Päiväkirja Inha 13.2.1967

Tänään on nimipäiväni, ja se on kulunut melkein huomaamatta arkisen aherruksen merkeissä.

Eira lähti keskiviikkona Helsinkiin, pian minusta tulee siis eno.

Sain Mairelta kortin, ja olin hämmästynyt miten hän saattoi muistaa minua noin paljon. Näin hänestä viime yönä untakin, ja sitten tuli kortti.

Suutelin hänen korttiaan, ja koko ajan minusta tuntui, kuin olisin suudellut hänen huuliaan.

Kaikkihan on vielä mahdollista tänä armon vuonna 1967.

Kävin pyhän aikaan kotona, ja siellä oli mukavaa. Opettelin pyörittämään lannevannetta, jota Jukka pyöritti kokonaista 61 minuuttia. Minä roikuin renkaissa 3 minuuttia, ja pyörin saunareissulla lumihangessa. Nyt ovat kaikki lihakset kipeät ja arat - syystä kyllä.

Tasan kuukauden kuluttua olen täysi-ikäinen, eikä ole edes omaa heilaa, jota voisi viikonloppuisin hyväillä. Mutta onhan minulla paljon muuta - on aurinko ja kevät.

OOO

SADEPISARA

.

Utuisen pilven reunalla

ihailen ääriä maan.

Valkeat hahtuvat leijuvat

kuin untuvat.

Hiljainen henkäys niitä

kuin unessa tuudittaa.

.

Hienoinen kaipaus ajaa

minut tunteen hurmioon.

Se yhtyy ilman rajaa,

ja sammuu turmioon.

.

Ihana auringon hehku

pilven untuva povi.

Vain jokin kaipaus polttaa

vapauden toivo.

Mitä teen? Minä voitanko lumon

paratiisista pakenen pois.

.

Pois jätän Äitini pilven,

läpi ilmojen laskeudun,

pois jätän kiiltoni kilven

maan alle jos tunkeudun.

Päiväkirja Inha 23.1.1967

Eilisestä kirjoituksestani jäi minulle eräänlainen keskeneräisyyden vaikutelma, kun tulin kysyneeksi mielessäni, miten vaikea onkaan ihmisen synnyttää uutta elämää?

Miten helppoa sen teko saattaa joskus olla.

Luomakunnan lakeihin kuuluu kaikilla lajeilla suvun jatkuvuus.

Niinpä koiraemo synnyttää 4 pientä vinkuvaa, sokeaa pentua, hoitelee niitä hellästi, imettää ja myöhemmin etsii niille ruokaa.

Jokin omituinen vietti saa sen tekemään tuon kaiken ilman huolia ja murheita. Se tahtoo puolustaa niitä pahaa maailmaa vastaan, kunnes ne varsin pian kykenevät siihen jo itsekin.

Mutta ihminen, suuri homo sapiens on viisas, -liian viisas-se murehtii lastaan suurilla aivoillaan, ja kasvattaa sitä sitä järjen valossa.

Pian joutuu tuo lapsi jonnekin päivähoitolaan, ja Homo sapiens tekee pitkiä työpäiviä löytääkseen tuolle beibille elantoa.

Homo sapiens rakastaa lastaan eri tavalla kuin pentuaan hoitava koiraemo. Sen täytyy alistua tuohon merkilliseen järjestelmään, joka on rakennettu viisaan ihmisen monilokeroisilla ja suurilla aivoilla. Se suree tuota olotilaa ja yrittää purnata vastaan, mutta työskentelee silti pölyisessä tuotantolaitoksessa ajatellen lastaan, ja keinoa sen elatukseen. Se huomaa miten vaikeaksi saatetaan tehdä elämän jatkuvuus tuolla merkillisen tiiviillä yhteiskuntajärjestelmällä. Vaikka sen beibi varttuu kovin hitaasti, ei se ehdi edes huomata, saati sitten nauttia luojanluomasta, jonka on suurella tuskalla maailmaan saattanut.

Vuodet kuluvat , ja aina käy samoin, arkinen aherrus jatkuu.

Heistä tulee koneita, jotka eivät koskaan saa kehittyä luonnon määräämien lakien mukaan.

Heistä tulee liian viisaita, ja tuuli kaataa kastanjapuun.

Kun piirretään ympyrä palataan aina lähtöpisteeseen. Senvuoksi ympyrä on täydellisin kaikista kuvioista ja yksinkertainen vertaus kaikesta olevaisesta. Sen sisällä on tyhjää samoin kuin ulkonakin, vain tuo hiuksenhieno pyöreä viiva on olevaista, jonka voimme tajuta ja ymmärtää.

Vain se osa on syötävää, kuten pussissani säilynyt voirinkilä.

Jos minulta kysytään mitä elämä on?

Voisin vastata siihen yhdellä ainoalla sanalla ilman, että kukaan voisi todistaa väitettä vääräksi. Voisin piirtää heille pisteen, ja sanoa: "Tuosta sinä lähdit ja tuohon sinä palaat."

Luin Pentti Haanpään "Isännät ja isäntien varjot." Se kertoi talonpojista, jotka olivat innokkaina touhunneet suojeluskunnissa, mutta pakkohuutokaupan jälkeen he muuttuivat. Heistä tuli katkeroituneita jätkiä, jotka ymmärsivät muuttuneen asemansa eri asentein.

Vasaran varjo loi pula-ajalle synkeän viitan, jonka moni valkoinen isänmaalisuusmieskin huomasi.

Monien epäkelpojen keinottelijoiden valta ulottui kaikkialle.

Haanpään sanat ovat voimaa ja totuutta tulvillaan!

Päiväkirja Inha 22.1.1967

Pakkanen paukkuu taas -27 asteen voimalla, mutta minulla on silti lämmin täällä huoneessani, ja mieleni uhkuu yltäkylläisyyden tunnetta. Tulin juuri vasta kämpille, oltuani pyhän ajan Töyssyllä ja kotona. Myös hiihtokilpailuissa olin Urheilutalolla. Siellä oli Keski-Suomen piirinmestaruuskisat,

joissa Nelly ja Ulla hiihtivät naisten sarjassa. Nelly oli neljäs ja Ulla viimeinen eli kahdeksas.

Olin siellä eräänlaisen lähetin tehtävissä, ja välitin tietoja ahkerasti ajanottajille ja laskijoille.

Eira lähtee Helsinkiin ensi viikolla- luulen, että hänen vauvansa syntyy pian.

OOO

60-VUOTIAALLE KALLE PUISTOLLE

Tämän runon olin kirjoittanut työtoverilleni, jonka syntymäpäivillä olin ollut edustamassa varikon henkilökuntaa 10.11.1966

.

Tummat laakeat mainingit

liikkuvat aikojen yössä,

kuin vuoret ne kulkevat

vuosien kapalovyössä.

Sulkevat syliinsä

viikinkilaivan.

Lautturi työssä

saa tuntea vaivan

ohjata laivansa

kalliorantaan.

.

Yllänsä pilvien meri

myrskyisä vuosien saatto,

vaan laivansa ruorissa istuu

nyt vuosia täyttävä taatto.

Vielä on nuori se veri

pian pursi jo rannassa on.

Yhä kulkee pilviä yllä,

mutta tyyntyy se varmasti kyllä.

Taivaalle iltarusko

pian purppuraviittoja saa.

Yhä säilyköön voima ja usko,

joka mieltänsä nuorentaa.

Blogger :: Muokkaa ulkoasua

Blogger :: Muokkaa ulkoasua

Päiväkirja Inha 13.1.1967

Talvi kuluu ja päivät pitenevät. Aamut valkenevat yhä nopeammin. Raskaat myllynkivet raatelevat meitä ihmislapsia.

Lihamme on kuitenkin sangen sitkeää, eikä se muutu jauhoksi ennen aikaansa.

Aamulla oli pakkasta 24 astetta ja lauhtui sitten nopeasti alle kymmenen. Ei siis kovin armotonta kylmyyttä, kun ei vaan unohda heittää muutamia ylimääräisiä vaateriekaleita niskaansa töihin lähtiessä.

Kuitenkin kaikki tuntuu perin tympeältä ja yksitoikkoiselta. toteutanhan pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jonka toteuttaminen tuntuu hyvin vaikealta.

Tulot ovat pienet, ja ruoka on kallista! Aterian hinta nousi 40 penniä, mikä tekee melkoisen loven kuukaudessa.

Mikäli kaikki menee hyvin lähden ensi syksynä kiertämään kaukaisia maailmoita. Kenties aina Austraaliaan saakka. Siihen tarvitaan rahaa, jota nykyisistä tuloistani ei liiemmälti saa kasaan.

