Kylä oli suhteellisen harvaan asuttu, meillekin oli kilometri maantieltä matkaa kahden puuttoman suoalueen yli. Siinä välissä oli Kalevi Mäkilehdon suoalueelle kuokittu ja ojitettu kytö jossa oli kaunis lautarakenteinen punaiseksi maalattu lato. Tie jatkui vielä Peräahon jälkeenkin Hokkaskylän suuntaan, ja kilometrin päässä toisella puolella oli Tapiolan Erkin talo. Nimet eivät ole muutettuja, mutta sukunimien sijasta käytän talojen nimiä, joita käytännössäkin enemmän käytettiin. Talo oli silloin noin 60-vuotta vanha tilava hirsitalo jossa oli vielä multipenkki lattiat. Se oli maalattu punaiseksi punamulta-jäteöljy seoksella, jossa ikkuna ja nurkkalaudat olivat valkoiset. Tuvassa oli luonnonkivistä ihan katolle asti muurattu takka ja leivinuuni muuri, joka edusti hyvin aikaansa. Taloa olivat korjanneet heti sodan jälkeen Kehäkankaalaisten Amerikan sukulaiset. Tila oli ollut alunperin rälssitila, mutta aikojen saatossa sitä oli jaettu ja myyty ulkopuolisille. Lisäksi entinen omistaja sai siirtää nimen Peräaho omalle metsä alueelleen. Näin talon viralliseksi nimeksi keksittiin Suonsaari, jota ei opittu kylällä tuntemaan, vaan kyläläiset hyväksyivät vaan perinteisen nimityksen. Taloon kuului iso puimalato, paja,heinäsuoja, kivinavetta ja aittoja. Kehän Einari oli kuuluisa seppä. Hänen käsistään lähti kuulemma hyviä viikatteen teriä. Kun Einari sitten lopetti niin paja jäi meille taitamattomille. Etenkin minulle, joka sen liepeillä jaksoin touhuta. Talossa oli asunut myös joskus suutari, mikä näkyi vintiltä jossa oli paljon puisia lestejä. Tällaiseen taloon olimme siis muuttamassa keväällä 1957.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti