin tosin jo viime vuonna, mutta tämän vuoden puolella maksoin vasta viimeisen maksuerän. sensijaan kirjoituskoneesta jäi rästiä 85 mk ensivuodelle.

Asepalveluskin tuli suoritettua ja 4 kirjettä keskikoulun Suomenkielen kurssista.

Suhteeni Maireen katkesi loppupuolella vuotta, mutta Sinikkaan tutustuin jo heinäkuussa.

Sisareni Eira meni kihloihin ja odottaa uutta elämää.

Ystävistäni avioitui Vuorisen Olavi, ja Saviniemen Erkki meni kihloihin.

Sairastelinkin aika paljon varsinkin palvelusaikanani, ja sitten vielä siviilissä hetken. Nyt tuntuu kunto taas nousevan huimaavaa vauhtia.

Tunnevyöryjä oli runsaasti, kuten lehdiltäsi näkyy. Sattui kaikenlaista yllättävää ja mielenkiintoista.

Liityin varikon ensiapuryhmään, ja toimin Urheilutalolla ovimiehenä.

En aio tehdä mitään tärkeitä Uudenvuoden päätöksiä. mutta yritän olla kuin mies!

Rahakokoelmani karttui myös huomattavasti sisältäen nyt 136 rahaa. Ostin myös vähän huonekaluja ja muutakin.

Kaikenkaikkiaan vuosi on mennyt hyvin!

OOO

HETKI

.

Meteoriitin lento.

Häikäisevä salaman välähdys,

mitä se on?

Kuu kiertää maan,

maa auringon taa.

.

Helvetinkone pöytälaatikossa,

herätyskello pöydän päällä.

Jatkuva viesti

saapuu avaruudesta:

myötäpäivään, myötäpäivään...

Yksikään hetki ei palaa,

se kuluu vain kerran:

...tik tak tik tak...

.

Miljoonat kuiskaukset

pusertuvat huulilta.

Miljoonat nälkäiset

huutavat leipää!

Miljoonat vaikertavat

sairasvuoteillaan.

Kellot tikittävät

rattaat pyörivät,

miljoonat rattaat...

.

Pirullinen kellokoneito

odottaa joka hetki.

Kuumeinen käsi pusertuu

viimeisen kerran...

.

Atomiydin,

kaasut,

sienimäiset pilvet...

.

Pompeiji tuhoutuu,

vaipuu tuhkaan.

Vieläkin taistellaan,

aina vaan,

vielä!!!

.

Kammottava ääni:

...tik tak tik tak...

Päiväkirja Inha 11.12.1966

Tänään olin Lamminperän Aukustin muistoa kunnioittamassa Erkin tuvalla. Aukusti oli ihminen, josta minulla on paljon muistoja. Viimeiset muistot olivat kun kolme viikkoa sitten olin sairaalassa umpilisäkkeen poiston takia, Niin Eino toi Aukustin sisään sydänvaivojen takia. Aukusti oli vielä ketterä, eikä paljon vaivoistaan puhunut, mutta oli hyvin tietoinen siitä, että lähtö oli lähellä.

Lamminperästä menin Valppaan pikkujouluun. Siellä olivat Nelly ja Ullakin, ja ilta kului tanssin merkeissä. Tanssitin pääasiassa Sisartani.

Maailma on täynnä huolestuttavia asioita. Eira sisareni saa pian vauvan ja hän on kihloissa, mutta ei naimisissa.

Omiakin murheita riittää, vaikka aina Minua joku ymmärtää.

Kohtalon koura, joka kortit kerran löi minun eteeni , ja sanoi:

"Sinä saat. Koeta nyt sitten pelata."

"Mikä on panos," kysyin minä. Silloin kohtalo hymyili pirullisesti ja virkkoi:"Minä pelaan vain uhkapeliä, ja haluan pelata Sinun elämästäsi."

"Minulla on huonot kortit."

"Peli on raakaa ystäväiseni, Minähän ne Sinulle annan. Voin kuitenkin neuvoa sinua, jätä paras kortti viimeiseksi äläkä näytä sitä toisille."

Kohtalon kanssa oli hyvä pelata. Se pelasi rehellistä peliä. Pelaan yhä vieläkin, vaikka en tiedä edes pelin kaikkia sääntöjä. Korttini ovat huonot, mutta kaikki menee kyllä hyvin, kun saisin vain jatkaa tätä korttipeliä. Joskus en voi sietää kohtaloni pirullista naurua. Silloin tulen pahalle tuulelle ja kysyn: "Pelaatko myös kaikkien muiden kanssa?"

"Kyllä minä pelaan. Monella on paremmat kortit kuin sinulla, mutta eivät he osaa niitä käyttää. Sinulla on huonot, mutta huonompiakin kyllä on. Ole sitkeä, ja koeta jatkaa."

"Minua jo kyllästyttää."

"Älä sure kaikki muuttuu heti kun opetan sinulle säännöt."

Kohtalon ilme tuntui hieman muuttuvan kun hän jatkoi;

"En minä kaikille voi niitä opettaa. Osa käyttäisi niitä väärin. Osa ei kykenisi oppimaan lainkaan."

"Opinko minä?"

"En ole varma, mutta sinulla on vielä aikaa. Jos osaat antaa oikean kortin viimeksi, niin opit varmaan."

"Ellen osaa?"

"Silloin peli voi päättyä hyvin arvaamattomasti. Voimme ehkä aloittaa alusta, jos joku uhraa elämänsä sinun puolestasi."

"Siihen en suostuisi koskaan!"

"Älä ole niin varma. Muista että tämä on uhkapeliä."

Olipa se itsetietoinen kaveri, mutta kyllä kai sen jokainen sana oli täyttä totta. Tässä kuvitelmassa lainasin erästä Yrjön runoa näihin varsin outoihin ajatuksiini. Rakensin kuvaa elämästä.

Kuvan voi jokainen rakentaa, vaikka ei koskaan tietäisi pelin tarkoitusta. Eihän sitä tiedä kukaan, mutta antaapa ajan kulua...

OOO

Seuraavaksi esitän sen Vuoren Yrjön runon, joka sai minut näin luoviin ajatuksiin.

OOO

POKERIPELIÄ

.

Jätkä kuulehan parhainveli,

tule pokerisakkihin tänne.

Täällä on käynnissä korttipeli.

Työ ja henki on panoksemme.

.

Joka enemmän antaa

ja vähemmän saa

hänen olkoon isänmaa.

.

Isänmaatahan meillä on kynsien alla

ja taivas kattona yllä.

Korttia elämän nuotiolla

saamme tarpeeksi pelata kyllä.

.

Tuntematon tekijä jokin

tulee aina,

ja nostaa potin.

.

Se kohtalon koura, joka kortit jakoi

pelisäännöistä pitää huolen.

Se harteitas tuttavallisesti takoi

ja löi korvilles kahden puolen.

.

Sama nyrkki löi hartias kyttyrään,

joka vaihtoi

sun lakkisi kypärään.

.

Kun kuitenkin elät ja hengität viellä.

Luojaas kiitä äläkä kiellä.

Ei kiroten elo käy kirkkaammaks

kiros mies, tai vanhus harmaahaps.

.

On elämä luojan luomaa taikaa

joka sekunti

mitä on elinaikaa.