Säästämisohjelmani on kuitenkin jo alullaan. Poltan piippua ja yritän maksaa velkojani. Ehkä siis joskus omistan riittävästi rahaa aina maailmalle lähtöä myöten.

Pitkä matka siitä tulisi, ja jos onni olisi matkassa, niin en silloin olisi yhtä köyhä ja mitätön olento kuin nyt.

Olen nähnyt millaista on asua kaupungissa ja maalla, mutta millaista on olla siirtolainen?

Millaisia ovat vieraat tuntemattomat maat ja kaupungit?

Koska ei tule naimisiin menostakaan mitään, niin voisin aivan hyvin jatkaa elämääni seikkailijana. Kuka minua täällä kaipaisi? Ei kukaan.

Olen lukenut kiinteästi Pentti Haanpään teoksia. Pienessä ajassa niitä on kulunut kokonaista kolme kappaletta, nimittäin "Kenttä ja kasarmi,""Kairanmaa," ja "Tuuli käy heidän ylitseen." Kuta enemmän niitä luen, sitä enemmän niistä myös pidän.

Hänen valtava sanavarastonsa usein suorastaan lumoaa minut. Vaivun kirjalliseen horrokseen, ja usein luen aina pikkutunneille saakka usein. Pitäisi myös itse kirjoittaa ja opiskella, mutta ehkä ensin luen Haanpään tuotannon kokonaan alusta loppuun.

Tulihan tuota juttua taas omiksi tarpeiksi. Ehkä jatkan myöhemmin taas uudella tarmolla ja innolla.

Päiväkirja Inha 31.12.1966

Tänään on tullut päivä, jolloin pitäisi tehdä tilinpäätös vanshalle vuodelle, sillä kirjoitetaanhan huomenna taas uusi vuosiluku 1967.

Työsuhdetta varikolla jatkettiin kuukaudella, joten ainakin alku on taas turvattu. Huomenna tai ehkä jo tänäiltana matkustan Tampereelle, jossa aion käydä tutustumassa Olavin ja Marjatan uuteen huoneistoon.

Mutta mitä minulle tänä vuonna on tapahtunut?

Taloudellisesti kaikki on mennyt aika hyvin, onhan minulla nyt kirjoituskone ja nauhuri, sekä hyvät vaatteet.

Nauhurin ostin tosin jo viime vuonna, mutta tämän vuoden puolella maksoin vasta viimeisen maksuerän. sensijaan kirjoituskoneesta jäi rästiä 85 mk ensivuodelle.

Asepalveluskin tuli suoritettua ja 4 kirjettä keskikoulun Suomenkielen kurssista.

Suhteeni Maireen katkesi loppupuolella vuotta, mutta Sinikkaan tutustuin jo heinäkuussa.

Sisareni Eira meni kihloihin ja odottaa uutta elämää.

Ystävistäni avioitui Vuorisen Olavi, ja Saviniemen Erkki meni kihloihin.

Sairastelinkin aika paljon varsinkin palvelusaikanani, ja sitten vielä siviilissä hetken. Nyt tuntuu kunto taas nousevan huimaavaa vauhtia.

Tunnevyöryjä oli runsaasti, kuten lehdiltäsi näkyy. Sattui kaikenlaista yllättävää ja mielenkiintoista.

Liityin varikon ensiapuryhmään, ja toimin Urheilutalolla ovimiehenä.

En aio tehdä mitään tärkeitä Uudenvuoden päätöksiä. mutta yritän olla kuin mies!

Rahakokoelmani karttui myös huomattavasti sisältäen nyt 136 rahaa. Ostin myös vähän huonekaluja ja muutakin.

Kaikenkaikkiaan vuosi on mennyt hyvin!

OOO

HETKI

.

Meteoriitin lento.

Häikäisevä salaman välähdys,

mitä se on?

Kuu kiertää maan,

maa auringon taa.

.

Helvetinkone pöytälaatikossa,

herätyskello pöydän päällä.

Jatkuva viesti

saapuu avaruudesta:

myötäpäivään, myötäpäivään...

Yksikään hetki ei palaa,

se kuluu vain kerran:

...tik tak tik tak...

.

Miljoonat kuiskaukset

pusertuvat huulilta.

Miljoonat nälkäiset

huutavat leipää!

Miljoonat vaikertavat

sairasvuoteillaan.

Kellot tikittävät

rattaat pyörivät,

miljoonat rattaat...

.

Pirullinen kellokoneito

odottaa joka hetki.

Kuumeinen käsi pusertuu

viimeisen kerran...

.

Atomiydin,

kaasut,

sienimäiset pilvet...

.

Pompeiji tuhoutuu,

vaipuu tuhkaan.

Vieläkin taistellaan,

aina vaan,

vielä!!!

.

Kammottava ääni:

...tik tak tik tak...

Päiväkirja Inha 11.12.1966

Tänään olin Lamminperän Aukustin muistoa kunnioittamassa Erkin tuvalla. Aukusti oli ihminen, josta minulla on paljon muistoja. Viimeiset muistot olivat kun kolme viikkoa sitten olin sairaalassa umpilisäkkeen poiston takia, Niin Eino toi Aukustin sisään sydänvaivojen takia. Aukusti oli vielä ketterä, eikä paljon vaivoistaan puhunut, mutta oli hyvin tietoinen siitä, että lähtö oli lähellä.

Lamminperästä menin Valppaan pikkujouluun. Siellä olivat Nelly ja Ullakin, ja ilta kului tanssin merkeissä. Tanssitin pääasiassa Sisartani.

Maailma on täynnä huolestuttavia asioita. Eira sisareni saa pian vauvan ja hän on kihloissa, mutta ei naimisissa.

Omiakin murheita riittää, vaikka aina Minua joku ymmärtää.

Kohtalon koura, joka kortit kerran löi minun eteeni , ja sanoi:

"Sinä saat. Koeta nyt sitten pelata."

"Mikä on panos," kysyin minä. Silloin kohtalo hymyili pirullisesti ja virkkoi:"Minä pelaan vain uhkapeliä, ja haluan pelata Sinun elämästäsi."

"Minulla on huonot kortit."

"Peli on raakaa ystäväiseni, Minähän ne Sinulle annan. Voin kuitenkin neuvoa sinua, jätä paras kortti viimeiseksi äläkä näytä sitä toisille."

Kohtalon kanssa oli hyvä pelata. Se pelasi rehellistä peliä. Pelaan yhä vieläkin, vaikka en tiedä edes pelin kaikkia sääntöjä. Korttini ovat huonot, mutta kaikki menee kyllä hyvin, kun saisin vain jatkaa tätä korttipeliä. Joskus en voi sietää kohtaloni pirullista naurua. Silloin tulen pahalle tuulelle ja kysyn: "Pelaatko myös kaikkien muiden kanssa?"

"Kyllä minä pelaan. Monella on paremmat kortit kuin sinulla, mutta eivät he osaa niitä käyttää. Sinulla on huonot, mutta huonompiakin kyllä on. Ole sitkeä, ja koeta jatkaa."

"Minua jo kyllästyttää."

"Älä sure kaikki muuttuu heti kun opetan sinulle säännöt."

Kohtalon ilme tuntui hieman muuttuvan kun hän jatkoi;

"En minä kaikille voi niitä opettaa. Osa käyttäisi niitä väärin. Osa ei kykenisi oppimaan lainkaan."

"Opinko minä?"

"En ole varma, mutta sinulla on vielä aikaa. Jos osaat antaa oikean kortin viimeksi, niin opit varmaan."

"Ellen osaa?"

"Silloin peli voi päättyä hyvin arvaamattomasti. Voimme ehkä aloittaa alusta, jos joku uhraa elämänsä sinun puolestasi."

"Siihen en suostuisi koskaan!"

"Älä ole niin varma. Muista että tämä on uhkapeliä."

Olipa se itsetietoinen kaveri, mutta kyllä kai sen jokainen sana oli täyttä totta. Tässä kuvitelmassa lainasin erästä Yrjön runoa näihin varsin outoihin ajatuksiini. Rakensin kuvaa elämästä.

Kuvan voi jokainen rakentaa, vaikka ei koskaan tietäisi pelin tarkoitusta. Eihän sitä tiedä kukaan, mutta antaapa ajan kulua...

OOO

Seuraavaksi esitän sen Vuoren Yrjön runon, joka sai minut näin luoviin ajatuksiin.

OOO

POKERIPELIÄ

.

Jätkä kuulehan parhainveli,

tule pokerisakkihin tänne.

Täällä on käynnissä korttipeli.

Työ ja henki on panoksemme.

.

Joka enemmän antaa

ja vähemmän saa

hänen olkoon isänmaa.

.

Isänmaatahan meillä on kynsien alla

ja taivas kattona yllä.

Korttia elämän nuotiolla

saamme tarpeeksi pelata kyllä.

.

Tuntematon tekijä jokin

tulee aina,

ja nostaa potin.

.

Se kohtalon koura, joka kortit jakoi

pelisäännöistä pitää huolen.

Se harteitas tuttavallisesti takoi

ja löi korvilles kahden puolen.

.

Sama nyrkki löi hartias kyttyrään,

joka vaihtoi

sun lakkisi kypärään.

.

Kun kuitenkin elät ja hengität viellä.

Luojaas kiitä äläkä kiellä.

Ei kiroten elo käy kirkkaammaks

kiros mies, tai vanhus harmaahaps.

.

On elämä luojan luomaa taikaa

joka sekunti

mitä on elinaikaa.

Päiväkirja Inha 13.11.1966

Asuntoa on nyt vaihdettu ja asun nyt täällä Salon yläkerrassa Vesterisen ja Halttulan Kallen kaverina. Tosin meillä on omat huoneet, ja elämisenrauha on edelleen turvattu. Kaikenlisäksi tämä on mukavantuntuinen huone, eikä työmatkakaan ole pituudella pilattu.

Eilenillalla olin kantakrouvissa illallistansseissa, ja minusta tuntuu, että kerronkin nyt siitä. Astuttuani sisälle en ollut vielä lainkaan tietoinen tulevista tapahtumista. Aioin vain juoda pari pulloa olutta, ja jatkaa sen jälkeen matkaani.

Minut ohjattiin kohteliaasti kabinetin puolelle, jolloin päätinkin viettää täällä koko illan.

Ilta kului mukavasti siinä maistellessa grogeja, ja keskustellessa erään kansakoulun opettajan ja putkiasentajan kanssa. Pohdittiin siinä monia kysymyksiä kirjallisuudesta ja paljon muusta. Kului sikaareja ja savukkeita, kunnes yhdeksältä tuli sitten orkesteri, ja tanssit alkoivat.

En aikonut tanssia,mutta kun en kuitenkaan ollut pöytäkavereitani huonompi, varsinkaan sitä putkiasentajaa, joka joi kolme grogia siinä ajassa, kun minä yhden. Hän oli myös entinen koulukaveri, kuten myöhemmin sitten ilmeni.

Päätin siis ryhtyä leikkiin.

Hain koko ajan erästä ikäneitosta, joka oli muutamia vuosia vanhempi kuin minä, ja tuntuikin erittäin kivalta tytöltä.

Hän oli käsissäni kuin höyhen, ja tanssi kuin enkeli.

Niinpä sitten putkiasentaja otti omansa, ja minä omani, kun lähdimme puolen yön aikaan pois.

Anneli, joksi hän itsensä esitteli odotti autoa noutamaan itseään, mutta kun sitä ei sitten kuulunut, niin jatkoimme iltaa yhdessä kävellen kohti Inhaa. Lähellä kirkkoa tuli sitten Wolksvagen,

joka korjasi Annelin, ja minä jäin yksin nöyryytettynä ja hämmästyneenä. Tuon auton miespuolinen kuski osoitti hyvin töykeää käytöstä, että ajattelin mahtoiko seuralaiseni ollakaan neiti edes oikea neiti-ihminen?

Tuo ajatus vaivasi päätäni koko matkan kävellessäni kohti Inhaa.

Kesoilin kohdalla tuli auto kuitenkin jo takaisin, ja kuski, joka osoittautui Annelin velipojaksi otti minut kyytiinsä, ja pyyteli samalla käytöstään anteeksi.

Tietysti se oli hieman outoa, ja senvuoksi siitä myös kirjoitin, koska ihmettelen kaikkea vielä tälläkin hetkellä.

Olen ollut Urheilutalolla ovimiehenä tässä muutamia kertoja.

Viimeksi toissa iltana.

Puiston Kallen syntymäpäivillä olin myös edustamassa varikon henkilökuntaa, ja kirjoitin aiheesta myös runon, joka kaikessa vaatimattomuudessaan on nyt saavuttanut melkoisen julkisuuden, ja tunnustuksen, josta tietenkin olen erityisen tyytyväinen.

Päiväkirja Inha 23.10.1966

On sunnuntaipäivä ja tapahtumat vierivät eteenpäin kuin hyökylaine atlantin valtameressä. Talouteni on taas hyvin kituvalla pohjalla. Joudun myös muuttamaan kaikkien muiden vuokralaisten tavoin täältä pois, kun tämä talo on myyty.

Kaikesta huolimatta olin taas tanssimassa, mutta ei ollut hauskaa. Minua pyydettiin sinne ovimieheksi, josta olen iloinen.

Kun yöllä sitten palasin hakemaan pyörääni baarin edestä, niin huomasin että valoille oli tehty ilkivaltaa. Lamppu oli nurinpäin ja dynamosta niskat poikki.

Asia harmittaa sitä enemmän kun Minulla oli Sepon pyörä.

Kävin myös Vuorisen Olavilla tänä iltana ja Heikkolan Erkki kyyditsi minut pientä maksua vastaan tänne Kesoilin eteen saakka.

OOO

Viimeisillä vakuutusrahoilla olin ostanut kunnolliset vaatteet.

Kotiutuminen oli helppoa kun sain palata vanhaan työpaikkaani varikolle. Uusi asunto minulla kesti vaan pari viikkoa, kun jouduin taas etsimään uutta. Välit Mairen kanssa olivat selvästi viilenneet ja mitään muutakaan ei oikeastaan ollut.

OOO

HURMIO

.

Luin kirjaa "Hiljainen kuolema,"

se kertoi

jokapäiväisen elämän vaaroista.

Heitin sen pois

ja:

odotin kuolemaa.

.

Vesijohtovesi oli ruskeaa.

Siinä kihisi

kolibakteereita ja iilimatoja.

oksensin

ja sanoin:

Hyi!

.

Luin lääkärinkirjaa.

Totesin itseni sairaaksi

söin pulvereita

ja

join suuvettä.

.

Pussasin,

ja

pesin suuni.

Morsiameni sanoi:

Hyi!

.

Sitten hänkin luki

ne kirjat

ja:

Me molemmat

kuolimme

hiljaisen kuoleman.

.

Olimme marttyyreja,

sillä noudatimme

hygienisyyttä,

ja kuolimme

terveydenhoitoon.

Päiväkirja EK 20.9.1966

Olen taas komppaniassa, ja lähden perjantaina parin vuorokauden lomalle tuodakseni takaisin tullessa jo siviilivaatteet.

Kirjoitin Mairelle ja Sinikalle eilen ja aion mennä lomalle Putajan kautta. Tästä tulee siis yllätysvierailu, jonka seurauksia on turha arvailla. Voi käydä niinkin, etten edes näe häntä, mutta sitten se nähdään omin silmin.

Nyt on 21 aamua, ja sitten...

Lauantai-iltana pidin jo pienet lähtöjuhlat hakemalla Rommi ja Vaakunapullon Säkylästä. Se oli pieni puntisreissu, josta en joutunut kiinni. Kaikki tuntuu menevän hyvin loppua kohden.

Huoleton mieli täynnä aiheettomia huolia.

OOO

SOTILASKARKURI

.

Loman vääpeli minulle myönsi

päivärahat kouraani tylysti työnsi.

Lähdin heti kulkemaan

pikkurahojani tuhlaamaan.

.

Siviileiltä ryypyt pummasin,

ja siviilivaatteissa hummasin.

Päivärahat kuluivat hukkaan.

Konstaapeli vei putkaan.

Eikö pois voi päästää kukkaan!

.

Tyttöni missä lienetkään

sua tuskin tänä yönä nään.

En enää koskaan juo.

Ei se onnea tuo,

jos ne vapaaksi vaan mut suo.

.

Tuskin kukaan kuvitella vois

vartiosaatossa minut vietiin pois.

Sain kuulla tyttöni saa vauvan.

Minä viivyn vielä kauan

partaalla hyisen haudan.

.

Sen tytön nimi oli Heli.

Mua kauan pois odotteli.

Heli suri kauan aikaa,

kuin ihmettä taikaa.

Minä kannan raitaista paitaa.

.

En tiedä syytä miksi

muutuin sotilaskarkuriksi.

Ei Heli enää sure lain

hän lempii toista poikaa vain.

Minä raukka elatusikeen sain.

.

Minä, joka ennen oli haukka

olen nyt heittiö, raukka.

Juon pulia ja pirtua vaan

kaikkialla vain halveksitaan.

Toki talvet linnassa olla saan.

.

Kerran tiellä tuli Heli mua vastaan.

Hän silloin kantoi jo toista lastaan.

Hän loi minuun ilmeen säälivän.

Olin kuin en ois häntä nähnytkään,

sillä en ala kohtalolla ilveilemään.

.

Olin ilveillyt jo liikaakin

juomalla pirtua, viinaakin.

Kaikki sortavat toinen toistaan,

vaikka en ymmärrä paljoakaan,

niin usein parhaat jäävät luokkaan alimpaan.

OOO

Kirjoitin siellä paljon runoja ja muita juttuja, tämä edellinen oli hyvä esimerkki, joka olisi voinut olla tottakin.

Seuraava päiväkirja onkin jo siviilielämän vaiheita.

Päiväkirja V-sairaalassa 15.9.1966

Olen nyt täällä sairaalassa Alik. Kohtalan kaverina. Tuvassa numero 20 molemmat yskän ja mahavaivojen saattelemana. Sandberg pääsi esikuntaan kirjuriksi!

Kaikilla ystävilläni on merkillinen menestys, vaan ehkä se minuakin onnistaa, jos vain jaksan ponnistaa.

Olen lukenut Martti Santavuoren "Petrus kirjuria," joka on 1079 sivuinen III-osainen suurteos.

Se kertoo 1600-luvun tapahtumista, seuraten oppineen maisteri Petrus Laplandin seikkailuja. Keski Euroopassa elänyt Petrus palaa Suomeen kaikkia Euroopan kieliä taitavana. Hän on voimakas ja hyvä miekkailija, mutta saattaa sankaruuskin hämärtyä rakastuessaan.

Päätäni särkee kovasti ja paikkani ovat kipeät ohuen patjan, ja kovan alustan ansiosta. Muuten täällä aika jotenkin kuluisikin.

.

Petteri Ojanpää

.

Sotaväen suuri kuuluisuus

oli Petteri Ojanpää.

Hän palveli viisi vuotta,

ja linsasi yhtenään.

.

Oli putkassa vakioasukas

harrasti puntista vaan,

kun palvelukseen huudettiin

meni Petteri nukkumaan.

.

Kapiaisille painajaiseksi

hän tuli ja teetti työtä,

vaan Petteri huolettomammaksi

tuli herrojen huolien myötä.

.

Näin tuumi Petteri Ojanpää:

"Onko paikkaa armaanpaa,

kun on kaikki mukavuudet,

ja syödä paljon saa."

.

Kun viimein siirtää päätettiin

hänet siviiliin armottomasti

niin silloin valitti Petteri,

ja itki surkeasti.

.

Niin tuo ikuinen sotamies

Petteri Ojanpää

itsensä hirtti, ei kestänyt

hän siviilielämää.

.

Upseerikerhokin seppeleen

toi hänen haudalleen,

ja illalla muistohetken,

he viettivät riemuiten.

.

(Kirjoitettu Säkylässä 1966)

Päiväkirja EK 12.9.1966

Laskemme täällä innokkaasti aamuja, ja jokainen odottaa poispääsyä siviiliin. Kaikkialta kuulee yleistyneitä lauseita tähän tapaan;

"Ettei totuus ynohtuisi, 29 aamua."

"Kyllä on vähän."

"Tässä on vanhan kympit."

"Vähän olisi."

"Vanha ei ole vauhtipyörä."

"Ei vanha enää jaksa."

Tosiaankin täällä on jo lähdön tuntua. Hitto soikoon ruotuväki loppuu, ja sitten me ryypätään!

Nyt odotan juuri Mairen kirjettä, se tulee ehkä jo tällä viikolla tai ei lainkaan. Ellei tule, niin lähden Sunnuntaina käymään Suodenniemellä jos saan päivälomaa.

Olen nykyisin vähän epävarma suhteestamme.

Yritän siviiliin päästyäni kirjoittaa ja ja opiskella hieman. Tosin jätän sen myöhemmäksi, sillä nyt kaipaan vapautta hetken ja pidän sitä myös.

Sain Tanskasta tänään kirjeen, kun tilasin erään kaverin kanssa sieltä pornograafista materiaalia.

Keittiöllä menee aika hyvin. Anoin taas viikon lomaakin, mutta tuskin sitä puolletaan, mutta yritys kannattaa kuitenkin.

OOO

Olin saanut vakuutusyhtiöltä 630 markkaa rahaa, ja se muutti ajatusmaailmaa siten, että halusi pitää kaikki mahdolliset lomat. Pornon tilaaminen Tanskasta oli myös lapsellista. Kyseessä oli piirretty kirja, jossa oli japanilaisia kuvia sieltä härskimmästä päästä ja muutama mustavalkoinen valokuva. En muista paljonko tuo lähetys maksoi, mutta kalliita ne olivat.

Päiväkirja EK 23.8.1966

49 aamua jäljellä! Olin 4 päivää tässä kotonakin, ja nyt olen ollut taas 4 päivää EK:ssa, ja keittiössä komennuksella pottiskoneen pyörittäjänä. Nämä ensimmäiset päivät ovat olleet hyvin raskaita, ja jostakin syystä mieleni on ollut hyvin matalalla.

Syyt: 1. Maire ei ole kirjoittanut

2. Vain puolinainen vapaus

3. Hankala komennus

4. Vakuutusmaksun viivästyminen

5. Työloma papereiden viivästyminen

6. Rahanpuute ja raskaat saappaat

7. Päänsärky ja vitutus

8. Viinan puute

9. Tänäänkään en saanut kirjettä

"Häkkilintu ei laula ilosta vaan raisvosta."

Mitä arvoa sitten on vapaudella, ja milloinka olemme vapaita? Siinäpä vasta kysymys johon kannattaisi täällä pohtia jonkinlainen vastaus. Siviilissähän meillä on paljon enemmän monella työtä ja puuhaa kuin täällä. Leipäkin on turvattu usein vasta ankaralla kukaties raskaalla, ja epämiellyttävällä työllä.

Täällä voi joskus olla hyvinkin helppoa, mutta silti täällä ei voi tuntea mitään vapauden tunnetta, vaikka sitä ehkä onkin enemmän kuin siviilissä. Koko armeija on ainakin minulle ollut jonkinlaisen työlaitoksen tai rangaistussiirtolan esikuva.

Ehkä siihen vaikuttaa paljon yksinäisyyden puute, ja järjestyksen pakollisuus. Vuoteet on tehtävä saman kaavan mukaan, samoin kaapit, tuvat ja yleensä kaikki.

Me emme voi tottua täysin säännölliseen elämään, koska emme ole mitään robotteja, joita voi kauko-ohjata.

Jokaisen tulisi saada olla haluamallaan tavalla, ja toteuttaa oikkujaan saadakseen tuntea vapauden riemua.

Uskon että samoin kustannuksin voitaisiin varusmiespalveluksesta tehdä miellyttävä muistojen tyyssija, jonka jokainen suorittaisi innosta hehkuen ja mielellään.

Varmaa on, että nykyisen kurin olisi koettava täydellinen muodonmuutos, ja otettava maanpuolustus erilaisin asentein, myöskin jokaisen asevelvollisen henkilökohtaisia etuja valvoen.

Sodan sijasta täällä pitäisi opettaa rauhanomaisia tietoja ja taitoja siten, että kaikki voisivat hyväksyä sen.

Mieletön pakkokuri antaa huonon kuvan maasta kansalaisilleen.

Mikään pakollinen toiminta koskaan ei tule edistämään kansalaishenkeä, vaan se polkee lokaan sen viimeisetkin rippeet.

Tämä kirjoitus on kylläkin vastoin yhteiskuntaopin sääntöjä, joissa varmasti on paljon korjaamista ainakin sotapalveluksen kannalta katsoen.

Enhän edes huomioinut sen vaikutusta elintasoomme täydellisenä ja tarkoituksensa menettäneenä turhuutena.

OOO

Kaiketi silloisilla käsityksilläni oli jonkinlaista todellisuuspohjaa, koska pian tuli aika jolloin perustettiin varusmiesliitto, ja varusmiehet itse saivat järjestäytyä. Kenraali Keinosen aikaan tuli monia merkittäviä parannuksia, jotka olisivat tuolloin pehmentäneet käsityksiäni.

Muuten en enää olisi yhtä jyrkkä pasifisti kuin tuolloin, vaan toki jo ymmärrän etteivät puolustusvoimat ole pelkkää turhuutta. Ymmärrän myös, että on oltava kuria, mutta tuolloinhan opetettiin, ettei sotamiehellä saanut olla edes aivoja.

Päiväkirja 4.8.1966

Tavattuani Mairen Tampereella ja oltuani vielä viikon sairaalassa olen nyt taas komppaniassa. Minulla on viikko marssivapaata, ja olen viettänyt aikaani vain oleskelemalla. Toiset ovat sissijotoksella huomiseen.

Olen siis könsyjen ja komennusmiesten jatkona täällä.

Niin jospa kertoisin niistä Tampereen muistoistani, kun olin siellä Mairen kanssa. Hän tuli linja-autoasemalle kymmeneksi, kuten olimme sopineet. Kyllä hän oli kaunistunut ja ruskettunut paljon edellisen tapaamisen jälkeen. Menimme erääseen varjoiseen puistoon hetkeksi. ja sieltä sitten Olavi enon luo Raholaan. Siellä oli oikein mukavaa, vallankin kun hän myöhästyttyään linja-autosta jäi sinne kanssani yöksi.

Hän lupasi kirjoittaa minulle lähiaikoina, ja nyt olen puolitoista viikkoa turhaan odottanut kirjettä.

Saan vakuutuksesta lähes tuhat markkaa, kun olin tehnyt sairaalavakuutuksen aikaisemmin. Kirjoitin myös kotiin, että lähettävät työlomapaperit pian. Ellei niitä tule, niin yritän neljän vuorokauden kotilomaa. Aika kuluu hitaasti, ja vieläkin on kammassa 67 piikkiä jäljellä.

Varmasti hieno päivä, kun tämä kaikki on ohitse, ja sotilaspassi taskussa.

OOO

Kommenttina voin sanoa, että poikuus säilyi yrityksestä huolimatta. Tytöt olivat siihen aikaan melko tarkkoja neitsyydestään! Tuo vakuutusyhtiöltä tulossa oleva rahasumma oli siihen aikaan melko iso raha, joka vastasi lähes kahden kuukauden palkkaa nykyiseen verrattuna.

Päiväkirja 22.7.1966

Kuinka monta kaunista lausetta olenkaan jo vuodattanut sivuillesi. Kuinka monta yhteistä iloa, surua ja kärsimystä olen kanssasi jakanut.

Nyt on taas tämä 12 vrk kestävä lomani jo lopullaan ja luulen, että saan sunnuntaina tavata taas Mairenkin. Olen siis viettänyt jo kesälomani, ja nauttinut siitä parhaan taitoni mukaan.

Nyt olen tutustunut kirjailijja Maiju Lassilan elämään. Tuo ihmeellinen mies vakaumuksineen ja aatteineen on jo monta kertaa vaivuttanut minut ajatuksien solisevaan virtaan.

Suurena ja tunnustettuna humoristina ovat jääneet hänen teoksensa maailmalle kertomatta sanaakaan tekijänsä voimakkaasta aatteesta ja kärsimyksistä.

Ne eivät kerro myöskään hänen gramaattisesta kuolemastaan.

Miten vähän maailma tietää tuosta miehestä, kuitenkin lähes kaikki ovat jotenkin tutustuneet hänen huumoriinsa, sillä yhä vieläkin hänen teoksistaan tehdään elokuvia, ja uusia painoksia.

Kuitenkin hänen työläisaiheiset kirjansa ovat jo aikaa unohdettu.

, mutta se mitä hän teki ajankuluksi on jäänyt kuolemattomana kansankuvauksena kirjalliseen aarteistoomme. Kansa ei ole koskaan halunnut vaivat päätään. Se haluaa hymyillä!

Kaikki tämä osoittaa Maiju Lassilan suunnattoman viisauden,

jolla hän valloitti kansan mielen. Hän oli myös etevä ihmistuntija, ja saattoi eritellä ihmisen ikävät ja koomiset piirteet.

Hän oli kansakoulun opettaja, puolueagitaattori vuosisadan alussa, päätoimittaja, liikemies ja kirjailija. Miehellä oli siis viisi ammattia, viisi nimeä ja viisi elämää. Jospa saisin elää edes kaksi, niin olisin tyytyväinen.

Jospa voisin saavuttaa minäkin jonkin kirjallisen riemuvoiton.

Taistella kynällä paremmin kuin miekalla ja kirjoituskoneella kuin pikakiväärillä. Jospa voisin elää ja uhrautua aatteilleni, huvittaa ihmisten ikävystyneitä mieliä, ja luovuttaaa kaiken harmaista aivosoluistani pitkien kapeitten sormieni voimalla.

Huomenna olen taas Tampereella ja maanantaina Turussa.

Sitten jatkan Intin sirkushommissa vielä vajaat kolme kuukautta.

Päiväkirja SS2 12.7.1966

Eilen yritin kirjoittaa Mairelle, mutta en saanut työtäni loppuun. Tuntuu kuin olisin sairas vain jotenkin henkisesti, sillä minua ei ole luotu laitoselämää varten. Kaipaan vapautta ja hiljaisia tuokioita. Ne ovat minulle tärkeitä.

Nyt olen viettänyt täällä jo toista kuukautta yhtämittaisesti ja kuihtunut päivä päivältä yhä enemmän. Painoni on laskenut 3,5 kiloa, ja olen lakanan valkoinen.

Eilen sain luettua loppuun Guy Enroden elämäkerrallisen romaanin Alexandre Dumas seniorista. Se teos sai minut kunnioittamaan tuota legenraadista kirjailijaa, jonka tuotanto oli valtavan suuri. Monia hänen teoksiaan on jäänyt klassikoiksi jälkipolville. Dumas senior oli inhottava tuhlaaja, mässäilijä ja parantumaton teeskentelijä.

Minkäverran Guy Enroden kuvaus piti paikkansa? Sitä en tiedä, mutta hän eli kiinnostavaa aikaa, jolloin ranskassa oli muitakin runoilijoita ja romantikkoja. Victo Hugo, Jules Verne, Heine, Verlaine ja monet muut kuvattiin tuossa teoksessa Dumasin tuttaviksi. Lisäksi sain tutustua hänen aviottomaan poikaansa Dumas junioriin "Kamelianaisen" kirjoittajaan.

Suomalaisista ihanteistani tulee mieleen J.A.Mäkinen. Hän oli kouluja käymätön, mutta hyvin sivistynyt mies, joka hallitsi kymmentä eri kieltä, ja suomensi mm. Leo Tolstoin erään suuren klassikon. Lisäksi hän itse kirjoitti pieniä kirjasiaan suuren tavoitteensa "Maailman rauhan" puolesta. Hän toimi säästöpankin virkailijana pienellä palkalla eikä ollut mitenkään kuuluisa, mutta kaikki sankarit eivät koskaan tule kuuluisiksi.

Omalta osaltani ajattelen, että tulevaisuus pitäköön huolen itsestään, sillä nykyhetki ei ole kovin kaunis.

Tosin täällä on loputtomasti aikaa, jota olen aina kaivannut, mutta mitä on aika ilman vapautta?

Miksi maailma on niin outo, hullu, mieletön pyörivä karuselli?

Päiväkirja SS2 1.7.1966

Eilinen kirjoitukseni tuntui hieman keskeneräiseltä, siispä jatkankin sitä nyt parhaan tahtoni, ja taitoni mukaan.

Sain Äidiltä ja Mummilta kirjeen tänään, siihen oli liitetty pieni rahasumma mukaan suureksi ilokseni.

Olen pohtinut tänään onko enkeleitä olemassa, ja tullut siihen tulokseen, että nainen voi olla oikea enkeli. Oikea ihmeellinen enkeli. Tiedetään että naiset ovat "huoria,"porttoja,"lutkia" ja kukaties mitä muutakin, mutta mitäs me miehet olemme?

Meidän tunteitamme ja likaista intohimoamme ei moitita.

Nainen kantaa vastuun.

Osa miehistä on todellisia psykopaatteja. He juovat, tupakoivat ja mellastavat. Kuitenkin he vaativat naiselta uskollisuutta ja raittiutta?

Kunnon nainen on hyvä äiti. Hän palvelee miestään ja hoitaa lastaan, eikä hän milloinkaan valita osaansa. Naisessa on paljon henkistä voimaa. Hänen rakkautensa ei sammu koskkaan.

Naisen tehtävä suvun jatkajana on raskas synnytyksineen ja raskauksineen. Me miehet vain huvittelemme ja tyydytämme himomme lainkaan käsittämättä mihin nainen uhrautuu antautumalla meille.

Kerran seurasin liikuttuneena, kun erään pojan tyttöystävä toi hänelle 5 rasiaa savukkeita tänne sairaalaan, jotka hän vähillä rahoillaan oli hankkinut.

Kun ajattelen kuinka oma vaimoni kutoo minulle villapaitaa, en voi olla värisemättä onnesta. MIES! Nainen on todellakin enkeli, ja sen vuoksi et saa parjata naista!

Päiväkirja SS 2 30.6.1966

Kesäkuun viimeinen päivä on kallistunut iltaan. Muistan kuinka tasan 7-vuotta sitten pyöräilimme Vuorisen Olavin kanssa Alavudella, ja yövyimme siellä retkeilymajassa, vaikka se oli suljettuna tulirokko epidemian takia.

Tänä ikimuistettavana päivänä olen edelleen sairaalassa, ja ihme kyllä tänne ilmaantuu myös joskus tuttujakin. Huhtahaara tuli muutama päivä sitten. Rantala on edelleen täällä. Hän palasi hiljan toipumislomalta. Eräs tuttu mustalaispoika on alakerroksessa ja Hägblond lähti Tilkkaan.

Sinikka vastasi Minulle samana päivänä kuin Mairekin. Maire oli saanut lievän auringonpistoksen, eihän se kovalla helteellä mikään ihme ole. Hän haluaisi tavata minut lähiviikkoina, ja tietenkin myös minä haluan, jos vain jotenkin kävisi päinsä.

Olen jo 20-vuotias, ja paljon kokenut, mutta vieläkään en ole menettänyt poikuuttani.

Olen epäonnistunut usein. Kaikki ei mene koskaan oikein, ja en ole kovin rohkea. Toivolanpoika sanoi aina:"Voitto tai sairaala." Hän luki psykologiaa ja pystyi kieltäytymään monista turhuuksista. Mainio esikuva minulle, jos kykenisin sitä seuraamaan.

Päiväkirja 24.6.1966

On juhannusaatto ja olen edelleen täällä Sotilassairaala kakkosessa Turussa. En päässyt toipumislomalle kuten monet muut. Tietysti tämä on vähän raskasta, mutta kai se aika täälläkin kuluu. Pajulan Erkkikin oli täällä, mutta joutui jo eilen komppaniaan. Lindfors joutui Tilkkaan. Aina tänne tuttujakin ilmaantuu ja se tietenkin hauskaa.

Mairesta ei ole kuulunut edelleenkään mitään.

Nyt on Hakulinen lääkärinä, enkä tiedä saanko toipumislomaakaan. NIIN juhannus on siis tulossa, ja nyt se on vietettävä ilman vapautta täällä sairaalan kivimuurien sisällä.

Silloin kun vapaus koittaa ehkä osaan myös nauttia siitä paljon enemmän.

ooo

Minulla oli keuhkokuumeen jatkotautina tullut voimakkaita vatsakipuja. Nykyään ymmärrän, että kyseessä oli Helikobakteeri, joka tilaisuuden nähdessään iski voimalla.

Silloin ei tätä vielä tunnettu, ja hoitoni oli tietenkin täysin väärää. Minulle syötettiin ohutta maitovelliä porkkanalla maustettuna, joka vei kuntoni uskomattoman huonoksi.

Sen ajan käsitykset varusmiesten sairastamisesta olivat tietenkin sitä, että mies lintsaa. Minulla oli nopeasti kuitenkin kunto huonontunut niin, että pelkäsin mennä riviin hyväkuntoisten

kaverien seuraan. Mieliala oli koko ajan alhaalla, mutta se auttoi kun tiesi asioita siellä, ja onneksi kanttiinissa sai käydä vapaasti.

Päiväkirja 18.6.1966

Edelleen sairaalassa, tänään lähti paljon poikia pois. Osa toipikselle ja osa komppaniaan. Viikon päästä on Juhannus.

Kirjoitin sille Tampereen tytölle. En jaksanut enää odottaa Mairelta mitään. Hän ei ole kirjoittanut., ja en käsitä miksi.

Viime yönä valvoin ja ajattelin myöhään.

Tänään on ollut hyvin kuuma ilma, ja tuntuu kuin mistään ei tulisi mitään. Luen Jack Londonin "Kuun laaksoa."

Tänään on myös pieni merkkipäivä, sillä olen ollut kaksi kuukautta pois rivistä.

ooo

Kärpänen

.

Kärpänen kulki

ikkunalasia myöten ylöspäin.

Sen pienet jalat

eivät pettäneet,

mitä korkeammalle

se pääsi

sitä suuremmaksi

se itsensä tunsi..

Viimein se tunsi itsensä

aivan valtavaksi,

ja lähti lentämään.

.

Pelkäämättä se uhmasi kaikkea.

Törmätessään seinään

se putosi vesiämpäriin.

.

Ennen hukkumistaan

se ajatteli:

"Ehkä valtameri on sittenkin

suurempi kuin Minä."

ooo

Tämä runo on kirjoitettu 1966 sairaalassa.

Alokasaikaa 1966

Koitti sitten lopulta se päivä, että oli laitettava armeijan harmaat päälle. Tämä tapahtui helmikuun 15 päivä, kun kotiuduimme Säkylän Huovirinteelle, jossa varuskunta sijaitsi. Koko Porin Prikaati oli noihin aikoihin siirtymässä Turusta Säkylään.

Sijoituspaikakseni tuli Kranaatinheitinkomppania, johon sijoitettiin monia joiden pituus oli vähintään 175 cm. Siis isokokoisia miehiä. Monet olivat myös kotiseudultani Ähtäristä, ja me ähtäriläiset muodostimme ison osan myös oman tupamme porukasta. Joukossa oli jopa entisiä koulukavereita.

Alkoi kolmen kuukauden mittainen peruskoulutus aika, jossa oli ammuntaa, sulkeista, taisteluharjoituksia ja muuta sellaista toimintaa. Tietenkin oli myös teoriaa.

Elokuvia näytettiin iltaisin ja sotilaskodissa istuttiin. Varusvarastolta saatiin kunnolliset pussihousut, sillä suorat housut olivat vasta tulossa. Aluksi sai alueella kulkea vain ryhmässä, jota johti ryhmänjohtaja. Ilmoittauduin alusta alkaen vapaaehtoisena, kun tarvittiin apua sotilaskodissa ja upseerikerholla.

Me olimme alokkaita. Ammunnassa menestyin niin hyvin, että sain ensimmäisen luokan ampumamerkin ja kuntoisuusloman. Tämän loman pidin tosin vasta paljon myöhemmin. Komppanian päällikkönä toimi muistaaksen luutnantin arvoinen mies, jonka sukunimi oli Larkka. Esimiehet olivat mielestäni asiallisia, mutta varusmieskokelaat ja aliupseerit halusivat simputtaa. Simputuksena tarkoitan koulutusta, joka oli normaalin päiväohjelman lisäksi. (santsimarssia ja patjasulkeisia)

Näin sitten kului pari kuukautta. Minut nimettiin Tikkakosken sääasemalle, mutta sairastuin pahaan keuhkokuumeeseen ja jälkitauteihin, jotka vaikuttivat koko seuraavaan palvelusaikaan siten, että vietin ison osan ajasta sairaalassa, ja toipumislomilla.

Tältä ajanjaksolta löytyy myös päiväkirja aineistoa.

Päiväkirja 3.2.1966

Tänä aamuna oli pakkasta -42 astetta, mutta nyt se on jo laskenut -30 asteeseen. Huoneessani oleva vesiämpäri oli vahvasti jäässä kun tulin töistä. 12 aamua vielä jäljellä.

Huomenna maksan viimeisen erän nauhurista ja sitten se on kokonaan minun omaisuuttani. Vihdoinkin! Sain tiistaina kirjeen Mairelta, ja vastasin siihen heti.

Huomenna aiomme käydä Seppälän Veksin ja Saviniemen Erkin kanssa kantakrouvissa. Tosin rahavarani ei sitä erikoisemmin sallisi, mutta mitäs me maallisista.

ooo

Talvi tuntui todella kylmältä. Asuinhuoneessani oli kyllä lämmityslaite, mutta huone kylmeni nopeasti. Aina pakkasilla vesiämpäri jäätyi, mutta minullapa oli vanhat lampaannahka vällyt, ja niissä oli suorastaan kuuma. Kun vällyistä tuli pois oli pukeuduttava nopeasti.

ooo

Harmaat muurit

.

Säännölliset kuviot,

harmaat tiiliskivet

ympäröivät elämää.

Kuollut kelmeä kivi,

vartiomiehen tuijotus.

Silmämunat eivät liiku.

.

Ulkona tuulee

puut huojuvat

kasarmin edessä.

.

Joku kävelee käytävällä,

saappaanpohja kolahtaa kiveen,

Lamput valaisevat

kaakelipintaa.

.

Kirjoitettu SAintin olosuhteissa 1966.

Päiväkirja 30.1.1966

Runsaat kaksi viikkoa vielä jäljellä ja eräs nuorimies lähtee sotaväkeen. En jaksa hyväksyä tuota ajatusta sen paremmin kuin nykyistä työpaikkaanikaan, koska puolustusvoimat palvelevat jokatapauksessa väkivaltaa. Miksi ihminen tekee aseita toistensa päänmenoksi? Orvot ja lesket itkevät omaisiaan ja miljoonat kamppailevat vaikeuksien keskellä.

Sota on mieletöntä hulluutta jota ei voida voittaa ilman tappioita ja verenvuodatusta. Koko ihmiskunta kärsii sen seurauksista. Siitä huolimatta ainna vain soditaan. Haluan astua vain pakosta puolueettoman kansan puolueettomaksi puolustajaksi.

Voi kulua pitkä aika ennenkuin saan tavata Mairen, mutta jos hän jaksaa odottaa, niin jaksan minäkin.

Eira palasi takaisin Helsingistä, mutta huomenna hän lähtee taas kotiapulaiseksi sinne erääseen apteekkari perheeseen Helsingin Tapiolaan.

Minun pitäisi käydä Lamminperän Erkin luona kylässä, ovat kyselleet useaan otteeseen, mutta en tiedä koska se tulee ajankohtaiseksi.

Työselkkaukset ovat taas alkaneet, eikä ilman syytä, sillä työläisten asema on laskenut päiväpäivältä, ja palkat ovat laskeneet tuntuvasti. Työläinenkin on ihminen, jonka on katsottava ja puolustettava etujaan.

"Ken vaivojansa vaikertaa

on vaivojensa vanki,

ei oikeutta maassa saa,

jos ei itse hanki."

-

Näin kirjoitti Kaarlo Kramsu jo aikoinaan, ja pidettäköön nuo sanat vieläkin kunniassa, sillä:

"saman arvoiset

samanpainoiset

tomuhiukkaset."

.

Kirjoitin tässä taannoin kronikan työporukastamme, ja sain siitä melkoisesti tunnustusta. No niin mitäpä tässä, vaikka pakkasta oli eilen -30 astetta.

Päiväkirja 16.12.1965

Sain Mairelta kirjeen tänään ja hain palvelukseen astumismääräyksen postista. Menen armeijaan 15.2. kuten olin odottanutkin. Siviilissä on aikaa vajaa kaksi kuukautta.

Aamulla olin vähällä nukkua pommiin, mutta selvisin kuitenkin onnellisesti. Huomenna joudun ajohommiin.

Aamulla jouduin väittelyyn uskonnosta. Ehkä oli tarpeetonta esittää mielipiteitään, mutta se nyt vaan tapahtui. Kun olen ajatellut ja tutkinut asioita niin minusta tuntuu, että mitään Jumalaa ei voi olla olemassa, vaan kaikki siihen liittyvät opit ovat pelkkää silmänlumetta.

ooo

Pieni kommentti noista mielipiteistäni, sillä iän mukana mielipiteeni ovat loiventuneet. Mutta vieläkään en ole kyennyt määrittelemään tuota Jumala käsitettä. Koskaan en ole ollut mikään pilkkaaja vaan nöyrä tutkiva ihminen, mutta kysymys asiasta edelleen on olemassa.

Olen sanonut että jokainen kivi ja kanto on minun Jumalani, ja tavallaan se lienee on käsitykseni.

Silloin olin lukenut myös Mika Waltarin kirjaa keskiajan inkvisiitiosta, jossa ihmisiä poltettiin rovioilla ja kidutettiin.

Se tietenkin vaikutti silloin vahvasti.

Päiväkirja 15.12.1965

...Eira tulee jouluksi kotiin, hän on parikertaa soittanut, joten asia lienee selvä. Luin juuri Mika Waltarin "Mikaen Karvajalka" nimistä romaania, ja olen selvittänyt siitä 433 sivua. Se tuntuu aika kiinnostavalta ja kertoo 1520 luvun uskonnollisista kauheuksista. Tuntuu mielettömältä ajatella mitä tämä kaunis ja puhdas kristinuskomme sisällään kantaa.

Rahallinen ahdinko vainoaa minua. Jäljellä on kaksi markkaa, mutta selviän sillä hyvin.

ooo

Parakki jossa Inhassa asuin oli mennyt remonttiin, ja olin onnistunut sukulaisteni kanssa sopimaan, että voin asua heillä siihen asti kunnes tulee palvelukseen lähtö. Töissä kävin Purolan Eskon ja Sylvin kyydissä Anglialla, joka vielä oli ihan uusi, ja käynnistyi kovassakin pakkasessa. Eira oli ollut Helsingissä kotiapulaisena. Olin onnistunut olemaan tupakkalakossa yli viikon, mutta epäonnistunut jälleen.

Tapailin tuohon aikaan Mairea usein. Hän oli Orismalassa tarkkailukarjakko koulussa, ja aina hänen lomilla ollessaan nähtiin, ja käytiin yhtenä viikonloppuna hänen kanssaan Kauhavalla Anna-mummoni luona. Myös valtaosa päiväkirjasta on näitä lemmenlurinoita, joita en jaksa enää itsekään lukea.

Päiväkirja 16.11.1965

Hyvä päiväkirja!

Suunnittelin muuttoa Tampereelle, mutta muutinkin tänne Inhaan. Minulla on nyt nauhuri, jota yritän maksaa kitkutella kaikessa hiljaisuudessa. Lainasin kirjan, jonka nimi on "Mikael Karvajalka," ja olen lukenut siitä nyt 40 sivua.

Pyhäinpäivän aikaan juopottelin, ja kävin Alajärvellä naisissa.

.

Olen kirjoittanut runoja, ja saanut erään kohtalotoverin, hän on eräs helsinkiläinen tyttö. Olemme nyt kirjeenvaihdossa, ja hänkin kirjoittaa runoja.

.

Töitä täällä pitäisi riittää nyt kuun loppuun, ja ehkä yli talvenkin.

Saa nähdä mitä sotaherrat päättää, mutta samantekevää, sillä eletään tässä armeijapalvelukseen asti vaikka käpyjä keräämällä.

Lauantaina olin Urheilutalolla ja tutustuin erääseen tyttöön, jonka nimi oli Sirkka-Liisa. Sunnuntaina olin Töyssyllä, ja kävin pikavisiitillä myös kotona.

Nyt olen ollut töissä lähipäivät lämpimässä huoltolassa itäisellä. Pakkasta on ollut monena päivänä -20 astetta. Syönyt olen sotilasruokalassa, siellä on halpa ja hyvä ruoka.

ooo

Näin oli minulle lähestymässä vakinaiseen meno. Talvi oli jo alkukuukausina kylmä ja myös jatkossa. Nuoruus toi mukanaan runsaasti ihmissuhteita, mutta eivät ne vielä elämääni muuttaneet. Irwin oli noussut näihin aikoihin listojen kärkeen ja myös Hectorin "Palkkasoturi" oli suuri hitti.

Päiväkirja 8.7.1965

Olen ollut jo toista kuukautta varikolla töissä, ja minulla on sinne kolmen kuukauden sopimus, ja kotona seuraa jatkoa...

Tänään valkoinen lehmä poiki. Irja tuli leiriltä ja eilen Nelly täytti 14-vuotta.

Meillä on nyt 10 päivän kuluttua Mairen kanssa treffit Karkun kansanopistolla.

ooo

Sitten tarina jatkuu sellaisena, ettei se varmaan kiinnostaisi ketään. Tarkoitan siis, että henkilökohtaisiin tunteisiin liittyvät hölynpölyt saavat edelleen jäädä vahakansien väliin.

Olin siis tullut toukokuussa taas kotiin , ja silloin jo eka kerran tavannut kirjeystäväni Mairen. Tapaaminen oli ollut Karkun kansanopistolla, ja romanttisena jäi mieleeni kun soutelimme pieneen saareen siellä Rautavedellä, ja oli todella kaunis kesäinen päivä. Kun varikolle sitten otettiin kesätyöntekijöitä, niin Isä onnistui järjestämään minullekin sinne paikan. Tuttua hommaa, sillä edelliskesänähän tuo duuni jo alkoi.

Turussa olin ollut koko talven. Veikon kanssa asuimme koko ajan yhdessä, vaikka vaihdoimme asuntoa Sirkkalankadulle Palanderin perheen alivuokralaisiksi. Valiosta olin ehtinyt muuttaa Ruolan rakennustyömaalle jossain vaiheessa. Sitten eräänä päivänä päätin yhtäkkiä kerätä kimpsuni ja kampsuni ja palata Ähtäriin.

Päiväkirja 24.12.1964

On jouluaatto, ja kulunut taas pitkä aika kun viimeksi kirjoitin.

En siis mennyt enää ammattikouluun, ja olen tyytyväinen päätökseeni. Aikani täällä Turussa kuluu omalla painollaan.

Lokakuun alkupäivinä lähdin kotoa, ja kun kiertelin Valkeakosket, Tampereet, Porit ja muut, niin päädyin Kustaviin.

Siellä olin jossain talossa perunannostossa viikon, josta suunnistin Turkuun. Ensin olin rakennustöissä muutaman viikon, ja nyt olen ollut Valiolla kolme viikkoa auton apumiehenä.

Palkka on varsin pieni, mutta hyvä kun on jotain.

.

Nyt kun on rauhallinen Jouluaaton ilta mieleeni muistuu Vuoren Jussin runo:

"On onneni ollut kuin poltettu korsi,

mi on jäätynyt talven alla,

ei auringon lämmössä elpynyt ole

tuo kasvatti kylmän hallan."

.

Ei kukkinut tuo, vaikka toivoin niin,

ja toivoni turhaksi tiesin,

vaan vartosin kukkaa ja tuoksua sen.

Näin toivojen aikaani mietin."

.

Minullakin on ollut samanlainen kohtalo, vaikka sen voisi pukea vaikkapa tällaisiin sanoihin:

.

On onneni ollut kuin routainen maa

mi on jäätynyt talven alla,

ei auringon lämmössä sulanut ole

tuo rapakko riutuvan maan.

.

Sain kotoa kirjeen. Ovat odottaneet käymään jouluna, mutta turhaan, sillä Tapaninpäivänä on jo työpäivä.

Kämppäkaverini lähti käymään kotonaan, joten olen yksin, ja yritän saada aikani kulumaan tavalla tai toisella.

ooo.

Näin oli siis elämäni taas muuttunut. Asuin toveriasunnossa Raunistulassa ja huonekaverini Veikko Airaksinen oli kotoisin jostain Itä-Suomesta. Valiossa olin autoissa mukana, kun veimme tavaraa kauppoihin ja muihin paikkoihin.

Vuokra oli pieni, mutta niin oli palkkakin, joten en sitä turhaan valitellut. Myöskin ensimmäiset tyttöystävät ilmestyivät elämääni näihin aikoihin. Siis kirjeenvaihtokavereita, joita jo tapailinkin, mutta poikuus vielä säilyi.

Päiväkirja 12.6.1964

Ammattikoulun ensimmäinen vuosi päättyi toukokuun viimeisenä päivänä. Todistukseni ei tosin kehuja kestä. Mutta olen tyytyväinen, kun sain kuitenkin äidinkielestä 8.

Olen ollut pian kaksi viikkoa varikolla töissä, siellä olemme tehneet huoltotöitä. Nelly hyppäsi pituutta jo 447 cm, ja Eira on Haapasähkön kioskilla myyntineitinä. Miltei kaikki kevättyöt on jo tehty, vain osa perunoista on vielä kylvämättä.

Tänä aamuna mennessämme töihin Isän kanssa kohtasi meitä lähellä Hauinlahden tiehaaraa järkyttävä näky. Siellä oli ojassa nelipyörävetoinen Nufeld traktori kaikki pyörät taivasta kohden.

Peräkärryt olivat olleet tyhjät ympärilennon tapahtuessa.

Hauinlahden perhe oli ehtinyt paikalle juuri ennen meitä. Traktorinkuljettajalta oli jalka reidestä poikki, ja hän oli virunut paikalla 1,5 tuntia. Myöhemmin kuulin, että oli miehellä toki muitakin vammoja ollut. Traktori oli kaatunut niin pahasti, että hengissä selviäminen siitä oli ihme!

Mies oli traktorin kaatuessa onnistunut heittäytymään ulos ahtaasta kopista, joka nyt oli täysin ruttaantunut.

Isä lähti heti hälyttämään apua, ja pian tulikin konstaapeli Riiho paikalle, eikä ambulanssikaan enää varmaan kauan viipynyt. Sen tuloa en ehtinyt nähdä, sillä minun oli lähdettävä töihin.

Tämän aamuinen tapaus järkyttää mieltä, mutta eihän se ollut minulle ensimmäinen.

---

Kuljimme tuohon aikaan Isän kanssa töissä siten, että olin polkupyörällä narun kanssa kiinni hänen mopossaan. Isä vaan seuraili kyytiläistä vähän peilistä, ja hyvin matka taittui.

Päiväkirja 5.2.1964

Innsbruckissa, yhdeksänsissä talviolympialaisissa. ovat suomalaiset menestyneet hyvin.

Viidelläkympillä Arto Tiainen sai pronssia, mutta vähän surettaa Kalevi Hämäläisen kohtalo. Hän oli selvässä johdossa vielä 35 km:n kohdalla, mutta hiihti itsensä niin poikki, että jäi aivan hännille.

Sellaista voi sattua urheilussa, vaikka aikaisemmissa kisoissa Squaw Valleyssä sama mies hiihti kultaa samalla matkalla.

Mäntyranta poimi kullan 15 km:n matkalla ja Kankkonen toi kultaa pikkumäessä. Kaija Mustonen luisteli 1500 metrillä hopeaa, 1000 metrillä pronssia ja 3000 metrillä viides sija. Hän teki Suomen naisurheilun historiaan kauniin lisän. Mirja Lehtonen teki samaa hiihdossa naisten

viidellä kilometrillä, saaden hopeaa. Myös Toini Pöysti sai pistesijat viiden ja kymmenen kilometrin hiihtomatkoilla.

Suomen saavutukset ovat olleet loistavia, mutta mitä tulee Tokiosta? Ehkä siellä mitalit ovat paljon tiukemmassa.

Olen itsekin kovasti harjoitellut ja aikomus on myös osallistua joihinkin kilpailuihin. Nelly ja Eira lähtevät ensi sunnuntaina jonnekin keski-suomeen kilpailemaan.

Olen väsynyt! Urheilu on rasittavaa. Sänky on pehmeä ja uni maittavaa. Taidankin siis mennä nukkumaan, ponnistaakseni huomenaamuna taas ylös yhteiskunnan orjuuteen.

Päiväkirja 30.1.1964

Talviolympialaiset alkoivat suomalaisten osalta lupaavasti. Eero Mäntyranta voitti kultamitalin 30 km:n hiihdossa ja Kalevi Laurila oli kuudes. Jääkiekossa Sveitsi hävisi Suomelle pinnoin 4-0.

Olin tänään polkupyörällä koulussa. Saan pakkini jo lauantaina valmiiksi. Siinä on enää vain sellaista pientä siloittelua. Kuuntelimme olympiaselostuksen alusta loppuun, vaikka se sattuikin juuri ruokailun aikaan. Pojilla oli matkaradio ja he ottivat sen ruokailuun mukaan, kun palatessamme saimme kuulla Mäntyrannan voittaneen, niin silloin kajautimme raikuvan kolminkertaisen Hurraa-huudon. Kymmenistä kurkuista lähteneenä se varmaan kuului naapuripitäjään saakka.

Olen itsekin alkanut harjoitella. Tänä iltanakin kävin Hauinlahden tienhaarassa asti lenkillä, ja paitanikin oli ihan märkä.

Matkaa oli 14 km, ja aikaa kului kaksi tuntia.

---

Myöhemmin harjoittelin vielä enemmän ja se vaikutti siten, että keväällä voitin luokkani juoksukilpailut, ja muistelen, että juoksin 1000 metriä aikaan 3,20. Siinä juoksussa aloitin liian kovaa ja sitten kangistuin. Tasaisen juoksun vauhtini olisi varmaan ollut tästäkin parempi. Ehkä silloin oli jo dobingia, mutta siitä emme tienneet, ja suhtauduimme aidon innostuneina kilpailuihin. Jatkan edelleen päiväkirjan julkaisua, kuitenkin siten, että karsin huonompia kirjoituksia pois mikäli arvioin, etteivät ne ketään kinnostaisi.